Author Archives: Thea

Kokemuksia ja vinkkejä Kööpenhaminasta

Kööpenhaminan

Viime lokakuussa tuli piipahdettua pitkästä aikaa Kööpenhaminassa työmatkalla. Kiireisen syksyn jälkeen päätin yhdistää työmatkaan yhden yön ja yhden päivän mittaisen miniloman. Kööpenhamina tarjosi lokakuussa vielä kesäisiä lämpötiloja, jopa siinä määrin, että lounasta pystyi syömään terassilla. Toisaalta kaupungin kaupat olivat jo täynnä ihanaa joulufiilistelyä. Ohessa omat Kööpenhamina-vinkkini.

Babette Guldsmeden Hotel

Hotellini valikoitui tällä kertaa sen mukaan, että sieltä oli jo varattu työmatkaani kuuluva yöpyminen. Niinpä päädyin vain varaamaan samasta hotellista itselleni yhden ylimääräisen yön. Jos vastuullinen luksus kiinnostaa, niin Babette Guldsmeden Hotel on oikea valinta. Huoneessa oli tarjolla luonnoskosmetiikkaa ja kätevä vesipullo, jonka sai täyttää hanasta ja ottaa mukaan. Aamiaisella oli hotellin ylijäämäleivästä paahdettua granolaa ja vegaani-croissanteja. En tiedä, miten sellaisia leivotaan, mutta hyvältä ne maistuivat. Pisteenä iin päälle oli ihana spa-osasto ja terassi hotellin ylimmässä kerroksessa. Ne jäivät tällä kertaa testaamatta, mutta onpa hyvä syy palata samaan paikkaan uudestaan! Hotellin sijaintikin oli sopiva, tärkeät nähtävyydet olivat lähellä ja Nyhavn kävelymatkan päässä.

Nyhavn

Tämä 1600-luvulta peräisin oleva satama-alue on suosikkipaikkani Kööpenhaminassa. Aina kun käyn kaupungissa, koitan käydä siellä syömässä jonkun ravintolan terassilla tai edes kahvilla. Tunnelma ja maisemat, varsinkin värikkäät vanhat talot, ovat ihanat.

 

Magasin Du Nord -tavaratalo

Kongens Nytorv -aukion laidalla sijaitseva Magasin Du Nord on sellainen perinteinen tavaratalo, joka tarjoaa monenlaista ostettavaa. Tällä kertaa huomio kiinnittyi tavaratalon kellarikerroksessa sijaitsevan ruokaosaston makeisvalikoimiin. Lokakuussa tarjolla oli mieletön kokoelma aikuisille sopivia adventtikalentereita, joiden luukuista paljastui suklaata, lakuja tai vaahtokarkkeja. Huonekaluosastolla puolestaan oli paljon kivaa pientä sisustustavaraa, kuten Design Lettersin toimistotarvikkeita, joita en voinut vastustaa!

Herkules Pavillonen

Tässä ravintolassa kävimme lounaalla työmatkani puitteissa. Jos oikein ymmärsin, niin Herkules Pavillonen on tilausravintola, mutta paikan kahvila on avoinna kaikille ja avaa taas ovensa kesäksi 26. huhtikuuta alkaen. Toisaalta pelkästään ravintolaa ympäröivä Rosenborgin linnan puistoalue on vierailun arvoinen kohde. Se sijaitsee noin 15 minuutin kävelymatkan päässä Kööpenhaminan pääostoskadulta Strøgetilta.

Kööpenhaminan Mant

Kööpenhaminan on täynnä ihania pieniä putiikkeja ja paras tapa löytää ne, on haahuilla kaupungin katuja päämäärättömästi. Tällä tavalla löysin myös Mantin. Pienen sympaattisen myymälän valikoimiin kuului niin toimistotarvikkeita, tuoreita kukkia kuin pieniä sisustustavaroitakin. Facebook kuitenkin kertoi kaupan valitettavasti lopettaneen toimintansa maaliskuussa.

Tage Andersenin kukkakauppa

Tämä ei ole mikään tavallinen kukkakauppa, vaan aikuisten satumaailma. Kaupassa myydään kyllä myös kukkia, mutta paljon kiinnostavampaa on kulkea tämän taiteilijan luomuksen läpi huone kerrallaan ja nauttia loputtomasta määrästä yksityiskohtia. Sammalta, ruosteisia lintuhäkkejä, patinoituneita puistonpenkkejä ja ruukkuihin istutettuja punajuuria.

 

Lue täältä lisää Kööpenhaminan matkastani!

 

Kätevä kosteussuihke on kuivaihoisen pelastus

Kosteussuihke

Tietokoneen ääressä istuminen kuivattaa silmien lisäksi myös ihoa, niinpä työpöydälle kannattaa vesipullon ja kahvimukin lisäksi kattaa myös kosteussuihke.

Tänä talvena kosteussuihkeet ovat tulleet osaksi päivittäin käyttämiäni ihonhoitotuotteita, vaikka niihin aikaisemmin vähän epäilevästi suhtauduinkin. Kuivaihoisena olen käyttänyt kosteussuihkeita aikaisemmin lähinnä pitkillä lentomatkoilla kasvojen ihoa kosteuttamaan ja virkistämään. Pitkiä lentomatkoja ei ole viime aikoina kauheasti tullut tehtyä, joten käyttö on ollut aika vähäistä.

Sain blogiini testiin muutaman kosteussuihkeen ja mietin, miten niitä tulisi arjessa helposti käytettyä ja testattua. Niinpä katoin yhden suihkeen työpöydälle vesipulloni viereen, sillä missäpä muualla kasvojen iho eniten kuivuu kuin tietokoneen ääressä.

Kun kosteussuihke on käden ulottuvilla, sitä tulee suihkuteltua kasvoille useammankin kerran päivässä. Ja erityisesti tänä talvena lisäkosteutus on ollut tarpeen, sillä paukkuvat pakkaset ovat kuivattaneet muutenkin kuivaa ihoani entisestään.

Tuotetta voi huoleta suihkutella myös meikin päälle, ja itse olen huomannut, että meikkikin pysyy siistimpänä ja sileämpänä, kun kasvoille välillä suihkii lisää kosteutta. Kosteussuihkeen etuna on se, että se kosteuttaa lisäksi silmäluomia, jotka jäävät monesti voitelematta. Kosteussuihkeet myös virkistivät oloa raikkaan tuoksunsa ansiosta.

 

Mary Cohr – Brume Cellulaire Hydrosmose

Kolmesta testaamastani kosteussuihkeesta suosikikseni muodostui Mary Cohrin Brume Cellulaire Hydrosmose. Siinä oli paras ja ohuin sumute, joka levisi kasvoille ohuena huntuna. Myös suihkeen tuoksu oli miellyttävä ja se kuivui nopeasti. Ei olut pelkoa, että meikki tahriintuisi. Suihkeen sisältämä Hydrosmose-yhdiste myös kosteutti ihoa intensiivisesti ja pitkäkestoisesti. Suihkeessa on myös vihreä tee -uutetta, joka puolestaan suojaa ihoa ulkoisilta haittatekijöiltä.

Colorescience – Setting Mist

Tämä oli ainoa testaamistani suihkeista, jonka tuoksusta en oikein pitänyt. Se oli yrttinen ja hiukan lääkemainen. Coloresciencen suihkeen hienojakoinen sumute levittyi hyvin kasvoille ja tasapainotti kuivaa ihoa. Se myös rauhoitti välillä kuivuudesta punoittavien poskipäiden ihoa.

Elizabeth Arden – Eight Hour Miracle Hydrating Mist

Myös tässä tuotteessa oli hyvä tuoksu, joka myös raikasti oloa. Hienojakoinen sumute kohdistui aika pienelle alueelle, joten tarvittiin useampi suihkaus, että koko kasvot sai kosteutettua. Elizabeth Ardenin kosteussuihketta suositeltiin käytettäväksi aamuin illoin ennen seerumeita ja kosteusvoiteita sekä pitkin päivää tarvittaessa. Eight Hour Miracle Hydrating Mist onkin enemmän ihonhoitotuote kuin pelkkä kosteussuihke, sillä se sisältää paljon vitamiineja ja antioksidantteja. Suihke jätti iholle myös virkistyneen tunteen.

Sekä Mary Cohrin että Elizabeth Ardenin tuotteet on pakattu 100 ml kokoiseen pulloon, joten ne voi ottaa mukaan lentokoneeseen.

*Tuotteet saatu blogin kautta

 

Muistilistoja moneen makuun

Muistilistoja

Tänä vuonna Paperworld-messuilla tuntui olevan esillä erityisen paljon muistilistoja. Omat listansa oli niin muistettaville asioille, ruokaostoksille kuin päivittäin ja viikoittain toistuville tehtäville.

Mistäköhän trendi kertoo? Tekeekö kiire ja stressi tehtävänsä tietotyöläisten keskuudessa, niin ettemme muista mitään, ellei se ole kirjoitettu ylös? Vai onko asioiden muistiin kirjoittaminen nimenomaan hyvä ja tehokas tapa, joka vapauttaa aivokapasiteettia muuhun tekemiseen?

Se on varmaan käyttäjästä kiinni. Itse olen aina rakastanut listojen tekemistä ja kokenut sen nimenomaan hyödyllisenä työtapana. Työn tekeminen on tehokkaampaa, kun ei tarvitse koko ajan käyttää energiaa asioiden muistamiseen.

Tyylikäs ja kivannäköinen muistilista on sitä paitsi inspiroiva työkalu. Itse aloitan työviikkoni aina kirjaamalla viikon aikana hoidettavat pakolliset asiat ylös ja päivittämällä kalenterini. Silloin tietää aina, mistä hommasta pitää aamulla aloittaa, eivätkä pakolliset asiat sitten huku yllättävien tehtävien jalkoihin.

Paperworld esitteli muistilistoja joka makuun!

Georgialainen Anna Bakradze esitteli messuilla kauniilla kukkakuoseilla koristeltuja muistilistoja ja -kirjoja.

Anna Bakradzen suunnittelemaan seinälle ripustettavaan kokonaisuuteen voi kirjata koko viikon ruokalistan, ostoslistan sekä muistettavat asiat.

Weekly Planner on kuin viikoittainen lukujärjestys, johon voi koota koko viikon hoidettavat asiat. Kaunis kuosi on Anna Bakradzen käsialaa.

Brittiläisen Busy B:n valikoimissa on vaikka minkälaisia muistilistoja. Tähän versioon voi listata sekä ruoka- että ostoslistan.

Saksalaisen Haferkorn & Sauerbreyn minimalistiset muistilistat ovat ilo silmälle.

Tanskalaista designia edustavat Kartotek Copenhagenin yksinkertaiset, mutta kauniit muistilistat ja viikkokalenterit.

Espanjalaisen Nelly Castron kauniit muistikirjat toimivat niin muistilistoina kuin luonnoslehtiöinäkin.

Busy B:n viikkokalenterissa on tilaa monenlaisille muistettaville asioille, kuten soitettaville puheluille.

Portico Designin Masterplan-muistikirjassa on tilaa sekä ideoille että muistettaville asioille.

Monella postauksessa mainituista yrityksistä on verkkokauppa, joka toimittaa tuotteita myös Suomeen.

Portico Design
Nelly Castro
Kartotek Copenhagen
Haferkorn & Sauerbrey
Busy B
Anna Bakradze

Älykästä lämmitystä ja viilennystä sekä puhdasta ilmaa toimistoon

*Kaupallinen yhteistyö Dyson

Dyson Pure Hot & Cool Link

Tulihan se talvi vihdoin myös Tallinnaan. Lunta satoi ja pakkanen paukkui sen verran, että pattereita joutui vääntämään suuremmalle. Villasukatkin sai kaivaa kotitoimistolla esiin.

Nurkissa paukkuva pakkanen oli hyvä syy käynnistää uusi Dyson Pure Hot & Cool Link -ilmanpuhdistin, joka siis myös lämmittää tai viilentää tarpeen vaatiessa. Blogin kautta testiin saatu laite kiinnosti itseäni sen takia, että kärsin siitepölyallergiasta, joka lämpöisinä talvina saattaa alkaa jo helmi-maaliskuussa. Allergialääkkeiden lisäksi ajattelin älykkään ilmanpuhdistimen tuovan helpotusta arkeeni.

Dyson Pure Hot & Cool Link -ilmanpuhdistin on siitä kätevä laite, että yksissä kuorissa on oikeasti monta ominaisuutta. Minä en ainakaan halua erillistä sähkölämmitintä talvikäyttöön ja tuuletinta kesäkäyttöön ja kaiken oheen vielä erillistä ilmanpuhdistinta. Onneksi Dyson on tajunnut laittaa kaikki nämä laitteet samaan pakettiin.

Tiedän laitteella olevan käyttöä kotitoimistolla myös tulevana kesänä, sillä silloin työhuoneeni muuttuu auringonpaisteen ansiosta aikamoiseksi pätsiksi iltapäivisin. Nyt ei enää tarvitse kantaa läppäriä alakertaan, vaan voi jatkaa työntekoa viileässä toimistossa, raikkaasta ilmasta nauttien.

Tiedätkö, mitä kaikkea huoneilma voi sisältää?

Huoneilman epäpuhtaudet ja esimerkiksi huonekaluista hengitysilmaan haihtuvat kemikaalit puhuttavat nykyään. Jostain luin, että esimerkiksi uudet toimistohuonekalut saattavat sisältää niin paljon kemikaaleja ja ilmaan haihtuvia pintakäsittelyaineita, että niillä kalustettua tilaa pitää tuulettaa monta päivää ennen käyttöä. Aika kauhea ajatus.

Dysonin mukaan ilmansaasteiden määrä kodin huoneilmassa voi olla jopa viisi kertaa suurempi kuin ulkoilmassa. Ilmassa leijuu muun muassa saasteita, siitepölyä, hometta, bakteereita ja hajuja.

Huoneilma saattaa sisältää esimerkiksi formaldehydiä, jota voi löytyä tekstiilipäällysteisistä huonekaluista ja joka voi vapautua kaasuna huoneilmaan. Jotkut matot ja niiden alusmateriaalit puolestaan voivat vapauttaa uutena VOC-yhdisteitä. Lisäksi VOC-yhdisteitä voi vapautua ilmaan joistakin tuoksukynttilöistä, ilmanraikastimista ja puhdistusaineista. Tulisijat vapauttavat ilmaan hiilipölyä ja lemmikkieläimet voivat levittää huoneilmaan mikroskooppisia hiukkasia ja kasvit mikroskooppista siitepölyä.

Ei uskoisi, mitä kaikkea epäpuhtauksia huoneilmaan tuovat kynttilät, takkatuli ja siivoaminen!

Hepa-suodatin takaa puhtaan huoneilman

Näitä ultrahienoja, pahimmillaan vain 0.1 mikronin kokoisia hiukkasia vastaan Dyson Pure Hot & Cool Link -ilmanpuhdistimessa on 360° lasista valmistettu HEPA-suodatin, joka nappaa jopa 99,95 prosenttia haitallisista hiukkasista ja vangitsee ne suodattimeen. Tämä on tärkeää sen takia, että monissa muissa ilmanpuhdistimissa moottori pakottaa ilman suodattimien läpi ja usein haitalliset hiukkaset pääsevät takaisin huoneilmaan.

Älykkään ilmanpuhdistimesta tekee se, että sen sensorit havaitsevat jatkuvasti muutokset huoneilman olosuhteissa ja säätävät laitteen toiminnan automaattisesti ylläpitämään hyvää ilmanlaatua. Tämä on laitteen paras ominaisuus, sillä jatkuvaa säätämistä ei jaksa. Puhelimeen asennettavan Dyson Link -sovelluksen avulla voin myös etänä aloittaa sisäilman puhdistamisen tai lämmittämisen tarvittaessa ja näin saapua aina lämpimään toimistoon.

Dyson Link -sovellus myös raportoi myös jatkuvasti ulkoilman ja sisäilman laadusta. Ilmanlaadun historiatiedon avulla voi sitten tunnistaa esimerkiksi siitepölykauden alkamisen aiheuttaman piikin ja ilmanlaadun huonontumisen.

Kännykkäsovelluksella ilmanlaatua pystyy seuraaman ja tarvittaessa käynnistämään ilmanpuhdistimen etänä.

Ilmavirtauksen voi säätää itselleen tai koko huoneelle

Jos haluan erityisen tehokkaan lämmityksen tai viilennyksen kotitoimistolla vain itselleni, voin ilmanpuhdistimen kaukosäätimellä valita joko pitkäkantoisen ilmavirtauksen yhteen henkilöön tai sitten koko kattavan, laajalle alueelle leviävän virtauksen hajauttavan tilan.

Yhdellä napin painalluksella laite myös siirtyy yötilaan, jossa ilman puhdistaminen tapahtuu mahdollisimman hiljaisella ilmanvirtausasetuksella, eikä se näin häiritse yöunta turhilla äänillä.

Dyson panostaa tuotteidensa muotoiluun, joten tyylikäs ilmanpuhdistin sopii niin työpöydän kulmalle kuin yöpöydällekin vaivatta.

*Tuote saatu blogin kautta
*Kuvat: Dyson

Toimistot sisustetaan nyt vastuullisesti, värikkääsi ja laatumateriaaleja käyttäen

toimistosisustamisen

Viime viikolla Tukholmassa järjestettiin huonekalu- ja valaisinmessut, jotka ovat myös Skandinavian tärkein toimistosisustamisen tapahtuma. Mukana ovat kaikki merkittävät suomalaiset ja kansainväliset yritykset, jotka esittelevät toimistosisustamisen uutuuksiaan. Lisäksi messujen useat trendi- ja tyyliosastot kertovat, missä sisustus- ja huonekalualalla tällä hetkellä oikein mennään.

Tänä vuonna Tukholmassa ilahduttivat värit: tiilenpunainen, hento vihreä ja syvä sininen. Nämä värit näkyivät myös toimistosisustamisessa. Materiaaleissa korostui laatu ja ylellisyys. Valkaistu saarni tuntui olevan uutuus, joka löytyi useammankin toimistokalustefirman valikoimista. Nähtävissä oli paljon nahkaa ja samettia. Kalusteiden muodot olivat pyöreitä, teräviä kulmia ei löytynyt pöydistä, tuoleista tai hylyistä.

Edelleen yritykset haluavat rakentaa toimistoista kodinomaisia kohtaamistiloja, jotka tarjoavat erilaisia tunnelmia ja fiiliksiä. Toimistotilojen houkuttelevuuteen panostetaan, jotta työntekijät saapuvat sinne mielellään, eivätkä tee niin paljoa etätöitä kotona tai kahviloissa.
Myös kalusteiden muunneltavuus on tärkeää. Saman kalusteen on toimittava, kun tarpeet muuttuvat ja toimitilat vaihtuvat.

Tiilenpunaista.

Tummaa sinistä.

Vihreän eri sävyjä.

Terävät kulmat oli häivytetty kalusteista ja tilalla oli pyöreitä muotoja, kuten NC:n sohvassa.

Tukholman huonekalumessujen trendiosaston oli tänä vuonna suunnitellut Paola Navone.

Ensitapaaminen Archien kanssa

EFG Toimistokalusteet esitteli Tukholmassa uuden toimistotuolin Archien. Tämä linjakas kaveri on suunnittelija Carl Öjerstamin käsialaa. Öjerstam on kokenut muotoilija, jonka Ikealle suunnittelemia tuoleja on myyty miljoonia kappaleita.

Selän kaarta tyylikkääsi jäljittelevän Archien suunnitteluprosessi kesti kaiken kaikkiaan 3,5 vuotta ja se on EFG:n historian ensimmäinen muovituoli. Messuilla eniten huomiota herätti kuitenkin konjakinvärisellä nahalla verhoiltu versio Archiesta. Tuolista on saatavilla monia eri versioita erilaisilla jaloilla sekä verhoiluilla.

Muutama vuosi sitten EFG:n messuosastolla esiteltiin työpöytään liitetty kävelymatto, mutta ryityksen toimitusjohtajan Tapio Heikkilän mukaan tämän tyyliset hyvinvointiratkaisut eivät ole työpaikoilla tehneet isoa läpimurtoa.

− Hyvin suunniteltu monitilatoimistohan kannustaa ihmisiä muutenkin liikkumaan vaihtamalla työpistettä työtehtävän mukaan. Tämä on suurempi toimistosisustamisen trendi kuin kalorilaskureilla varustetut pöydät tai kävelymatot, Heikkilä toteaa.

Archie ja sen suunnittelija Carl Öjerstam. *Kuva EFG

EFG:n osastolla hillityt värit ja laadukkaat materiaalit olivat tänä vuonna pääosassa.

Vastuullisten valintojen teko helpottuu

Kinnarps julkisti messuilla uuden vastuullisuusohjelmansa The Better Effect Indexin, jonka tavoitteena on vastuullisten valintojen tekeminen helpoksi. Indeksi pisteyttää jokaisen Kinnarpsin tuotteen kuudella eri osa-alueella ja tuotteen saama yhteispistemäärä kertoo sen ympäristöystävällisyydestä ja vastuullisuudesta. Kaikista kalusteista mitataan niiden raaka-aineet ja resurssit, ilmastovaikutus, materiaalien puhtaus, sosiaalinen vastuu, kierrätettävyys ja ergonomia.

− Tällä hetkellä esimerkiksi toimistokalusteiden pintamateriaalit ja niiden sisältämät kemikaalit puhuttavat ihmisiä. Kun käytetään laadukkaita materiaaleja, kuten villaa, ei tarvita turhia kemikaaleja, jotka haihtuvat toimistojen ilmaan, Kinnarpsin markkinointipäällikkö Liselott Bergholm-Slotte kertoo.

Vastuullisten valintojen teko on nyt helpompaa Kinnarpsin The Better Effect Indexin avulla.

Työtavat muuttuvat ja muuttavat työympäristöä

Aikaisemmin toimistoihin myytiin kaappeja, jotka olivat toimistokalusteiden suurin tuoteryhmä. Enää kaappeja ei kaipaa kukaan. Kun työ muuttuu, myös työympäristön on muututtava. Martela esitteli Tukholmassa Workplace as a Service eli WaaS -palveluaan yhdessä yhteistyökumppaninsa Tiedon kanssa. Palvelulla on tarkoitus vastata nykypäivän jatkuvaan muutokseen, joka koskee myös työympäristöjä. Toimitiloja ei voi enää suunnitella viideksi tai seitsemäksi vuodeksi kerrallaan, sillä organisaatiot elävät ja työn tekemisen tavat muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla. WaaS-palvelun avulla työympäristöä voidaan optimoida jatkuvasti.

− Käyttäjälähtöisen työympäristön suunnittelu lähtee siitä, että tilojen käyttöaste mitataan ja tutkitaan henkilökunnan käyttökokemuksia. Saadun datan perusteella tehdään työympäristön suunnittelu ja optimointi. Suunnittelutyössä hyödynnetään tekoälyä, joka hoitaa esimerkiksi turvallisuusasioihin liittyvät rutiinit. Näin suunnittelija pystyy keskittymään tärkeimpään työhön eli viihtyisän ja houkuttelevan työympäristön luomiseen, Tiedon Director of Empathic Building Tomi Teikko kertoo.

Martelan Workplace as a Service -palvelun avulla työympäristöä voidaan optimoida jatkuvasti. *Kuva Martela

Toimistojen akustiikka puhutti messuilla. Skandiform oli lisännyt akustiikkapaneelit jopa uutuustuoliensa pohjaan.

Yhteisöllinen työtapa vaatii uudenlaisia kalusteita. Materian ratkaisu on eräänlainen toimiston community table.

Hauska jakkara on toimiston väripilkku.

Monet messujen kalusteratkaisut tarjosivat omaa rauhaa.

 

Toimistotarvikkeiden trendit 2018: Eläimet, kasvit, sarjakuvat ja lastulevy

Paperworld-messut

Kuva: Messe Frankfurt

Viime viikonloppuna tein jo tutuksi tulleet työmatkan Frankfurtiin Paperworld-messuille, jotka esittelevät toimistomaailman trendit ja uutuudet tälle vuodelle. Messuilla käyn yleensä aina ensin tutustumassa trendiosastoon, jonne kansainvälinen designstudio bora.herke.palmisano on koonnut alan kiinnostavat suuntaukset, muotivärit ja kiehtovat uutuustuotteet. Trendikatsauksen jälkeen kiinnostavat uutuudet löytyvät helpommin muun messutarjonnan seasta.

Tänä vuonna silmiini osui sekä messuilla että trendiosastolla erityisen paljon toimistotarvikkeita ja paperitavaraa, joissa oli eläin- tai kasvikuoseja. Myös sarjakuvamaailman kirkkaat värit, vahvat printit ja graafinen tyyli ovat edelleen suosittuja. Toimistokalusteissa puolestaan muunneltavuus, joustavuus ja liikuteltavuus ovat nyt in. DIY-tyyppi voi rakentaa kalusteet vaikka lastulevystä, kuten trendiosastolla oli tehty.

Tänä vuonna Paperworld-messut esitteli toimistotarvikkeiden ja -kalusteiden trendeissä kolme eri tyylisuuntaa: Minimal + Excellent, Spirit + Ambition ja Work + Challenge.

Minimal + Excellent


Tämä minimalistista erinomaisuutta arvostava tyylisuunta edustaa modernia eleganssia. Sen värimaailma on kultivoituneen hillitty: kultaa, sammaleen vihreää, tummaa sinistä, valkoista, mustaa ja harmaata. Tuotteet ovat käytännöllisiä, toimivia ja laadukkaista materiaaleista valmistettuja. Muotokieli ammentaa arkkitehtuurin selkeydestä ja uusimmasta teknologiasta. Tuotteissa näkyy käsityön jälki: käsintehty paperi, ompeleet, papereiden kohopainokuvioinnit ja leimat. Materiaaleina ovat tiikki, tammi, alumiini, marmori ja nahka.

 

Spirit + Ambition

Eloisa ja dynaaminen Spirit + Ambition -tyyli ammentaa uusimmasta katutaiteesta ja -muodista, nuorten taiteilijoiden luomuksista ja teknologisista innovaatioista. Graafinen tyyli, vahvat printit ja kirkkaat värit luovat individualistisen tyylin. Värejä ovat kirkas punainen, keltainen, sininen ja vihreä sekä tietenkin musta ja valkoinen. Materiaalit ovat eri tavoilla käsitelty puu ja muovi. Luonnosmaisuus ja käsin kirjoittaminen ovat ominaisia tälle tyylille.

 

Work + Challenge

Tämä tyylisuunta näkyy toimistotarvikkeiden sijaan enemmän toimistokalusteissa ja -sisustuksessa. Nimensä mukaisesti se koittaa vastata työelämän jatkuvasti muuttuviin odotuksiin ja luoda harmonisen työympäristön. Värimaailma on hillitty ja sävyt ovat murrettuja, kuten siniharmaata, viininpunaista, sinivihreää ja okraa. Pääosassa ovat muunneltavat ja liikuteltavat kalusteet, jotka sopivaa niin kotiin kuin toimistoonkin. Kalusteissa on liikuteltavia osia, joilla niitä voidaan helposti muokata erilaisiin tarpeisiin. Kalusteet ovat myös helposti purettavia ja uudelleen koottavia, sillä ne kulkevat yrityksen mukana.

 

Lisää postauksia siitä, mitä Paperworld-messut tarjosivat, on luvassa ensi viikolla!

Ihanaa uutta vuotta!

 

Kaikille blogin lukijoille ja yhteistyökumppaneille kiitos kuluneesta vuodesta ja ihanaa uutta vuotta 2018!

 

Tässä ovat kuluneen vuoden suosituimmat Instagram-kuvani

Instagram

Jo muutaman vuoden ajan olen seurannut blogini Instagram-tilin kehittymistä ja kasvua hauskan Bestnine-sovelluksen avulla. Se kertoo, mitkä ovat olleen tilini suosituimmat kuvat kuluneen vuoden aikana ja kuinka paljon tykkäyksiä ne ovat yhteensä keränneet.

Viime vuoteen verrattuna postamieni kuvien määrä ei kauheasti kasvanut. Vuonna 2016 latasin Instagramiin 172 kuvaa, tänä vuonna määrä oli 197 kuvaa. Mutta parasta on se, että vaikka kuvamäärä on pysynyt lähes samana, on tykkäysten määrä tuplaantunut. Tykkäyksiä oli joulukuun puoliväliin mennessä kerääntynyt yli 5 300 kappaletta. Kiitos teille kaikille, jotka olette käyneet tykkäämässä kuvista.

Yhdeksän tykätyimmän kuvan joukossa oli tänä vuonna jopa kaksi kuvaa itsestäni. Toisessa vietän huulipunaviikkoa ja toisessa esittelen uusia lukulaseja. Suosituimmat kuvat kertovat myös vuoden aikana tehdyistä matkoista Frankfurtiin, Kööpenhaminaan ja Tarttoon sekä kodin lähellä sijaitsevalle rannalle, jossa käyn rauhoittumassa kiireen keskellä. Lisäksi on tietenkin kuvia ihanista toimistotarvikkeista, kuten kuuluukin. Myös kuva kesäisestä viinilasista ja hyggestä aamiaiskattauksesta ovat mahtuneet suosituimpien kuvien joukkoon.

Instagram-haaste vuodelle 2018

Viime vuonna haastoin itseni julkaisemaan Instagramissa enemmän blogin aihepiiriin liittyviä kuvia. Siinä olen mielestäni ihan hyvin onnistunutkin. Ensi vuonna haasteena voisi olla kuvien määrän lisääminen. Tavoitteeksi voisin asettaa vähintään 250 kuvaa vuoden 2018 aikana. Miltäs kuulostaa?

Onko teillä jotain tavoitteita Instagramin käytölle ja onko teillä tapana tehdä joku yhteenveto kuluneesta vuodesta myös somessa?

Voit luoda oman Bestnine-kollaasin täällä.

 

Liput Frankfurtin messuille on arvottu!

Messe Frankfurtin

Kiitos kaikille Messe Frankfurtin messulippujen arvontaan osallistuneille. Oli hauska huomata, että nämä monipuoliset ammattimessut kiinnostivat monia muitakin itseni lisäksi.

Onnea voittajille!

Tällä kertaa onnetar suosi arvonnassa Omziin Jemaielia, Maria Laaksosta ja Paperimurun Satua. Onneksi olkoon! Seuratkaa sähköpostianne lähipäivinä, sillä Messe Frankfurtin Suomen edustaja ottaa teihin pian yhteyttä messulippujen toimittamiseen liittyen.

Christmasworld-, Paperworld– ja Creativeworld-messut järjestetään Frankfurtissa 27.-30.1.2018.

 

Kiitos vielä kaikille arvontaan osallistuneille!

 

Haussa luotettava työkaveri pitkäaikaiseen työsuhteeseen

*Kaupallinen yhteistyö, Epson

Epson EcoTank

Langattomuus helpottaa tulostimen sijoittelua kotitoimistolla. Kun laite ei ole piuhalla kiinni läppärissä, sen voi sijoittaa muuallekin kuin työpöydälle.

Joulunalusviikolla ei ole enää montaa päivää tätä vuotta jäljellä. Vaikka ennen joulua on vielä monta hommaa hoidettavana, huomaan ajatusteni harhailevan jo ensi vuoteen ja siihen, mitä kaikkea se mahdollisesti tuokaan tullessaan.

Viime aikoina olen etsinyt itselleni luotettavaa työkaveria ensi vuodeksi. Sellaista, jonka kanssa tylsäkin arki sujuu jouhevasti ja josta tietää, että sovitut hommat hoituvat ajallaan. Se on minusta hyvän työkaverin merkki. Lisäksi on kiva, jos työkaveri auttaa silloin, kun oma tekeminen takkuaan. Myös kannustamista ja kiittämistä arvostan ja niitä koitan tuhlata muihinkin. Ja onhan se kiva, jos työkaveri jaksaa joskus yllättää arkisen aherruksen keskellä.

Aika moni hyvään työkaveriin liittyvä ominaisuus liittyy myös yksityisyrittäjän odotuksiin toimivasta tulostusratkaisusta. Kotitoimistolla tulostamisen täytyy ennen kaikkea toimia sovitulla tavalla ja ajallaan. Ikäviä yllätyksiä, kuten musteen loppumista kriittisellä hetkellä, saisi olla mahdollisimman vähän.

Nämä ominaisuudet löytyvät uudesta työkaveristani, uuden sukupolven Epson EcoTank-4750 -tulostimesta, jonka kanssa olen harjoitellut yhteiseloa nyt kuukauden verran.

Epson EcoTank sisältää mustetta kolmeksi vuodeksi!

Alkusyksystä hajonnut edellinen tulostimeni oli ihan toimiva vehje. Siinä oli vain yksi, mutta sitäkin suurempi ongelma: pienen pienet mustepatruunat. Ne tyhjenivät varoittamatta, juuri kriittisellä hetkellä, kun olin tulostamassa materiaaleja kirjanpitäjälle tai boarding passia aamulennolle. Kyseessä oli työkaveri, johon ei valitettavasti voinut luottaa. Kun uuden tulostimen hankinta tuli ajankohtaiseksi, yksi tärkeimmistä valintaan vaikuttavista ominaisuuksista olikin musteen riittoisuus.

Japanilainen Epson-konserni tutki jo vuonna 2014 kuluttajien tulostustottumuksia ja tulostamiseen liittyviä ongelmia. Paljastui, että kuluttajia ärsyttivät eniten tulostimien liian pienet mustepatruunat. Niinpä Epson kehitti täysin uudenlaisen mustesuihkutulostimen EcoTankin, jossa oli riittoisa mustesäiliö ja mustetta kahden vuoden tulostustarpeeseen. Yksinkertainen asia, mutta paransi monen ihmisen elämän ja työelämän laatua merkittävästi.

Oma Epson EcoTank-4750 -tulostimeni on uuden sukupolven versio, jossa on entistä riittoisampi mustesäiliö. Tulostimen mukana toimitetaan kolmen vuoden musteet, joilla pystyy tulostamaan jopa 14 000 mustavalkoista sivua ja 11 200 värillistä sivua. Enää ei tarvitse miettiä, että riittääkö muste tämän jutun tulostamiseen, vaan voi antaa printterin laulaa silloin kun haluaa!

Uskomatonta, ettei minun tarvitse kolmeen vuoteen käydä ostamassa lisää mustetta tulostimeen!

Yksityisyrittäjänä arvostan ajan- ja kustannusten säästöä, minkä tällainen tulostin tuo. Epsonin mukaan riittoisa mustesäiliö vähentää tulostuskustannuksia jopa 74 prosenttia. Säästö perustuu osaksi myös siihen, että laite tukee nopeaa kaksipuoleista tulostusta, joka taas vähentää paperinkulutusta.

Ilahduttavaa on myös täyttöpullojen hinta, vain 8,99 euroa kappale. Itse kun olin jo vanhan tulostimeni kanssa tottunut siihen, että kahden mustepatruunan hinnalla olisin voinut joka kertaa ostaa uuden tulostimen.

Sotkua ei tarvitse pelätä

Uuden Eco-Tank-4750 -tulostimen mustesäiliö on muotoiltu uudestaan ja siirretty tulostimen etuosaan. Näin tulostin on helppokäyttöisempi ja musteen määrää on entistä helpompi seurata

Myös musteentäyttöjärjestelmää on paranneltu niin, että mustepullot avautuvat entistä vaivattomammin ja niistä on helpompi kaataa. Näin musteen läikyttelyn mahdollisuus on minimoitu, eikä musteiden täyttämisessä tarvitse pelätä sotkua. Pulloissa on myös ainutlaatuinen mekanismi, joka takaa sen, että säiliöt täytetään oikeilla väreillä. Kätevää, sanon minä!

Langattomuudesta lisäpisteitä

Kahden yrittäjän taloudessa EcoTank-4750:n langattomuus tuo laitteelle lisäpisteitä. Langattoman verkon avulla tulostaminen onnistuu molempien läppäreiltä, puhelimista tai tabletista yhtä helposti. Langattomuus helpotta myös tulostimen sijoittelua. Kun sen ei tarvitse olla piuhalla kiinni tietokoneessa, voi sen sijoittaa kotitoimistolla muuallekin kuin työpöydän kulmalle.

Oman verkkoyhteyden nopeudesta tietenkin riippuu, kuinka nopeasti läppäriltä tulostimeen lähetetyt tiedostot siirtyvät tulostettaviksi. Mustavalkoisia printtejä laite lupaa tulosta 15 sivua minuutissa ja värillisiä 8 sivua minuutissa.

Olen ladannut älypuhelimeeni jo Epsonin iPrint -sovelluksen, mutta vielä en ole testannut, kuinka tulostaminen onnistuu työmatkalta tai jostain tapaamisesta. Wi-Fi -yhteyden ansiosta sekin on kuitenkin mahdollista. Lisäksi tämä monitoimilaite tietenkin kopioi ja skannaa ja automaattinen paperinsyöttölaitekin löytyy.

Yrittäjä arvostaa tulostimessa myös sellaisia pieniä yksityiskohtia, kuin laadukkaan tulostusjäljen takaavaa PrecisonCore -tulostuspäätä ja Epsonin aitoa väri- ja pigmenttimustetta, joiden ansioista tulostettava materiaalia on terävää, laadukasta ja kestävää.

Toimistokissa Tassun mielestä tulostimen laatikko oli paljon kiinnostavampi kuin itse tulostin.

 

Tämä postaus on osa Epsonin kanssa toteutettua postaussarjaa, jossa perehdytään pienyrittäjän tulostustarpeisiin, kotitoimistoon sopiviin tulostimiin ja Epson EcoTank-4750 -tulostimen monipuolisiin toimintoihin.