Aihearkisto: Toimistolla

UMA on uusi tapa tehdä töitä

UMA1

Tänään avasi ovensa Helsingin paraatipaikalla, Akateemisen kirjakaupan kolmannessa kerroksessa uudenlainen työtila ja kohtaamispaikka UMA. Technopoliksen uusi toimisto- ja työtilakonsepti lupaa ihmisille ja ideoille tilaa kohdata ja tarjoaa työtiloja noin 100 hengelle uniikissa, Alvar Aallon suunnittelemassa ympäristössä.

UMAn tiloissa on tarjolla kaksi noin 8 hengen kokoustilaa videoyhteydellä varustettuna, joita kuka tahansa voi vuokrata. Käytössä on myös innovaatiohuone, joka muuttuu tarpeen mukaan inspiroivaksi kokoustilaksi tai rauhalliseksi hyvinvointikeitaaksi. Lisäksi on kaksi työhuonetta, joita voi vuokrata käyttöönsä vaikka tunniksi tai päiväksi. Kokoustarjoilut UMAn tiloihin toimittaa alakerran Cafe Aalto.

UMAn tiloihin voi ostaa pelkän sisäänpääsyoikeuden, joka oikeuttaa työskentelemään avoimessa kahvilatilassa tai varata käyttönsä oman rauhallisen työpisteen. Samalla kuukausimaksulla pääsee työskentelemään mihin tahansa UMA-verkoston työtilaan, joita on 10 eri puolilla Suomea, yksi Norjassa, yksi Venäjällä, yksi Virossa ja yksi Liettuassa.
UMAn kalustamisesta vastaa Martela ja tietoliikenne- ja teknologiaratkaisut toimittaa Elisa. Lisäksi tiloissa toimii älytyöterveysyhtiöksi itseään tituleeraava Heltti Oy. Asioiden sujuvuudesta ja asiakkaiden viihtyvyydestä vastaa UMAn oma emäntä, joka on arkisin paikalla klo 9-18.

Kannattaa käydä tutustumassa UMAn tiloihin, tiedä vaikka jäisit vakituiseksi!

UMA2
UMA4
UMA3

 

*Kuvat Technopolis

Ikea loi malliston muotisuunnittelijan kanssa

Ikea giltig1

Tuntuuko työpaikan tunnelma tunkkaiselta ja väsähtäneeltä? Ovatko toimistokalusteet nuhjuisia ja väriltään kulahtaneita? Mitäpä jos hankkisit kerrankin muodikkaan sisustuksen ja antaisit toimistosi visuaalisen ilmeen ammattisuunnittelijan hoidettavaksi? Tuntuuko kalliilta idealta?

Nyt voit hankkia katumuodin viimeisimpiä trendejä toimistoosi tai olohuoneeseesi edullisesti, sillä Ikea on lanseerannut yhteistyössä lontoolaisen miestenvaatesuunnittelija Katie Earyn kanssa räväkän ja silmiä särkevän värikkään Giltig-malliston. Se on Ikean ensimmäinen yhteistyömallisto muotisuunnittelijan kanssa.

Katie Eary on tottunut suunnittelussaan koettelemaan rajoja. Omien sanojensa mukaan hänen luomuksensa ovat päällekäyviä, räikeitä ja yliampuvia.
Ikean Giltig-malliston kuoseilla, kuten silmillä, aivoilla, hampailla, kissoilla ja kaloilla Eary haluaa tuoda ihmisten koteihin sykettä. Kuosit koristavat arkisia esineitä, kuten astioita, lakanoita, sisutustyynyjä, vaatteita ja lamppuja. Niillä jokainen voi luoda itselleen niin persoonallisen kodin kuin haluaa.

Malliston tuotteita on vain rajoitettu erä ja ne ovat jo tavarataloissa, joten kipin kapin Ikeaan, mikäli mielit hankkia jonkun niistä itsellesi!

Ikea giltig3
Ikea giltig6
Ikea giltig7
Ikea giltig2
Ikea giltig4
Ikea giltig5
Ikea giltig8
Ikea giltig10
Ikea giltig9

 

Tallenna

Tallenna

Astetta parempaa kahvia

astetta parempaa kahvia

Aamuinen kahvikupillinen (tai siis mukillinen) on minulle lähes pyhä hetki, jota ilman päivä ei käynnisty. Vaikka edessä olisi kuinka aikainen herääminen, niin aina on aikaa mukilliselle kahvia, sillä keittimenhän voi ladata valmiiksi jo edellisenä iltana.
Vaikka kahvista tykkäänkin, en ole sen suhteen ollut kotioloissa mikään hifistelijä. Käytössä on ollut välillä klassinen mutteripannu ja välillä Kenwoodin kahvinkeitin, ei siis mitään kahvikarahvia tai aeropressiä. Jos et tunnista kumpaakaan laitetta, niin voit lukea niistä lisää täältä.

Kahvin paahtoaste on kuitenkin tärkeä, sillä juon mieluummin tummapaahtoista kahvia. Se Suomessa yleisesti juotu kahvi on vaalepaahtoista ja minun makuuni vähän kitkerää. Tummapaahtoinen kahvi taas muodostaa maidon kanssa taivaassa solmitun liiton aamujeni iloksi.

Viime aikoina meillä on kuitenkin nautittu astetta parempaa kahvia, sillä keittiöömme on saapunut sähköinen kahvimylly.
Tämä Wilfa Svart on suunniteltu yhteistyössä maailman palkituimman baristan, Tim Wendelboen kanssa. Helppokäytöisessä myllyssä on viisi erilaista karkeusastetta, muun muassa french press ja filter (siis suodatinkahvi) ja myllyn tärkein osa eri terä on ruostumatonta terästä. Papusäiliö ja jauhetun kahvin astia on lisäksi valmistettu UV-suojatusta muovista. Ja koska kahvimyllyn terä siis murskaa pavut jauhamisen sijaan, saadaan kahvipavuista parhaat mahdolliset aromit esiin.

Nykyään siis juomme vasta jauhetuista pavuista keitettyä kahvia ja täytyy sanoa, että makueron kyllä huomaa. Eron huomaavat jopa sellaiset kahvinjuojat, joille kahvi nyt vaan ei ole kovin tärkeä asia. Aamu-unisena en kyllä jauha papuja ihan joka aamu, mutta ei se kahvi nykyisin paria päivää vanhempaa ole.

wilfa-kahvimylly
kahvimylly ja kahvi
Kahvinpavut
lempimuki

 

 

Sisustusunelmia

Toimittajan ja bloggaajan työn parhaita puolia on se, että saa tutustua kaikenlaisiin ihaniin tuotteisiin ja tavaroihin. Joskus se on myös hiukan haastavaa lompakon ja kodin rajallisten tilojen takia. Kaikkea ihanaa, kun ei voi itselleen hankkia. Kevätauringon ensi säteiden aiheuttamaa sisustusvimmaa on esimerkiksi hankala hallita.

Yhtäkkiä mieleen muistuivat ne puuttuvat kalusteet ja verhot, jotka olivat talven aikana unohtuneet täysin ja työhuonekin tuntui kaipaavan mattoa lattialle ja hyllyä seinälle. Olisi niin kiva hankkia kaikkea uutta, vaikka tiedän, että autotallin perukoilla on työhuoneeseen sopiva hylly, joka vaan odottaa ripustamista.

Eikä tätä sisustusintoa ainakaan helpottanut Ikean kevätuutuuksia esittelevä lehdistötiedote, josta löysin monta uutta himottavaa esinettä.  Poimin tähän teille muutamia ihanuuksia, jotka sopivat yhtä hyvin niin kotiin kuin toimistolle.

Användbar_kierrätys

Huhtikuussa Ikea-tavarataloihin tulee Andvändbar-mallisto, joka kannustaa vihreämpään elämäntyyliin ja vastuullisempaan käyttäytymiseen. Tämä penkin ja säilytyskalusteen yhdistelmä on nerokas ja sopii niin kodin kuin toimistonkin eteiseen.

 

Användbar_saviruukut

Andvändbar-malliston tuotteet on tehty luonnonmateriaaleista, kuten posliinista, lasista, puusta, puuvillasta ja savesta, kuten nämä ruukut.

 

Tillfälle_pöytä

Jo helmikuussa lanseerattiin villejä brasilialaisia värejä ja skandinaavista muotokieltä yhdistävä Tillfälle-mallisto, jonka pieni pöytä on kuin tehty läppäriä varten.

 

Tillfälle_lamput

Tillfälle-malliston lampuista voi rakentaa näyttävän kokonaisuuden kodin ruokapöydän tai toimiston kokouspöydän yläpuolelle.

 

Viktigt_korit

Omat lempituotteeni, joista niin kovin moni sopisi työhuoneeseeni, löytyvät toukokuussa lanseerattavasta Viktigt-mallistosta, joka on luotu yhteistyössä keraamikko ja lasimuotoilija Ingegerd Råmanin kanssa.

 

Viktigt_amppelit

Eleettömien esineiden materiaalina on bambua ja luonnonkuitua, kuten näissä hauskoissa amppeleissa.

 

Viktigt_rasia1

Kokonaan käsityönä tehdyssä mallistossa viehättää vähäeleinen muotoilu, kuten näissä säilytyskoreissa, joita ei voi koskaan olla liikaa.

 

Viktigt_rasia2

Mitä kaikkea Viktigt-rasioiden sisään voikaan kätkeä…

 

Viktigt_sohva

Näen jo itseni istumassa tällä sohvalla työhuoneeni nurkassa.

 

*Kuvat: Ikea

 

Miten saat pepun ylös penkistä?

istuminen2

Myös Työterveyslaitos on innostunut tänä keväänä kampanjoimaan istumatyöläisten työhyvinvoinnin puolesta ja kannustaa meitä kaikkia nostamaan pepun ylös penkistä. Helmikuun aikana elokuvateattereissa on pyörinyt aiheeseen liittyvä tietoisku ja kampanja näkyy sosiaalisessa mediassa hashtagilla #SeisoVälillä maaliskuun loppuun saakka.

Istumisen vähentäminen ja liikunnan lisääminen ovat tällä hetkellä koko väestön terveydentilan kannalta akuutteja aiheita. Tutkimustulokset istumisen haitallisuudesta eivät ole mukavaa luettavaa, sillä päivittäinen runsas ja yhtäjaksoinen istuminen ja muu paikallaanolo ovat yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin, aineenvaihduntasairauksiin kuten tyypin 2 diabetekseen, depressioon, syöpäsairauksiin, hengityselimistön sairauksiin sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin.

Tämä johtuu siitä, että istuessa suuret lihasryhmät ovat passiivisena ja kuluttavat vain vähän energiaa, mikä haittaa kehon aineenvaihduntaa. Istuminen vaikuttaa myös tuki- ja liikuntaelimistön rakenteisiin, kuten selän välilevyjen aineenvaihduntaan. Lisäksi istuma-asennossa paine lisääntyy reiden takaosissa ja lantion alueella. Sitä kautta lantion alueen sekä alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu entisestään.

Luulisi tällaisten faktojen jo saavan ihmiset ylös tuolista ja vaihtamaan työasentoa ja työnantajan hankkimaan kaikille säädettävät sähköpöydät, mutta ei.
Kyllähän sen huomaa itsestäänkin. Kun artikkeleita on työn alla useita ja sähköposti suoltaa uusia viestejä, pylly pysyy penkissä, vaikka selkä jumittuu, eikä veri kierrä jaloissa. Edes kahvimukillista ei välillä tule lähdettyä hakemaan. Kun vielä tekee töitä kotona, niin työmatkaliikunta ja muu kulkeminen jää pois, jos ei siitä itse huolehdi. Ikävä tosiasia on myös se, ettei tunnin kävelylenkki päivässä vie pois kahdeksan tunnin istumisen haittoja.

Mikä tilanne on siellä ruudun toisella puolella, oletko onnistunut vähentämään istumista? Entä onko käytössäsi sähköinen työpöytä ja kannustaako työnantaja istumisen vähentämiseen vaikka kävelykokouksia järjestämällä? Voit lukea muiden vinkkejä pepun ylös nostamiseen osoitteessa www.ttl.fi/seisovalilla ja jakaa siellä myös omia vinkkejäsi.

Minä nostan nyt ainakin hetkeksi pyllyn ylös penkistä ja menen keinuttelemaan aktivointilaudallani, josta kirjoitin aikaisemmin täällä.
Aurinkoista ja aktiivista viikonloppua kaikille!

 

Toimistossa kuin kotonaan

aloituskuva

Kodinomaisuus on tällä hetkellä toimistosisustamisen isoin trendi. Toimistoihin tuodaan houkuttelevia sohvaryhmiä, pitkiä pirtinpöytiä ja rentoja nojatuoleja. Tukholman huonekalumessujen tarjonnastakin monet tuotteet olisivat toimiston lisäksi sopineet omaan olohuoneeseeni. Kodinomaisuuden lisäksi toimistoihin halutaan luoda erilaisia tunnelmia. Kun työpäivän aikana vaihtaa tunnelmasta toiseen pysyy pirteänä ja tuottavana koko päivän. Erilaiset työtehtävätkin sujuvat paremmin erilaisissa ympäristöissä.

latauspiste

Kännykän latauspiste on upotettu työpöytään.

Huonekaluissa koko ajan lisääntyvä teknologia piilotetaan nyt kalusteiden sisään. Ratkaisuja on tarjolla sekä kotikäyttöön että toimistoon. Ikean valikoimissa on jo nyt kännykän latauspisteillä varustettuja huonekaluja, ja Tukholmassa EFG esitteli latauspisteillä varustettuja työpöytiä.
EFG Toimistokalusteet Oy:n toimitusjohtajan Tapio Heikkilän mukaan älykäs toimisto tuo tehokkuutta tilojen käyttöön. Teknologian avulla voit esimerkiksi varata itsellesi työpisteen toimistopäivän ajaksi, tarkistaa kokoushuoneiden varaustilanteen ja säätää sähköpöydän itsellesi sopivaksi ID-kortin avulla.

laatikosto

Vaaleaa puuta ja pastellivärejä näkyi messuilla muuallakin kuin EFG:n osastolla.

Kun yritysten dokumentit nykyään säilytetään useammin pilvessä kuin mapeissa, on kaappien ja laatikostojen tarve toimistoissa vähentynyt huimasti. Henkilökohtaiset tavarat kuljetetaan mukana korissa tai säilytetään lukitussa lokerossa. Toimistotarvikkeidenkin säilyttämiseen riittää pelkästään työpöytään upotettu laatikko.
Uudet säilytyskalusteet puolestaan räätälöidään moduuleista yrityksen tarpeiden mukaan. Samat kalusteet toimivat myös tilanjakajina tai pöytätasoina, kuten EFG:n viime vuonna lanseerattu Create-säilytinjärjestelmä.

nojatuoli

Tyylikkäällä kuosilla päällystetty nojatuoli sopisi hyvin myös olohuoneeseen.

henkilökohtaiset tavarat

Henkilökohtaiset tavarat kulkevat mukana työpäivän aikana metallisessa korissa.

Tapio

Tapio Heikkilän mukaan teknologia auttaa tehostamaan toimitilojen käyttöä.

piilotettu läppäri

Läppärin saa työpäivän ajaksi piiloon pöydän sisään, eikä se vie turhaa pöytätilaa.

liukuva pöydänkansi

Liukuva pöydänkansi piilottaa alleen pistokkeet ja sähköjohdot.

neuvotteluhuoneen pöytä

Neuvotteluhuoneen pöytä voidaan koota kahdesta sähköpöydästä niin, että osa kokoustajista voi halutessaan seistä neuvonpidon ajan.

kävelytyöpiste

Työnteko onnistuu myös kävelymatolla, joka mittaa askeleet, kalorit ja kilometrit.

toimistotarvikelaatikko

Toimistotarvikkeille on varattu kannellinen laatikko, joka on upotettu työpöytään.

pitkä työpöytä

Pitkän työpöydän voi tarpeen vaatiessa jakaa työpisteiksi liikuteltavilla jakajilla.

rauhallinen työpiste

Korkeat seinät ja katto takaavat työrauhan.

uusi sohvaryhmä

EFG:n uutuus oli Jonas Forsmanin suunnittelema Create -sohva, joka mukautuu moneen, kuten työ-, neuvottelu- ja taukotilaan. Lisäksi se on helppo yhdistää Create-säilytinratkaisuun.

 

*Tukholman huonekalumessuille minut kutsui ja lennätti EFG Toimistokalusteet Oy

Tukholma esitteli toimistosisustamisen trendit

trendiosasto lamput

Viime viikolla tuli piipahdettu ensimmäistä kertaa paljon kehutuilla Tukholman huonekalumessuilla. Kun lähti matkaa aikaisella aamulennolla, niin ehti hyvin yhden päivän aikana saada käsityksen messujen tarjonnasta ja alan trendeistä. Tukholmassa oli esillä sekä kodinsisustusta että toimistokalusteita, joista jälkimmäisiin keskityin.

Messujen trendiosasto oli rakennettu kodinsisustusta esittelevään halliin ja se oli pakko nähdä. Olihan yksi sen suunnittelijoista suomalainen sisustussuunnittelija ja bloggaaja Susanna Vento.
Hauskaa oli se, että trendiosastolla silmään osuivat monet samat asiat kuin toimistokalustepuolellakin: pitkät pöydät, tyylikkäät valaisimet, kodinomaisuus ja vaalea puu.

trendiosasto kirjoituspöytä

Susanna Vennon käsialaa oli osa messujen trendiosastosta.

trendiosasto

Vaalea, tyylikäs nahka oli vahvasti esillä Vennon suunnittelemalla osastolla.

hylly

Erikokoisista elementeistä koottuja säilytyskalusteita oli tarjolla myös kotiin.

työskentely

Vapaamuotoinen työpöytä koostuu pitkästä pöydästä ja rennoista jakkaroista.

pitkä pöytä

Pitkä työpöytä tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen kollegoiden kanssa.

pitkä pöytä3

Pitkä pöytä toimii toimistossa sekä työ- että ruokapöytänä.

lamput

Tyylikkäitä ryhmiksi sommiteltuja valaisimia oli monella osastolla.

kupari

Kupari on edelleen suosittu materiaali valaisimissa ja sisustusesineissä.

mattopenkki

Rullatuista räsymatoista oli koottu erilainen leposohva.

akustiikka

Huovasta valmistettu katos estää turhaa kaikua.

akustiikka2

Huovasta valmistettu lehtikatto toimii toimiston akustiikkaelementtinä.

artek

Artekin osastolla klassikkotuoli Domus oli vahvasti esillä.

Hay

Monilla messuosastoilla oli erikokoisista laatikoista koottuja hyllyjä ja säilytyskalusteita.

pahvilaatikot

Omannäköisensä hyllyn voi koota myös pahvilaatikoista.

kierrätys

Vitran osastolla omaa rauhaa tarjoavat korkeaselkäiset sohvat oli valmistettu kierrätysmateriaaleista.

helsinki metropolia

Huovasta valmistetut istuimet ja modernit valaisimet kiinnittivät huomion Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulun osastolla.

sammalmatto

Sammalmatto tuo luonnon sisätiloihin.

tilanjakaja

Paperista valmistettu Kikane-tilanjakajan prototyyppi oli japanilaisen Mifune design studion käsialaa.

sisustus

Samanlainen sisustus voi olla yrityksen aulassa tai kodin olohuoneessa. Kodinomaisuus on vahva trendi.

kynäteline

Yuuen pieni puinen teline oli tarkoitettu toimistotarvikkeiden säilyttämiseen.

työpiste

Omaa rauhaa tarjoavia työskentelypisteitä oli esillä paljon.

rahit

Rentoja raheja oli esillä monella osastolla.

toimistokalusteet

Murrettuja pastellisävyjä näkyi paljon.

 

 

Tallenna

Onneksi on maanantai!

rentotyöpiste

Kuinka moni meistä oikeasti tänään miettii, että onneksi on jo maanantai ja pääsee taas töihin? Ei varmaan kovin moni. Syitä tyytymättömyyteen voi olla monia. Joskus pelkkä työympäristö ja sen toimimattomuus tappavat inspiraation ja innon työn tekemiseen.
Työelämä on parhaillaan murroksessa ja sen myötä muuttuvat myös työtilat. Kun työ ei ole enää välttämättä paikka vaan pikemminkin tehtävä, se vaatii uudenlaista ajattelua toimitilojen suunnitteluun.

Käyttäjälähtöisten työtilojen puolesta puhuu suomalainen Martela, joka esitteli viime viikolla Tukholman huonekalumessuilla Thank Good it´s Monday -filosofiaansa. Sen mukaan viihtyisällä työympäristöllä voidaan jopa houkutella työntekijöitä yrityksen palvelukseen. Martelan ideana on nostaa työntekijät toimitilasuunnittelun keskiöön, sillä tutkimusten mukaan hyvin suunnitellut ja viihtyisät toimitilat motivoivat työntekijöitä.

Martelan markkinointi- ja vastuullisuusjohtajan Minna Anderssonin mukaan monitilatoimisto eroaa aikaisemmista huonetoimistosta ja avokonttorista siinä, että se räätälöidään aina yrityksen tarpeiden mukaan. Samaa ratkaisua ei voi monistaa.
Tärkeää on, että työntekijöille on tarjolla neljänlaisia tiloja: yhteistyöhön, vuorovaikutukseen, keskittymiseen ja virkistäytymiseen. Erilaiset tilat mahdollistavat optimaalisen työtehon ja tuottavuuden koko päivän ajan. Työntekijöille ne antavat vapauden valita itselleen sopivimman työympäristön kulloiseenkin tehtävään.

pitkä pöytä

Iso työpöytä tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja ryhmätöihin.

työrauha

PodWork-seinäke takaa työrauhan keskittymistä vaativissa tehtävissä.

työrauha2

Seinäkkeellä varustettu Nooa-nojatuoli tarjoaa omaa rauhaa.

älykäs työpiste

Toimistokalusteet ovat muuttuneet älykkäiksi. Ne varoittavat istumasta liikaa tai muistuttavat vaihtamaan työasentoa säännöllisesti.

puhelinkoppi

Framery-puhelinkopissa voit soittaa puhelusi rauhassa tai järjestää luottamuksellisen tapaamisen.

sohvaryhmä

Rento Nooa-sohvaryhmä houkuttelee pitämään tauon ja virkistymään.

 

*Tuotekuvat Martela

 

 

Näin pienennät työpaikkasi hiilijalanjälkeä

Hiilijalanjälki1

Kotitoimistoni hiilijalanjälki on todennäköisesti melko pieni. Yksi tulostin, jonka käyttöä koitan välttää mahdollisimman paljon ja paperinkeräyspisteenä toimiva paperikassi, jonka tyhjennän säännöllisesti. Valot palavat työhuoneessa silloin kun on pimeää ja minä teen töitä siellä. No pakko myöntää, että tulostimen tyhjiä mustepatruunoita en kierrätä, enkä tiedä onko se edes mahdollista. Täytyypä selvittää.

Isommassa firmassa ja suuremmassa toimistossa homma on haasteellisempaa. Kenellä on kierrätysvastuu? Kuka napsauttaa turhat virransyöjät off-asentoon? Lisäksi moni miettii, miten tulostamista voisi vähentää ja voisiko vain yhden kerran luetut paperit jotenkin hyötykäyttää.

Pelkästään valoja sammuttamalla, sulkemalla käyttämättömät sähkölaitteet ja tarkistamalla toimiston lämpötila, voidaan energiankulutusta helposti pienentää jopa 15 prosenttia. Ne ovat pieniä tekoja, mutta kun jokainen sitoutuu niihin, vaikutus on suuri.

Helpoin ekoteko tämän päivän toimistossa on paperinkulutuksen vähentäminen, joka tarkoittaa yleensä tulostamisen vähentämistä tai tehostamista. Toimistojätteestä kun valtaosa on paperia ja reilusti yli puolet siitä päätyy roskiin jo saman päivän aikana. Pienempi paperimäärä vähentää ympäristökuormaa ja näkyy paitsi pienempinä jätemaksuina myös maltillisempina hankintakuluina yrityksessä.
Jos paperin määrää on vaikea vähentää, kannattaa ainakin huolehtia siitä, että paperi menee oikeaan roska-astiaan ja sen myötä siitä tehdään uusiopaperia. Tarpeetonta printtiä ei siis kannata työntää lähimpään roskikseen vaan sinne paperinkeräyslaatikkoon.

Tässä muutama vinkki parempaan ekotehokkuuteen!
– Printtaa vain pakon edessä.
– Sammuta yöksi kaikki tarpeettomat laitteet ja valot.
– Älä jätä lajittelua muille, vaan ota vastuu omista jätteistäsi.
– Älä tuhlaa! Turhien toimistotarvikkeiden tilaamisen sijaan mieti, mitä oikeasti työssäsi tarvitset.

 

 

 

Kahvitauko on työpäivän paras hetki!

kahvihetkiä

Ei ole mitään kivempaa tapaa työpaikalla kuin iltapäivän yhteinen kahvitauko, jossa jokainen viipyy kiireidensä mukaan. Siinä tulee hoidettua työpaikan sosiaaliset suhteet, vaihdettua kuulumiset kollegoiden kanssa ja pomonkin kanssa juttelu sujuu hiukan rennommin. Samaa mieltä on Kulta Katriinan tekemän tuoreen kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista.

Suomessa työpaikat tuntuvat pyörivän kahvin voimalla, sillä 39 prosenttia kyselyyn vastaajista arvioi, että suomalaisten työteho kärsisi, jos kahvia ei olisi. Ja kyllähän se kahvi ainakin omaa arkeani aika hyvin pyörittää. Oheisen kuvakollaasin tekeminen ei tuottanut mitään vaikeuksia. Erilaisia kuvavaihtoehtoja oli sekä puhelimessa että koneella aikamoinen määrä.
Itselläni ei aamu tahdo lähteä käyntiin, jos en saa eteeni kunnon kokoista kahvimukia ja iltapäivällä, kun energiatasot lähtevät laskuun, mukillinen kahvia piristää kummasti. Myös kaupungilla on ihana pistäytyä kahvilassa nauttimassa ammattitaitoisen baristan tekemästä lattesta.

Suomalaiset juovat edelleen eniten kahvia maailmassa. Käytämme paahdettua kahvia vuosittain noin 10 kiloa henkeä kohden, mikä tarkoittaa 4‒5 kupillista päivässä. Päivittäisestä annoksestamme noin kolme kupillista nautitaan työpaikalla.

Tiesitkö, että Suomi on maailman ainoa maa, jossa kahdeksan tunnin työpäivään kuuluu kaksi lakisääteistä kahvitaukoa!