Etsinnässä uusi työpöytä

Työpöytä2

Tältä näytti nykyinen työpöytäni edellisessä kodissa.

Ikävä tosiasia on se, että tarvitsen uuden työpöydän. Niin kiva ja nätti kuin vanha, antiikkinen pöytäni onkin, se ei vaan sovi omaan käyttööni. Pöytäpinta-alaa on liian vähän ja säädettävästä työtuolista huolimatta, pöydän mittasuhteet ovat ergonomian kannalta haastavat. Pöytä on liian matala, joten sen ääressä työskennellessä niska jumiutuu nopeasti.

Haaveilen sähköpöydästä, vaikka en kotitoimistolle haluaisikaan sellaista liian perinteisen oloista työpöytää. Myös sähköpöytien hinnat vähän mietityttävät. Toki se on sijoitus omaan hyvinvointiin, mutta oma budjetti ei anna myöten kovin kalliille hankinnalle.
Kun etätöiden tekeminen lisääntyy koko ajan, olen huomannut monen muunkin pähkäilevän toimivan ja kivannäköisen työpisteen hankkimista kotiin. Ergonominen työasento kiinnostaa monia, mutta budjetti ei välttämättä ole kovin suuri, eikä työnantajaltakaan saa rahallista tukea.

Sain keväällä blogini kautta mahdollisuuden tutustua Ikean monipuoliseen työpöytä- ja toimistokalustevalikoimaan. Ikean kalusteissa parasta on hinta-laatusuhde ja joustavat ja monesti kekseliäät ratkaisut. Perinteisten toimistokalusteiden lisäksi myös Ikean keittiökalusteista tai muista säilytyskalusteista on mielikuvitusta ja mittanauhaa käyttämällä helppo rakentaa omiin tarpeisiin sopiva työpiste.

Ikean sisustussuunnittelija auttaa työpisteen suunnittelussa

Vinkkejä työpisteen suunnitteluun ja työpöydän valintaan minulle antoi Vantaan Ikeassa sisustussuunnittelija Tanja Aivila. Jos oma pää lyö suunnittelussa tyhjää, suosittelen kääntymää Tanjan puoleen, niin paljon hyviä ideoita hän luetteli. Ikean sisustussuunnittelijan palvelut maksavat vai 49 euroa per huone, joten rahalleen saa kyllä vastinetta.

Itselläni on työhuone muuten kunnossa, vain uusi työpöytä puuttuu. En siis tarvinnut sen kummemmin sisustussuunnittelija apua. Enemmän kiinnostivat työpöydät ja kätevät seisomatyöpisteet. Knotten-seisomatyöpiste maksaa vain 149 euroa ja se sopii vaikka perheen yhteiseen käyttöön. Ulkonäkönsä puolesta se ei muistuta perinteistä työpistettä, joten se voi toimia sisustuksessa myös apupöytänä.

Myös sähköpöydät kuuluvat Ikean valikoimin. Ammattikäyttöön testattujen sähkösäädettävien Bekant-pöytien hinnat alkavat 399 eurosta ja niillä on 10 vuoden takuu. Itseäni kiinnostava tuote oli käsikäyttöisellä kammella säädettävä Skarsta-työpöytä, jonka hinta oli alkaen 199 euroa. Tarjolla oli kaksi erikokoista pöytälevyä 120 cm ja 160 cm.
Vaihtoehto, jota en itse ollut miettinyt ollenkaan, oli seinään kiinnitettävä säilytysjärjestelmä, johon voi liittää pöytälevyn. Seinässä olevan valaisimen takia sellainen ei käy omaan työhuoneeseeni, muuten olisin kyllä ollut kiinnostunut Algot-järjestelmän mahdollisuuksista.

Vaikka työpistettä ei suositellakaan sijoitettavaksi makuuhuoneeseen, on Ikean valikoimissa useita pieniä ja tyylikkäitä työpöytiä, jotka voisi sijoittaa vaikka makuuhuoneen ikkunan eteen tai miksei myös olohuoneeseen. Valitettavasti sekä Lillåsen- ja Lisabo-pöydät ovat omaan tarpeeseeni auttamattomasti liian pieniä.

Ikean verkkosivuilla olevan inspiroivan kuvagallerian avulla voit helposti etsiä ideoita omaan työpisteen suunnitteluun.

Seuraavaksi täytyy ryhtyä mittailemaan omaa työhuonetta ja merkkailla työpöytien mittoja maalarinteipillä lattiaan, jotta hahmottaa kunnolla pöytien vaatiman tilan. Raportoin projektin etenemisestä täällä blogissa. Luvassa on myös lisää vinkkejä työhuoneen sisustukseen.

Ohessa on Tanjan antamia perusmittoja, jotka on hyvä huomioida toimivaa työpistettä suunniteltaessa:

Työpisteen tärkeät mitat:

  • Läppäri vaatii 40 cm syvyisen työpöydän / pöytälevyn
  • Samoin mapit vaativat 40 cm syvät hyllyt
  • Kirjoille hyllyn syvyydeksi riittää 28 cm
  • Työpöydän yleisin korkeus on 72–74 cm. Paras korkeus työpöydälle määrittyy kuitenkin ihmisen omien mittojen mukaan, joten säädettävä työpöytä on paras ratkaisu

algot-järjestelmä

Seinään kiinnitettävään Algot-säilytysjärjestelmään voi kiinnittää myös pöytätason.

bekant säädettävä2

Kotikäyttöön tarkoitetun Skarsta-työpöydän korkeutta voi säätää käsikäyttöisellä kammella.

Bekant

Bekant-sarjassa on myös tavallisia työpöytiä ja kokouskäyttöön soveltuvia pöytiä.

besto burs

Siro Bestå Burs -työpöytä mahtuu vaikka makuuhuoneeseen.

lisabo2

Lisabo-työpöytä on valitettavasti omaan käyttööni liian pieni.

lillåsen2

Kun valitsee tyylikkään ja huoneen muuhun väritykseen sointuvan työpöydän, sen voi hyvin sijoittaa vaikka olohuoneeseen. Tämä näppärän kokoinen pöytä on nimeltään Lillåsen.

ekby alex

Seinään kiinnitetty Alex-laatikosto ja kaksi jakkaraa muodostavat kompaktin työpisteen.

knotten

Konotten-seisomatyöpiste sopii vaikka koko perheen yhteiskäyttöön.

Kullaberg

Industrial-tyyliä toimistoon saa yhdistämällä työpöytään Kullaberg-työtuolin.

micke3

Työpöydän voi sijoittaa myös irti seinästä. Tässä Micke-sarjan tumman ruskea työpöytä.

micke4

Pieni Micke-työpöytä ei vaadi paljoa tilaa, vaan mahtuu hyvin vaikka keittiön tai olohuoneen nurkkaan.

malm

Malm-sarjan työpöydästä ja erilaisista laatikostoista voi koota itselleen sopivan työpisteen.

 

 

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 2

Post Navigation