Kesäjalat kuntoon kotikonstein

Salvequick kesäjalat

Koskaan aikaisemmin ei ole jalkojen hoitaminen kesäkuntoon ollut näin helppoa! Tänä keväänä Suomen markkinoille saapuivat eri brändien toimesta jalkojen kuorintasukat, joiden avulla voi kuoria kuolleen ihosolukon jalkapohjista ilman jalkahoitolassa käyntiä. Enää ei tarvitse raspaamista, viilaamista ja rasvaamista. Helppoa, kätevää ja myös hiukan ällöttävää…

Testasin itse laastareistaan tunnetun Salvequickin kuorintasukkia, jotka sisältävät AHA- ja maitohappoja. Ennen kuorintasukkien jalkaan laittoa jalat pestään ja kuivataan. Kynsilakka on hyvä poistaa ja jos haluaa estää ihon kuoriutumisen jalkapöydistä, ne voi voidella vaseliinilla. Sen jälkeen jopa 43-numeroiseen jalkaan mahtuvat sukat laitetaan jalkaan ja teipataan paketissa mukana tulevilla teipeillä tiukaksi. Lisäksi niiden päälle voi laittaa omat sukat. Sitten odotellaan 90 minuuttia ja jalat pestään uudestaan.

Heti kuorintasukkien poisottamisen jälkeen on turha odotella mitään muutoksia, mutta annapa ajan kulua pari kolme päivää. Silloin alkaa se ällöttävä vaihe eli jalkojen ihon kuoriutuminen. Itselläni se alkoi viisi päivää sukkien käytön jälkeen. Kuoriutumiseen vaikuttaa osittain jalkojen kunto, kuinka paljon kuivaa ja kuollutta ihosolukkoa jalkapohjissa on, mutta joka tapauksessa kaikki nahat kuoriutuvat pois. Vaikka kyse on omista jaloista, oli nahan määrä aika ällöttävä. Parin päivän kuoriutumisen jälkeen jalkapohjat ovat kuitenkin pehmeät kuin vauvan pylly. En muista milloin jalkani olisivat olleet näin pehmeät edes jalkahoidossa käynnin jälkeen.

Kuorintasukat ovat helppokäyttöiset, mutta perinteinen jalkahoito on kyllä nopeampi ratkaisu, jos haluaa saada jalat heti kesäkuntoon. Itse nautin myös perinteiseen jalkahoitoon kuuluvasta hieronnasta ja kynsien huoltamisesta, joka sukkia käyttäessä jää saamatta. Uskon kuitenkin, että varsinkin talviaikaan tulee tällaisia kuorintasukkia käytettyä.

Exuviance jalkarasva

Jos haluat välttyä irtoavan ihon aiheuttamalta sotkulta, voit käyttää esimerkiksi Exuviancen Heel Repair -voidetta. Se sisältää sekoituksen AHA- ja PHA-happoja, mantelihappoa ja E-vitamiinia, jotka kuorivat kuivat kantapäät vähitellen ja tekevät ihosta sileän ja pehmeän. Voide sopii myös kyynärpäiden ja polvien ihon hoitoon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

− 2 = 6

Post Navigation