Armoton aktiivisuusranneke!

*Kaupallinen yhteistyö, Garmin

Vivosmart 3

Kuva: Garmin

Ihminen on kyllä hyvä huijaamaan itseään tai ainakin minä olen. Huomasin sen viime keväänä, kun kissamme puri edellisen aktiivisuusrannekkeeni hihnan poikki, ja laite jäi odottamaan uuden rannekkeen hankkimista työpöydän laatikkoon.

Kun aktiivisuusranneke ei ollut muistuttamassa askelista, eikä surissut ranteessa kehottaen liikkumaan, arkiliikunta unohtui yllättävän nopeasti. Bussi vaihtui autoon, enkä purkanut koneen ääressä vietetyn kirjoituspäivän jumeja kävelylenkillä vaan sohvan nurkassa.

Uskottelin itselleni, että kahvimukin hakeminen alakerrasta pari kertaa päivässä oli riittävästi liikuntaa tasapainottamaan useamman tunnin istumista koneen ääressä. No eihän se ollut. Tähän yhtälöön, kun lisäsi työntäyteisen kesän ilman kesälomaa, niin elokuussa olo olikin sitten suoraan sanottuna kamala.

Kun muut palasivat energisinä töihin kesäloman jälkeen, itse olin todella väsynyt. Koko kroppa oli ihan jumissa ja tuntui, ettei elimistökään toiminut kunnolla. Energiatasot olivat olemattomat. Teki mieli nukkua päiväunia joka päivä.

Helppo tapa lisätä aktiivisuutta arkeen

Niinpä kun elokuussa tuli mahdollisuus testata uutta, älykästä Garmin Vivosmart 3 -aktiivisuusranneketta, tartuin iloisena haasteeseen.

Heti alkuun sain huomata, kuinka hyvin olin onnistunut huijaamaan itseäni. Muutamana ensimmäisenä testipäivänä ranneke keräsi käytössäni naurettavan vähän askeleita. Tiedän kyllä, että terveytensä ylläpitämiseksi pitäisi joka päivä saada mittariin ne 10 000 askelta. Eikä niitä askeleita kerry, jos istuu työpöydän ääressä kuusi tuntia putkeen.

En pidä itseäni kauhean kilpailuhenkisen ihmisenä, mutta huonot lukemat aktiivisuusmittarissa vaikuttivat kuitenkin käytökseeni heti. Omien askeleiden laskeminen innosti taas hyötyliikuntaan. Vaikka välillä autolla liikuinkin, jätin sen kauemmas parkkiin saadakseni lisää askeleita päivään. Myös säännölliset kävelylenkit palasivat arkeeni. Voinkin vilpittömästi sanoa, että aktiivisuusranneke toimii itselläni tehokkaana kannustimena kohti terveellisempiä elämäntapoja.

Ainoat hankaluudet laitteen kanssa liittyivät sen näytön aktivoimiseen tarvittavan ranneliikkeen opetteluun rannekkeen käyttöönoton yhteydessä sekä joskus takkuava Bluetooth-yhteys, jolla tiedot rannekkeesta pitää siirtää Garmin Connect -sovellukseen. Muilta osin laite on helppokäyttöinen.

Vivosmart 3 asettaa minulle tavoitteita

Garmin Vivosmart 3 -aktiivisuusranneke eroaa edeltäjistään sekä älykkyydellä että ulkonäöllä. Hillitty ulkonäkö ei hypi silmille ja rannekkeen piilonäyttö näkyy vain silloin, kun sitä käytän. Muuten se häviää näkyvistä.

Aikaisempi rannekkeeni keräsi värinsä ansioista usein huomiota ja kyselyitä. En halua selitellä aktiivisuusrannekkeen käyttöä puolitutuille, joten uuden laitteen huomaamaton ulkonäkö sopii minulle hyvin. Sen ansioista ranneketta käyttää mielellään joka päivä.

Älykkyys näkyy esimerkiksi siinä, että ranneke analysoi päivittäisiä askelemääriäni ja nostaa päivätavoitettani vähän kerrallaan. Näin aktiivisuus ja treenaaminen lisääntyvät vähitellen ja kuntokin kasvaa. Tämä on kätevä ominaisuus, sillä itse voisi helposti asettaa tavoitteet liian koviksi tai alhaisiksi. Molemmissa tapauksissa tuloksena olisi todennäköisesti turhautuminen.

Elevate-rannesykemittaustekniikan ansioista Vivosmart 3 seuraa myös stressitasojani vuorokauden ympäri ja kertoo, jos päivässäni ei ole tarpeeksi lepoa ja rauhoittumista. Mittaus perustuu sykevaihteluihin ja analyysi niistä tehdään suomalaisen Firstbeat-sovelluksen avulla.

Stressikaaviota voi seurata helposti rannekkeesta päivän mittaan ja jos se on nousujohteinen, on helppo tehdä toimenpiteitä sen laskemiseksi. Yllättävää on se, miten stressitaso voi nousta pelkästään siitä päänsisäisestä tunteesta, että nyt on liian monta palloa yhtä aikaa ilmassa. Joinakin kiireisinä viikkoina, kun olen ollut stressitasostani huolissaan, se onkin ollut matalalla vaikka koko viikko on ollut aikataulutettu aamusta iltaan.

Sykemittauksen ansiosta aktiivisuusranneke seuraa askeleiden lisäksi noustuja kerroksia ja tehominuutteja eli tuo tarvittavaa tehoa liikkumiseen. Ranneke myös kehottaa liikkumaan, jos olet liian pitkää paikallasi. Eipä tule jumahdettua kohtuuttoman pitkäksi aikaa koneen ääreen!

Aktiivisuusranneke seuraa myös unta

Ainoa asia, joka hyvinvoinnissani tänä syksynä tuntui olevan kunnossa, oli uni. Samaa mieltää oli myös aktiivisuusranneke. Sain joka yö tarpeeksi syvää unta ja heräily oli vähäistä. Unta oli myös riittävästi eli 8-9 tuntia yössä. Voi kuulostaa jollekin paljolta, mutta ilman vähintään 8 tunnin yöunia meikäläinen muistuttaa lähinnä zombia. Talven pimeinä kuukausina unentarpeeni vielä lisääntyy.

Aktiivisuusrannekkeen tiedot puretaan säännöllisesti Bluetooth-yhteyden avulla kännykässä olevaan Garmin Connect -sovellukseen. Siitä on sitten kätevä katsoa viikko- ja kuukausitasolla seurantatyökalujen avulla, miten esimerkiksi stressitasot ovat vaihdelleet ja kuinka liikkumisen määrä on kasvanut. Sovelluksen avulla voi myös osallistua erilaisiin liikuntahaasteisiin ja jakaa tuloksiaan ja suorituksiaan myös sosiaalisessa mediassa. Minä pidän ne mieluummin omana tietonani.

Olen tänä syksynä tavannut myös personal traineria, jonka kanssa on keskitytty pääasiassa ravitsemukseen ja ruokailutottumuksiini. Garmin Connect -sovelluksen avulla olen käynyt myös hänen kanssaan läpi liikuntatottumuksiani, levon määrää ja kulutettuja kaloreita. On kätevää, kun tiedot kertyvät sovelluksen muistiin, eikä niitä tarvitse itse päivittäin kirjata jonnekin ylös.

Aktiivisuusranneke tunnistaa automaattisesti erilaisia harjoitustyyppejä, kuten kävelyn, uinnin, pyöräilyn ja crosstrainer-harjoituksen. Lisäksi voit lisätä siihen suorituksia myös manuaalisesti. Kuntoiluhulluille ja supertreenaajille laite on harjoittelukumppani, joka tallentaa kaiken mahdollisen toistoista ja sarjoista lepoaikoihin ja mahdollistaa tulosten vertailun muiden Garmin Connect -yhteisön jäsenten kanssa.

Vivosmart 3 -aktiivisuusrannekkeen akku kestää hyvin lähes viisi päivää ja se on helppo ladata USB-piuhan avulla läppäristä. Rannekkeen kanssa voi käydä turvallisesti uimassa ja suihkussa, eikä se vaadi erillistä puhdistamista. Kevyt silikoniranneke on päivittäisessä käytössä mukava.

Lähes kolmen kuukauden testaamisen jälkeen voin sanoa, että itseni kaltaiselle istumatyötä tekevälle toimistotyöläiselle aktiivisuusranneke on hyvä elämänkumppani, joka tuo pienellä vaivalla lisää liikuntaa arkeen ja vie sitkeästi kohti parempia elämäntapoja.

*Tuote saatu blogin kautta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 6

Post Navigation