8 vinkkiä veden juomiseen

juominen

Moni viettää parhaillaan tipattoman tammikuun viimeistä viikkoa ja on ehkä tehnyt muitakin lupauksia parempien elämäntapojen puolesta. Itsekin olen monena vuonna viettänyt tipatonta tammikuuta, kun joulun aikaan tulee helposti lipiteltyä enemmänkin viiniä sohvan nurkassa hyvän kirjan seurana. Tänä vuonna tipaton tammikuuni katkesi Hilton Strandin uusien cocktailien maisteluun.

Päätin kuitenkin vuoden vaihtuessa kiinnittää taas huomiota veden juomiseen. Se on asia, joka ainakin itselläni vaatii aina välillä ryhtiliikettä. Vedenjuonnilla kun on ihan selkeitä vaikutuksia sekä ulkoiseen että sisäiseen hyvinvointiin. Kuiva ihoni kiittää veden juonnista erityisesti talvella ja riittävä vesimäärä pitää päänsäryt loitolla. Myös laiska aineenvaihduntani toimii paremmin, kun muistaa juoda tarpeeksi.

Jos juominen tuppaa päivän aikana unohtumaan, niin lataa puhelimeesi sovellus, joka muistuttaa juomisesta tietyin väliajoin. Täältä löydät muutaman sovellusvaihtoehdon.

Tässä on 8 vinkkiä, joiden avulla olen itse saanut lisättyä veden juontia

1) Pidä juomapulloa työpöydällä (myös kotitoimistolla) ja yritä juoda se tyhjäksi kolme kertaa päivän aikana.

2) Pidä jääkaapissa vesikannua, jossa on mausteena hedelmälohkoja, yrttejä tai marjoja.
     Erityisesti puhtaaksi pestyjen sitrushedelmien ohuet kuorilastut antavat vedelle hyvän maun.

3) Hiilihapota vettä vichykoneella tai osta vaihteluksi kivennäisvettä kaupasta.

4) Varaa lasi vettä myös yöpöydälle, niin sinun ei tarvitse nousta ylös, jos jano iskee yöllä.

5) Juo iso lasi vettä heti herättyäsi, se virkistää ja saa aineenvaihdunnan liikkeelle.

6) Juo lasi vettä ennen syömistä, niin suurin nälkä häipyy.

7) Kuljeta mukana laukussa vesipulloa, jonka voit täyttää tarvittaessa. Näin säästät rahaa ja luontoa, kun sinun ei tarvitse ostaa kertakäyttöisiä vesipulloja.

8) Suosi lasista vesipulloa muovipullon sijaan. Se on hygieenisempi, eikä veteen liukene siitä mitään aineita.

 

 

*Kuva: Soda Stream

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

38 − 29 =

Post Navigation