Kuivashampoo on kesähiusten pelastus

Kuivashampoo

Ensimmäiset kokemukseni kuivashampoosta ovat teinivuosilta, jolloin vaaleahiuksisen kaverini kanssa peitimme sillä juurikasvua. Kuivashampoopurkkia oli hankala käyttää, sillä siinä ei ollut ponnekaasua, vaan tuotetta ripoteltiin suoraan purkista hiusten tyveen. Välillä ripsahti liikaa ja pää näytti jauhoiselta.

Nykyään käytän kuivashampoota pääasiassa pidentämään hiusten pesuväliä. Koska vaalennan hiuksiani säännöllisesti, ne ovat alttiina kuivumiselle, eikä jokapäiväinen pesu auta asiaa. Kuivashampoon avulla voin kuitenkin helposti olla 2-3 päivää pesemättä hiuksia. Tosin viimeisen päivän kampaus on silloin lähes aina poninhäntä.

Nyt olen oppinut käyttämään kuivashampoota myös kampausten tukena ja tuomaan ohuisiin hiuksiini volyymia. Niinpä suihkuttelen sitä joskus ihan puhtaisiinkin hiuksiin, jolloin saan tyven kohoamaan ja volyymin tuntua hiuksiin. Kuivashampoo myös antaa tukea hiuksiin, jos haluan tehdä jonkun pantakampauksen tai poninhännän vasta pestyihin hiuksiin.

Erityisesti työmatkoilla kuivashampoo on kätevä tuote. Lyhyellä reissulla voi huoletta matkustaa pelkät käsimatkatavarat mukana ja jättää shampoon ja hoitoaineen kotiin, kunhan muistaa pakata kuivashampoon mukaan. Sama on näin kesällä mökkiolosuhteissa tai vaikka festarireissulla. Hiukset on helppo saada puhtaiksi, vaikka ei suihkuun pääsisikään. Ja tietenkin vaaleissa hiuksissa kuivashampoo häivyttää kätevästi tummaa juurikasvua.

Mikä on paras kuivashampoo?

Testasin seitsemää eri kuivashampoota ja käytin kaikkia sekä hiusten pesuvälin pidentämiseen että kampauksen pohjana. Eroja löytyi tuotteiden välillä. Osa sopi mielestäni paremmin hiusten pesuvälin pidentäjäksi, osa taas tuomaa volyymia. Voittajaksi selvisi pitkäaikainen suosikkini Biozell, jossa on myös loistava hinta-laatu-suhde.

Kuvan tuotteet vasemmalta oikealle:

Biozell Volumizing Dry Shampoo
Biozellin kuivashampoo on hinta-laatu-suhteelta suosikkini jo vuosien takaa. Se raikastaa hiukset ja toimii myös puhtaissa hiuksissa hyvänä kampauksen tukena. Lisäksi se peittää kevyesti vaaleiden hiusten juurikasvua. Plussaa uudesta pakkauksesta ja kotimaisuudesta.

Rahua Voluminous Dry Shampoo
Rahua on testin ainoa luonnonmukainen tuote ja sen valitettavasti huomaa. Sen jauhomainen koostumus on ohut, mutta purkki on onneton. Kuivashampoo pelmahtaa purkista helposti pilvenä ja leviää sinnekin minne ei pitäisi. Kuivashampoo on lähes tuoksuton, mikä on hyvä asia ja se poistaa ylimääräisen rasvan hiuksista, mutta volyymia tuotteelta on turha odottaa. Tummaa juurikasvua se kyllä vaalentaa hiukan.

Schwarzkopf Biotin+ Volume Powder Spray
Schwarzkopfin pt-kaupoissa myytävä kuivashampoo on miedon tuoksuinen perustuote, joka tekee minkä lupaa. Se antaa hiuksille reilusti volyymia ja vie tehokkaasti eilisen tunnun pois hiuksista.

Moroccanoil Dry Shampoo
Moroccanoilin kuivashampoossa on paras tuoksu, eikä se jätä hiuksia liian karhean tai jauhomaisen tuntuisiksi. Tätä tuotetta käytettyäni jätin hiukset auki vielä kolmantenakin päivänä, joka yleensä on poninhäntäpäivä. Tuote antaa myös hyvän pohjan kampauksille ja vaalentaa kiitettävästi tummaa juurikasvua.

L`anza Healing Style Dry Texture Spray
L`anzan tuote on monikäyttöinen viimeistelysuihke, ei pelkkä kuivashampoo. Se sisältää näkymätöntä puuteria, joka imee samalla hiuksista rasvaa. Tuotteella on kolme eri käyttötarkoitusta: viimeistelysuihkeena suihkutetaan hiuksiin, tukisuihkeena suihkutetaan hiusten tyveen ja kuivashampoona suihkutetaan myös hiusten tyveen, jonka jälkeen hiukset harjataan läpi. Tuote vie hiuksista rasvaisuuden, mutta ei tee niitä liian karheiksi vaan vastapestyn oloisiksi. Se ei kuitenkaan juurikaan peitä tummaa juurikasvua. Monikäyttöinen tuote suojaa hiusväriä haalistumiselta ja UV-säteiltä.

IdHair Elements Dry Shampoo
IdHairin kuivashampoossa on mieto tuoksu ja kokonsa puolesta purkki sopii hyvin rantakassiin tai matkalle mukaan. Tuote poistaa rasvaisuuden hiuksista, mutta ei anna paljoakaan volyymia.

Evo Water killer Dry Shampoo
Evon kuivashampoo on pakattu eleettömän tyylikkääseen pulloon ja se tuoksuu hyvältä. Se toimii moitteettomasti sekä likaisten hiusten freesaajana että kampauksen tukena puhtaissa hiuksissa. Tuote vaalentaa jonkin verran tummaa tyvikasvua.

 

*Tuotteet saatu blogin kautta

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

65 − = 64

Post Navigation