Eat, Shoot and Crop

ruokakuvausta

Otsikko on huono mukaelma Julia Robertsin tähdittämästä elokuvasta Eat, Pray and Love. Leffalla ei ole mitään tekemistä viikonlopun ruokakuvaus-workshopin kanssa, mutta toimittajana sitä joskus tuntee tarvetta leikitellä otsikoilla.

Ja otsikko kertoo, mitä tein koko viime viikonlopun Kirkkonummen Humppaliiterissä. Stailasin, valokuvasin, söin herkullisia ruokia, join hyviä viinejä sekä treenasin kuvankäsittelytaitojani. Opin esimerkiksi, että joskus kuva on vaan todella paljon parempi, kun siitä croppaa puolet pois.

Kyseessä oli siis Rock Your Blogin Mari Moilasen järjestämä intensiivinen, viikonlopun mittainen ruokastailauksen ja -kuvauksen workshop. Marin lisäksi meitä opetti palkittu ruoka- ja matkakuvaaja Tim Clinch, jonka kuviin voit tutustua täällä.
Niin ja jos joku ei vielä Maria tunne, niin hän pitää mm. ihanaa Jotain maukasta -ruokablogia ja tekee herkullisia keittokirjoja, joiden kuvat hän tietenkin stailaa ja kuvaa itse.

Vaikka workshopissa keskityttiin nimenomaan harjoittelemaan ruoan stailaamista ja kuvaamista, niin sieltä saaduista opeista on hyötyä ihan kaikessa valokuvaamisessa, varsinkin jos tekee blogia. Stailauksen ja sommittelun säännöt pätevät muihinkin tavaroihin ja Timin ja Marin hyödyllisillä jälkikäsittelyvinkeillä saa kuviinsa ihan uutta eloa.

Ja toki ruokakuvaus-workshopin vinkeistä on hyötyä myös uudessa työssäni, jossa pääsee välillä testailemaan uusia ravintoloita. Annos- ja miljöökuvista saa nyt entistä parempia.

Kyllä, kännykälläkin voi ottaa laadukkaita kuvia

Kameran lisäksi workshopissa kuvattiin myös kännykällä ja perehdyttiin Snapseed-sovellukseen (jos sinulla ei ole sitä vielä puhelimessasi, niin hanki heti!). Tim Clinchin vinkeillä kännykkäkuvien tyyli ja laatu kohosivat huippuunsa, muutamalla näppäimen painalluksella. Saman sovelluksen avulla on myös helppo parantaa Instagram-kuvien laatua ja huomioarvoa.

Napsimme kännyköillä viikonlopun aikana niin hyviä kuvia, että niitä ei moni erottaisi kameralla otetuista, ellei tietäisi totuutta. Toki kuvat käsiteltiin Snapseedillä, mutta niinhän kaikki kuvat käyvät läpi post-production -käsittelyn.

Jos haluat harjoitella nimenomaan ruokakuvausta tai kaipaat hyödyllisiä ja käytännönläheisiä vinkkejä valokuvaukseen ja kuvien jälkikäsittelyyn, niin voin vilpittömästi suositella Marin ja Timin workshopia.
Se sopii mainiosti esimerkiksi bloggaajille tai foodieille, jotka haluavat ottaa entistä parempia kuvia.
Seuraava workshop järjestetään ensi kesänä.

Tässä näytille valikoima viikonlopun parhaita otoksiani!

 

kurpitsa
artisokat2
tuplat
kurpitsat
Viini_puhelin
luumut
Viini
piirakka2
juhlat

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

5 Thoughts on “Eat, Shoot and Crop

  1. Ah, tosi hyviä kuvia! Pitääkin tutustua tuohon Snapseediin, alkoi heti kiinnostella 🙂

  2. Thea on 23/08/2016 at 20:31 said:

    Suosittelen, tosiaan parilla klikkauksella kuviin saa ihan uutta luonnetta!

  3. Pingback: ID Helsinki – kompakti kattaus toimistojen ammattiasiaa - Toimistossa.fi

  4. Buy Wellbutrin Xl Online Uk Buy Professional Viagra On Line Clomid Acheter Franche Comte levitra brand Discount Bentyl 20mg Kamagra Papel Acheter Viagra Dollar Canadien

  5. Amoxicillin Alcohol Interaction Keflex Rubber Expansion Joints finasteride 5 mg online cheap Finax Generic Propecia Hair Loss Maximum Dose Of Amoxicillin Per Day Cialis Tabletas Recubiertas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

57 + = 58

Post Navigation