Kuka sinä olet, kun tittelit viedään pois?

Titteli

Viimeiset kymmenen vuotta käyntikortissani on lukenut päätoimittaja. En ole koskaan rakentanut uraani kovin päämäärätietoisesti, mutta muistan kuitenkin sen tunteen, kun minut ylennettiin ensin rivitoimittajasta toimituspäälliköksi ja myöhemmin päätoimittajaksi. Tuntui, että tekemääni työtä arvostettiin ja minussa nähtiin potentiaalia kehittyä.

Kun edellinen työnantajani meni vuonna 2016 konkurssiin, hävisi minulta samalla titteli ja työpaikka. Kalenteri tyhjeni kerralla. Vaikka en titteleiden perässä ole koskaan juossutkaan, niin muistan tapahtuman aiheuttaman epävarmuuden. Mitä minä nyt olen, kun työ oli viety pois?

Oletko stereotypioiden vanki?

Sama ajatus tuli mieleeni, kun luin kesäkuun Cosmopolitanista artikkelin Kuka olet, jos et ole yhtään mitään? Artikkelissa kysyttiin, että mitä kertoisit itsestäsi, jos et saisi sanoa ammattiasi? Samalla heräsi ajatus siitä, kuinka usein määrittelemme itsemme ja toisemme työn kautta. Se on asia, jolla esittelemme itsemme uusille ihmisille. Mutta onko työ ainoa asia, joka määrittää meitä?

Moniin ammatteihin liittyy myös stereotypioita, jotka voivat määrittää sinut jonkun uuden ihmisen silmissä aivan erilaiseksi kuin oletkaan. Oikeamman kuvan ihmisestä saisi, jos hän kertoisi vaikkapa luonteenpiirteistään, kiinnostuksen kohteistaan tai arvoistaan.

Itse olen törmännyt muutaman kerran stereotypiaan, että kaikki toimittajat ovat inhottavia paparazzeja, jotka vaanivat julkkiksia ja kertovat heistä valheita. Tai että työmme on pelkkää patsastelua juhlissa kuohuviinilasi kädessä. Molemmat stereotypioita, joiden mukaan en toivoisi yhdenkään ihmisen määrittävän minua, kun tapaamme ensimmäistä kertaa.

Minkälainen on ihminen kolmen käyntikortin takana?

Itse ryhdyin miettimään, minkälainen ihminen oikeasti olen kolmen käyntikorttini takana. Yhdessä lukee päätoimittaja, yhdessä bloggaaja ja yhdessä storyteller. Jos tittelit viedään pois ja ansioluettelo pyyhkäistään tyhjäksi, niin mitä jää jäljelle?

Miten esittelisin itseni uudelle ihmiselle, jos en saa kertoa ammattia tai saavutuksiani? Joku on sanonut, että hyvä neuvo on miettiä, mitä asioita toivoisi muiden ihmisten mainitsevan itsestään muistopuheessa.

No yritetäänpä. Olen sosiaalinen tyyppi, joka viihtyy hyvin ihmisten kanssa. Sen vastapainoksi tarvitsen kyllä paljon omaa aikaa ja yksinoloa. Rakastan kirjoja, kiiltäväkantisia aikakauslehtiä ja elokuvia. Olen utelias ja kiinnostunut monista asioista, ja tartun mielelläni uusiin haasteisiin. Innostun helposti kaikesta uudesta, mutta välillä muutun arjessa kireäksi suorittajaksi. En koskaan kieltäydy lasillisesta viiniä, ja nautin hyvästä ruoasta. Ystäväpiirissäni olen joukon kokoon keräävä voima.

Hienon tittelin voi saavuttaa monella tavalla

Tapasin jokin aika sitten työni puolesta opiskelijoita, jotka olivat yliopisto-opintojensa alkuvaiheessa. Heitä kiinnostivat minun opintoni ja polkuni nykyiseen työhöni. Kerroin olevani ylioppilas, joka on lukenut viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa ja käynyt reilun vuoden kestäneen toimittajalinja kansanopistossa.

Hämmennys oli suuri. Opiskelijat eivät voineet ymmärtää, että sillä koulutustaustalla olin edennyt päätoimittajaksi. Enhän ollut opiskellut yliopistossa ollenkaan! Yksi tyttö purskahti helpottuneeseen nauruun ja totesi, että olipa hienoa kuulla, että elämässä voi menestyä ihan hyvin, vaikka opiskelut eivät menisikään ihan putkeen.

Ihmisestä titteli ei loppujen lopuksi kerro kovin paljon, kiinnostavampaa on yleensä tarina tittelin takana.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 + = 23

Post Navigation