Hurmaava ravintola Elsa

Nommen juna-asemaNoin 10 minuutin junamatkan päässä Tallinnasta sijaitsee arkkitehtuuriltaan ja maisemaltaan ainutlaatuinen Nõmmen kaupunginosa. Mäntymetsien keskellä on ihastuttavia puuhuviloita ja monenlaisia omakotitaloja.

Kaupunginosan viihtyisältä torilta voi näin kevätaikaan ostaa taimia, karhunlaukka-villiyrttiä ja koivunmahlaa. Nõmmen muita nähtävyyksiä ovat sen perustajan baltiansaksalaisen paronin Nikolai von Glehnin linna, puisto ja hautausmaa.

Nõmmen historialliselle juna-asemalle on vastikään avattu uusi ruokaravintola Elsa. Kun astuu ravintolan ovesta sisään, tuntuu kun astuisi eri aikakauteen. Elsa on perinteinen ravintola valkoisine pöytäliinoineen. Ruokalistalla on sesongin raaka-aineista itse tehtyä virolaista ruokaa. Sain maistaa ravintolan mansikkaista juustokakkua ja se oli taivaallista!

Kaksi kertaa kuussa ravintolassa on tarjolla sunnuntaisin kello viiden tee ja salonkikonsertti, jonka musiikki vaihtelee klassisesta jazziin.
Ravintola Elsassa on myös tunnelmallinen, flyygelillä varustettu takahuone, jota voi varata yksityistilaisuuksiin.

Ravintolasali

Ruokalistalta löytyy mm. lampaanlihapelmeeneitä, paistettua kananmaksaa ja villisikamuhennosta.

ravintolasali2

Ravintolan ikkunoista voi seurata ohi kulkevia junia.

takahuone

Ravintola Elsan takahuonetta voi vuokrata yksityistilaisuuksiin.

Elsan juustokakku

Mansikkainen juustokakku vei kielen mennessään.

Elsa ruokalista

Ravintola Elsassa on vanhan ajan tyyliä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

54 − 53 =

Post Navigation