Aihearkisto: Lahjaksi

Tervetuloa Balmuirin showroomille!

Balmuir-myymälä

Ihanista kashmirhuiveistaan tunnettu Balmuir avasi viime keväänä oman showroomin Helsingin Lauttasaareen. Pääsin tutustumaan paikkaan ja Balmuirin perustajaan Heidi Jaaraan, kun tein yrityksestä jutun vasta ilmestyneeseen Liikelahjat-lehteen.
Showroomissa minut yllätti Balmuirin monipuolinen tuotevalikoima. Tuttujen huivien ja ihanien pellavalakanoiden lisäksi valikoimaan kuuluvat mm. huonetuoksut, kynttilät, erilaiset nahasta valmistetut sisustustuotteet ja pyyhkeet, vain muutamia mainitakseni.

Balmuir järjestään yhdessä Liikelahjat-lehden kanssa yhteisen lukijatapahtuman Helsingissä ja Oulussa lokakuun lopulla. Ilokseni voin kutsua tapahtumiin mukaan myös blogini lukijoita!

Helsingin tapahtuma on Ke 21.10.2015 klo 8-19, osoitteessa Itälahdenkatu 18 A, Lauttasaari.
Voit vierailla showroomilla päivän aikana oman aikataulusi mukaan tutustumassa Balmurin laajaan sisustus- ja muotimallistoon, josta löydät kätevästi laadukkaat joulu- tai liikelahjat.

Oulun tapahtuma puolestaan on Ke 28.10.2015 klo 8-19, osoitteessa Konetie 33, Oulu.
Myös siellä voit vierailla päivän aikana haluamanasi ajankohtana.

Ilmoittaudun haluamaasi tapahtumaan perjantaihin 16.10.2015 mennessä sähköpostilla osoitteeseen sales@balmuir.com

 

Kid Mohair ScarfArvonta
Mikä parasta, saan vielä arpoa blogin lukijoiden kesken Balmuirin ihanan pehmeän Kid mohair -huivin, joka on valmistettu angora-vuohen ensimmäisistä villoista. Huivin villat on kehrätty käsin ja se on kudottu käsityönä, joten jokainen huivi on ainutlaatuinen. Voittaja saa valita huivin mieleisessään värissä.

Osallistuminen arvontaan on helppoa. Kerro blogin kommenttiboksissa 18. lokakuuta mennessä, minkä Balmuirin tuotteen haluaisit joululahjaksi.
Muista myös sähköpostiosoite, se näkyy vain minulle.

Arvonta suoritetaan kaikkien vastanneiden kesken maanantaina 19.10.2015.

 

*Yhteistyössä Balmuirin kanssa

Designkierros Tallinnassa

estonia design house

Eesti Disaini Maja

Reilu viikko sitten kiertelin työni puolesta muutamia Tallinnan designliikkeitä. Kaupungissa on muutamia kivoja ja jo pitkään auki olleita myymälöitä, mutta myös uusia liikkeitä syntyy koko ajan. Uusin sisustus- ja designliikkeiden keskittymä on Telliskivi Loomelinnan vanhassa teollisuusrakennuksessa.
Monessa liikkeessä myydään samojen suunnittelijoiden tuotteita, mutta jokaisessa on myös jotain omaa tuotevalikoimaa.

Oma suosikkini on Tallinnan kalatorin ja Linda Linen terminaalin kupeessa sijaitseva Eesti Disaini Maja eli Viron suunnittelijoiden liiton oma myymälä. Samassa rakennuksessa on myös kiva ravintola Kohvik Klaus, jossa voi piipahtaa aamiaisella, lounaalla tai viinilasillisella. Aivan Disaini Majan vierestä kulkee uudistettu Kulttuurikilometri, jota pitikin voi kävellä Lennusadam-merimuseoon.

kengät

Esillä on yli 80 virolaisen suunnittelijan tuotteita.

puutuotteet

Myymälästä on helppo löytää hiukan erilainen matkamuisto tai lahja kotiin vietäväksi.

Trilevik muistikirjat

Itse ostin hauskoja Trilevikin muistikirjoja.

 

Aivan Tallinnan vanhan kaupungin kupeeseen, Viru- ja Vana viru –katujen kulmaukseen on avautunut pieni Oma asi –designkauppa. Samanniminen kauppa on myös Saiakang-kadulla, joten olisiko kyse sisarliikkeestä? Pieni myymälä myy paikallisten suunnittelijoiden ja taiteilijoiden tuotteita.

d_sign

 

Nu Nordik on pieni putiikki ison vapauden aukion (Vabaduse väljak) laidalla. Myös siellä on monipuolinen valikoima designtuotteita. Myynnissä oli erityisen paljon koruja ja hauskoja Tallinna-aiheisia postikortteja. Jos kävelet myymälään vanhasta kaupungista Suur-Karja –katua pitkin, voit samalla tehdä edullisia kukkaostoksia paikallisilta mummoilta, jotka myyvät kadun varressa kasvattamiaan kukkia.

Nunordik

 

Visit Tallinn -sivuilta löydät listauksen kaikista Tallinnan design- ja sisustuskaupoista.

 

 

Historiallinen verstas ja moderni hopeaseppä

vaahteranlehti

Oletko koskaan käynyt lähes sata vuotta vanhassa myymälässä, jossa mikään ei ole muuttunut tuona aikana? Sellainen on mahdollista Porvoossa, jossa toimii kultasepänliike Aurum. Samassa rakennuksessa on toiminut kultasepänliike vuodesta 1911 lähtien ja myymälän sisustus ja kalustus ovat vuodelta 1916.

Jugend-tyylisen myymälän takahuoneessa on vielä jotain paljon mielenkiintoisempaa. Historiallinen kultasepän verstas on ollut toiminnassa vuodesta 1926 lähtien, mutta osa siellä olevista työkaluista on peräisin jopa 1800-luvulta. Jäljellä on mm. vanha kultaseppien työpöytä, jonka ääressä kultaseppämestari, kisälli ja kaksi oppipoikaa istuivat työskentelemässä. Nykyään pöytää ei valitettavasti voi enää käyttää, sillä se on liian matala. Me nykyajan ihmiset kun olemme huomattavasti pidempiä kuin tuon ajan ihmiset.

Tänä päivänä Aurumissa valmistetaan pääasiassa uniikkeja koruja ja myydään laadukkaita, kotimaisten kultaseppien valmistamia koruja. Lisäksi Aurumin kultasepät tekevät paljon korujen huolto- ja muutostöitä ja vastaavat Porvoon tuomikirkon hopeiden huollosta.

Aurumin historiallisella verstaalla työskentelee myös modernien hopeakorujen tekijä Heta Salmi. Hämyisässä pajassa Heta valmistaa käsin suunnittelemiaan hopeakoruja, joihin hän saa inspiraation luonnosta ja sen monimuotoisuudesta. Korujensa valmistukseen Heta käyttää samoja työkaluja kuin kultasepät sata vuotta sitten.
Sahaamalla, viilaamalla, takomalla, hiomalla ja kiillottamalla hopealevystä syntyy Hetan käsissä paju, omenapuu, vaahteranlehti tai ulpukka.

Elokuussa, kun vierailin pajalla, Hetalla oli työn alla upeita uniikkikoruja, joissa yhdistyivät kelopuu ja hopea. Korut ovat esillä Gumbostrandin Valo-Ljus-Lumiere -näyttelyssä marraskuussa. Kannattaa käydä tutustumassa näyttelyyn!

Jos olet kiinnostunut hopeakorujen valmistuksesta, kerää 6–8 hengen ryhmä ja varaa Hetalta korukurssi tunnelmalliselle verstaalle Porvooseen. Viisi tuntia kestävän kurssin aikana jokainen osallistuja ehtii valmistaa yhden korun.

silverdesign10

Sarjatuotannossa olevien korujen osat valetaan hopeavalimossa, jonka jälkeen Heta kokoaa ne käsin. Ensin osat sahataan irti toisistaan.

silverdesign9

Seuraavaksi korun terävät kohdat viilataan sileiksi.

silverdesign11

Hopeinen koru pitää lämmittää oikeaan lämpötilaan, jotta sen osat voidaan juottaa yhteen.

silverdesign8

Juottamalla koru saa lopullisen muotonsa. Sen jälkeen se vielä hiotaan ja kiillotetaan.

silverdesign6

Näillä leimoilla Heta merkitsee tekemänsä korut. Toinen kertoo korun hopeapitoisuuden ja toinen sen tekijän.

silverdesign7

Kultasepän verstaalla ylijäämämateriaali on arvossaan, eikä muruakaan heitetä roskiin. Ylijäämämateriaali lähetetään valimoon, jossa siitä voidaan valaa koruja.

silverdesign5

Kultasepällä on käytössään monenlaisia työkaluja.

silverdesign4

Verstaalla on säilynyt monenmoisia muotteja, joilla on ennen vanhaan esimerkiksi prässätty suvun tai kartanon vaakuna pöytähopeisiin.

silverdesign2

Aurumin myymälän sisustuksen on suunnitellut arkkitehti Max Frelander vuonna 1916.

silverdesign1

Kultasepänliike Aurum on sijainnut samassa puutalossa Porvoossa yli sata vuotta.

silverdesign3

Verstaalla on käytössä edelleen samoja työkaluja kuin sata vuotta sitten. Tässä penkissä venytetään eri paksuisia hopealankoja.

Mustekala

Mustekala on Heta Salmen suunnittelema uniikki koru.

 

Tallenna

Rentouttava keidas Hämeentiellä

hehku kauneuteen hoitola
Ennen viimeistä mökillä vietettyä lomaviikkoa tuli piipahdettua Helsingissä muutaman tehokkaan työpäivän verran. Hektisen palaverista toiseen juoksemisen jälkeen pääsin rentoutumaan hemmottelevaan kasvohoitoon ja sain samalla tutustua ranskalaisiin Mary Cohr –kauneudenhoitotuotteisiin.

Kuiva ihoni muuttuu kesällä kiiltäväksi ja rasvoittuu helposti. En tiedä, ovatko syynä aurinkovoiteet vai lomalla helposti unohtamani ihonhoitorutiinit. Niinpä tunsin kaipaavani puhdistavaa kasvohoitoa.

Hehku kauneuteen on viihtyisä pieni kauneushoitola Helsingin Hämeentien varressa. Kun sinne astuu sisään, ei arvaakaan minkälainen rentouttava keidas odottaa takahuoneessa. Viihtyisä hoitohuone on sisustettu Mary Chorin brändiväreillä vihreällä ja valkoisella ja ikkunasta avautuu urbaani näkymä kalliolaiselle sisäpihalle.

Pitkän päivän jälkeen oli ihanaa, kun kosmetologi Kirsi Haapasalmi käärii minut peittoihin ja ryhtyy hoitamaan kasvojani tehokkaalla, mutta hemmottelevalla Mary Cohr CatioVital -hoidolla. Olen valinnut puhdistavan hoidon, mutta tarjolla olisi myös kosteuttava ja kiinteyttävä vaihtoehto.
Noin puolitoista tuntia kestävän kasvohoidon aikana kasvot syväpuhdistetaan lämpönaamion avulla. Jos jollain on siis traumaattisia muistoja mekaanisesta ihonpuhdistuksesta nuorena, niin ne voi unohtaa. Lämpönaamio avaa ihohuokoset hellästi ja auttaa näin tehoaineita imeytymään paremmin ihoon.

Kasvohoidon teho perustuu CatioVital-kaksoisionisaatioon, jonka avulla ihon tarvitsemat aktiiviaineet imeytetään ihoon. Tässä käytetään apuna heikkoa sähkövirtaa. Kasvot käydään elektrodeilla läpi kahdesti, jolloin sekä negatiivisesti että positiivisesti varautuneet aktiiviaineet saadaan imeytettyä. Sähkövirta ei tunnu iholla miltään ja elektrodien kuljettelu kasvoja pitkin saa minut lähes nukahtamaan.

Hoitoon kuuluvan kasvonaamion kanssa samaan aikaan voi valita joko pää- tai jalkahieronnan. Itse valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Kuorinnan ja hieronnan jälkeen väsyneet jalatkin olivat kuin uudet. Kasvohoitoon kuului myös rentouttava hieronta eteerisillä öljyillä kasvoille, dekolteelle ja niskaan.

Tärkeä osa kasvohoidon rentouttavaa vaikutusta oli käytettyjen tuotteiden tuoksuilla. Kaikki Mary Cohrin tuotteet perustuvat aromaterapiaan ja niiden pohjana on kolme erityisen tehokasta eteeristä öljyä: rentouttava ja stressiä poistava laventeli, ihoa uudistava ja korjaava salvia ja kiinteyttävä rosmariini.

Jos olet epävarma siitä, minkälaista hoitoa oma iho tarvitsee, siihen saa apua Kirsiltä. Riittää kun varaat ajan kasvohoitoon, sillä kaikkien Mary Cohr -kasvohoitojen aluksi kosmetologi analysoi ihosi ja valitsee hoidon sen tarpeiden mukaan. Lopuksi saat vielä mukaasi reseptin kauniiseen ihoon eli suositukset juuri sinun ihosi hoitoon sopivista tuotteista.

hehku kauneuteen hoitola3

Mary Chor on Ranskan toiseksi myydyin ammattikosmetiikkasarja ja myydyin aromaterapiaan perustuva hoitolasarja.

Hehku kauneuteen hoitola2

Suomessakin on jo yli 90 Mary Cohr -hoitolaa.

Mary Chor tuotteet

Kaikki ihotyypit huomioivassa Mary Chor -sarjassa on yli 80 kosmetiikkatuotetta kasvoille ja vartalolle.

 

*Kuvat: Hehku kauneuteen

 

Sadepäivän ratoksi sopii aikuisten värityskirja

Mindfulness-värityskirja

Viime viikolla löysin lähikaupasta paketin värikyniä ja pääsin viikonloppuna vihdoinkin testaamaan uusia, aikuisille tarkoitettuja värityskirjoja.
Aikuisten värityskirjat ovat olleet tänä keväänä ja kesänä todella suosittuja. Mikä värityskirjassa sitten viehättää? Varmaan samat asiat kuin lapsena, voi keskittyä yhteen asiaan täysillä ja yksinkertainen, mekaaninen toiminta saa unohtamaan kaiken muun.

Aikuisten värityskirjat eroavat lapsille tarkoitetuista kirjoista siinä, että kuvat ovat monimutkaisempia ja sisältävät enemmän pieniä yksityiskohtia. Niihin meinasin itsekin heti alkuun hermostua. Tuntui, että yhdessä kuvassa oli liian paljon väritettävää, eikä valmista meinannut tulla millään… kymmenen minuutin kuluttua olin jo täysin uppoutunut värittämiseen ja havahduin vasta, kun koko kuva oli valmis. Tuloksena oli jonkinlainen flow-tila, jossa ajantaju katoaa ja keskittyy käsillä olevaan tekemiseen täysillä ja kaikkensa antaen.

Myös Työterveyslaitoksen aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan värittäminen, kuten moni muukin yksinkertainen mekaaninen toiminto, voi vapauttaa kognitiivisia resursseja. Huovilaisen mukaan tutkimuksissa on havaittu, että kuvioiden piirtely tai kutominen edistävät oppimista silloin, kun se tapahtuu kuulonvaraisesti esimerkiksi luennolla tai kurssilla. Värityskirja kannattaa siis jatkossa ottaa mukaan vaikkapa seminaariin.
Värittäminen toimii myös luovuutta edistävänä taukoinspiraationa kahvitauolla. Työpaikan kahvihuoneessa voisi siis olla pino värityskirjoja inspiraation lähteeksi.

Joidenkin mielestä värittäminen on yhdenlainen mindfulness-harjoitus, jossa havainnoiva ja tarkkaavainen huomio tuodaan osaksi arkista tekemistä. Kun keskittyy värittämiseen ja kuvan yksityiskohtiin, pysähtyy tähän hetkeen ja saavuttaa tietoisen läsnäolon.
Mindfulness-ohjaaja Antti-Juhani Wihurin mukaan värittäessä voi harjoittaa myös mindfulnessiin liittyvää hyväksyvää asennetta. Jos kynän käyttö kangertelee, eikä väri pysy rajojen sisällä, mitä ajatuksia se sinussa herättää? Ja voitko kuitenkin hyväksyä syntyneen lopputuloksen?
Voiko yksinkertainen värittäminen olla näin opettavaista?

Mökkituliaiseksi hyvin sopiva Mindfulness-värityskirja ja värityskuvia sisältävä Viisaat ystäväni -kirja kuuluvat Basam Booksin valikoimiin.

Täältä voit ladata Työterveyslaitoksen ilmaisen värityskirjan.

Lue täältä 5 syytä, miksi värittäminen tekee aikuiselle hyvää.

 

 

Kylässä Helina Tilkin luona

Helina tilk

Helina oli kattanut valikoiman maalaamaansa keramiikkaa kotitalonsa kuistille.

Viime viikolla minulla oli ilo vierailla tunnetun virolaisen keraamikon Helina Tilkin luona Nõmmen idyllisessä kaupunginosassa. Helina asuu miehensä ja lastensa kanssa vanhassa puutalossa, ja omasta arjesta ja perheen lemmikeistä hän ammentaakin monet ideat värikkäisiin, käsinmaalattuihin keramiikka-astioihin.

Moni on varmaan törmännyt Helinan töihin Tallinnan vanhassa kaupungissa, jossa hänellä on kolme omaa myymälää. Pikk-kadulla sijaitsevan myymälän ohessa on Helinan työtila, jossa hän järjestää myös posliininmaalauskursseja. Kolmen tunnin workshopin aikana jokainen osallistuja voi maalata haluamansa esineen, kupin, kulhon tai vaikka lautasen. Itse maalaamansa, ainutlaatuisen esineen saa muistoksi kurssista.

Tilaan mahtuu jopa 40 henkilöä, joten workshop sopii hyvin kokouksen tai tiimipäivän oheisohjelmaksi. Yritysryhmille Helina järjestää myös luovuustyöpajoja, joiden aikana voidaan yhdessä maalata vaikka kahviastiasto omalle firmalle. Luovassa ympäristössä, poissa työpaikalta on myös helpompi tutustua kollegoihin.

Kaksi muuta myymälää sijaitsevat osoitteissa Rataskaevu 6 ja Lühike Jalg 5.
Tänä kesänä Helina avaa oman myymälän myös Suomenlinnaan.

kesälasit

Kauniit, käsinmaalatut viinilasit ovat mainio äitienpäivälahja.

 

kesäkattaus

Helina tekee muun ohella uniikkeja tilaustöitä, jotka sopivat mainiosti liikelahjoiksi tai hää- ja syntymäpäivälahjoiksi.

 

Ihana italialainen Bulevardilla

casa Italia_1
Vaikka nykyään Tallinnan kupeessa asustelenkin, käyn töiden takia säännöllisesti myös Helsingissä. Näin pääsen nauttimaan molempien kaupunkien parhaista puolista!
Casa Italia on yksi Helsingin parhaita puolia. Se on ihana herkkukaupan ja viinibaarin yhdistelmä Bulevardilla, ihan cafe Ekbergin naapurissa. Ystäväni Susanne vinkkasi minulle paikasta jo viime syksynä, mutta vasta pari viikkoa sitten ehdin piipahtamaan siellä.

Italialainen Simone Scarpa on luonut tunnelmallisen herkkukaupan ja viinibaarin yhdistelmän, jossa voi käydä aamulla nauttimassa kupin hyvää kahvia, nauttia lounaaksi tuoreen paninin, ostaa italialaisia juustoja ja leikkeleitä kotiin viemiseksi tai nauttia lasillisen Chiantia työpäivän päätteeksi.
Herkullinen lahjaidea ovat Casa Italian oliiviöljyt, vuosikerta-balsamicot, hillot, suklaat ja pastat, jotka Simone käy itse valitsemassa Italiasta. Joulun aikaan myymälästä voi ostaa herkuista koottuja valmiita lahjakoreja. Ne sopivat myös liikelahjaksi.

 

Ajatuksia parempaan arkeen

Kirjoitan tätä postausta uuden talomme keittiössä, noin kymmenen kilometrin päässä Tallinnasta.
Viikko sitten laiva toi muuttokuormamme tänne Suomesta. Vielä on laatikoita purkamatta, eikä uutta sohvaa tai ruokapöytää ole löytynyt, mutta pikku hiljaa uusi elämänvaihe alkaa asettua uomiinsa.
Samalla useamman viikon vaivannut kiire, stressi ja ahdistus kaiken keskeneräisyydestä alkavat helpottaa. Uudessa kodissa nukuttaa hyvin ja keväinen valo saa keskeneräisetkin asiat tuntumaan siedettäviltä.

sisäinen voimaMuutamana iltana pitkän työpäivän ja muuttolaatikoiden purkamisen jälkeen olen rauhoittunut Jenny Belitz-Henrikssonin uuden kirjan Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen parissa.
Voimaannuttavia ajatuksia vuoden jokaiselle päivälle tarjoava kirja perustuu Jennyn omiin kokemuksiin ja rankkaan elämänvaiheeseen.

Kirjan lyhyet ajatelmat on tarkoitettu luettavaksi missä ja milloin vain. Kirjaa voi lukea kronologisesti, eri teemojen mukaan tai vain avata sen illalla jostain kohtaa. Kokonsa puolesta kirja kulkee helposti mukana myös laukussa, jos voimaannuttavia ajatuksia haluaa lukea vaikka työmatkalla.

Tutustuin Jennyyn viime kesänä yhteisellä työreissulla. Harvoin tapaa yhtä elämänmyönteistä ihmistä, jolla on aina joku kiva ja positiivinen asia sanottavanaan. Matkan jälkeen meistä tuli Facebook-kavereita ja ryhdyin samalla lueskelemaan Jennyn Vastaisku ankeudelle -blogia.
Täytyy sanoa, että en itse ole mikään elämäntapa- tai selfhelp-oppaiden suurkuluttaja, mutta monet Jennyt ajatukset ja postaukset jäivät mieleen pyörimään ja saivat ajattelemaan sitä, miten suuri vaikutus arkeen omalla ajattelutavalla on. Muita ihmisiä ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan asioihin voi.

”Voin muuttaa omia ajatuksiani milloin tahansa, kun vain teen päätöksen, että haluan muuttaa niitä. Teen sen mieluummin tänään, en vasta ensi maanantaina. En edes jätä sitä iltaan, vaan aloitan nyt.”

 

 

Kulutustavarataivaassa!

Huopatuotteet

Hey-Signin osaston värikkäät huopatuotteet sopivat myös toimiston sisustamiseen. Hey-Sign makes colorful and innovative products of felt.

Vierailin pari viikkoa sitten työni puolesta Ambiente-messuilla, jotka ovat maailman suurimmat kulutustavaramessut. Yli 4 800 näytteilleasettajaa ympäri maailmaa esitteli Frankfurtissa tuotteitaan. Ilahduttavasti mukana oli myös useita suomalaisfirmoja.
Esillä oli tavaraa laidasta laitaan. Poimin tähän muutamia kiinnostavia toimistotarvikkeita ja lahjaksi sopivia tuotteita.

Few weeks ago I visited the world´s largest consumer goods fairs Ambiente in Frankfurt. Here are some highlights from the fair.

avaimenperä

Wakka on japanilaisen suunnittelijan ideoima avainrengas, joka kiinnittyy omaan telineeseensä magneetilla päästäen samalla reippaan naksahduksen. Wakan avulla tärkeät avaimet pysyvät varmassa tallessa! Wakka is nice magnetic key ring that helps you keep your keys safe!

Leuchtturm sininen

Klassisten Leuchtturm-muistikirjojen vuoden 2015 uutuusväri on taivaansininen. This year trend color for classical Leuchtturm notebooks is azure.

Leuchtturm violet

Toinen vuoden 2015 trendiväri Leuchtturmin muistikirjoissa oli violetti. The second trend color for Leuchtturm notebooks is purple.

lovi

Suomalaisen Loven värikkäät pikkupuut voi postittaa kätevästi minne päin maailmaa tahansa! Finnish company Lovi makes funny do-it-yourself wooden figures, which you can easily mail to wherever!

Mifuko korit

Toimiston tavarat pysyvät järjestyksessä ja piilossa Mifukon koreissa. You can organize your home office easily whit Mifuko baskets.

muistikirjat

Metallinhohtoiset muistikirjat ovat kuin taideteoksia. German company Nuuna makes premium notebooks. Metallic colors are the trend now.

semikolon toimistotarvikkeet

Semikolonin värikkäitä arkistomappeja ei tarvitse piilottaa kaappiin. Semikolon makes archiving a colorful art!

paperipussit

Toimiston kierrätysjärjestelmän voi rakentaa myös paperipusseista! You can make recycling system from paper bags!

työ- ja ruokapöytä

Designer Jessica Herrera oli suunnitellut kätevän, pieneen kotiin tai toimistoon sopivan työ- ja ruokapöydän yhdistelmän. Designer Jessica Herrera has made a small table “Lilla” which fits in small office or apartment.

värikäs toimisto

Värikkäät tanskalaisen retrotuotteet tuovat väriä kotitoimistoon. Danish retro design fits nicely to home office.

 

Uusi kalenteri uudeksi vuodeksi

Selphy7

Yksinkertainen kalenteripohja omille Instagram-kuville löytyi Tigerista.

Siitä asti kun vajaa vuosi sitten avasin Instagram-tilini, olen miettinyt, miten saisin sieltä parhaat kuvat talteen ja katseltavaksi muutenkin kuin kännykän näytöltä. Muutaman bloggarituttuni kautta sain vihiä Polagram-sovelluksesta, jonka avulla voi tilata parhaista Instagram-otoksista kivoja paperikuvia, julisteita tai jopa kuvakirjoja. Latasin sovelluksen heti puhelimeeni, mutta kuvien tilaaminen unohtui.

Ennen joulua sain testiin Canonin Selphy CP910 -tulostimen, joka on tarkoitettu nimenomaan laadukkaiden kuvien vaivattomaan tulostamiseen suoraan älypuhelimesta tai kamerasta. Kuvista voi tulostaa mm. valmiita postikortteja, luottokortin kokoisia versioita tai erikokoisia tarroja. Ja mikä parasta tulostimessa on ladattava akku, joten tulostaminen onnistuu vaikka juhlissa tai mökkireissulla.

Itse sekosin pienistä neliön muotoisista tarroista, joihin Instagram-kuvat sopivat mainiosti. Tulostin sellaiset lempikuvistani ja ryhdyin sitten miettimään, mihin raaskisin tarrat liimata. Sattumalta löysin Tigerista mustan pahvisen seinäkalenterin, jossa oli tilaa omille kuville. Niinpä rakensin ensi vuoden kalenterin rakkaimmista kuvamuistoistani. Jos olisin keksinyt kalenteri-idean aikaisemmin, olisi tämä ollut myös mainio joululahjaidea.

Selphy3

Selphy-tulostin printtaa kuvat suoraan älypuhelimesta, kamerasta, usb-tikulta tai muistikortilta.

Tarrakuvilla on myös helppo merkitä erilaiset kotitoimiston säilytyslaatikot. Otin kännykällä lähikuvat klemmareista, nastoista ja muista toimistotarvikkeista, tulostin tarrakuvat ja liimasin ne säilytyspurkkien ja -laatikoiden kylkeen. Näin tiedän, mitä missäkin on.
Tämä olisi myös mainio tapa vihdoin järjestää vaatekaapissa pinoissa seisovat kenkälaatikot. Kun jokaisen laatikon päädyssä olisi kuva sen sisältämistä kengistä, löytyisivät halutut jalkineet huomattavasti helpommin. Täytyypä tutustua alennusmyyntien tarjontaa, josko Selphy-tulostin olisi jossain tarjouksessa.

Selphy5

Neliömäiset tarrat sopivat hyvin myös erilaisten säilytyslaatikoiden merkitsemiseen.