Miten syntyy karisma?

Karsima-kartta

Karisma koostuu kahdeksasta ominaisuudesta ja niiden 30 erilaisesta piirteestä.

Oletko koskaan miettinyt, minkälainen on karismaattinen ihminen? Se tietty tyyppi, joka kävellessään huoneeseen, saa kaikkien huomion ja joka kiinnostaa kaikkia. Huomiota voi toki saada ulkonäönkin avulla, mutta karisma ei ole ulkonäöstä kiinni.
Toukokuussa suomalaiset valitsivat Suomen karismaattisimmaksi henkilöksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön. Aira Samulin on puolestaan Suomen karismaattisin nainen. Niinistön valinnasta olen samaa mieltä. Hän on tyyppi, jonka sanomisia keskittyy aina kuuntelemaan. Samulinia kuvailisin itse enemmän elämäniloiseksi henkilöksi, mutta ehkä siihen liittyy myös pikkuisen karismaakin. Suomalaisten mielestä karisma rakentuu ennen kaikkea aitoudesta, itsetunnosta ja tunneälystä. Sauli Niinistön kohdalla korostuivat kuitenkin olemus, aitous ja rohkeus.

Mitä karisma sitten on? Itse ajattelin aikaisemmin, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan karismaattisempia kuin toiset. Kunnes opin, että karisma on joukko ominaisuuksia, joita voi harjoitella ja kehittää, kuten muitakin taitoja.

Karisma muodostuu kahdeksasta osa-alueesta, jotka ovat läsnäolo, innoitus, viestintä, olemus, itsetunto, tunneäly, rohkeus ja aitous. Kun nämä asiat ovat kunnossa ja tasapainossa, ihmisellä on karismaa eli vakuuttavuutta, uskottavuutta ja niiden tuomaa vaikutusvaltaa. Lopulta aika looginen juttu. Kun ihmisen itsetunto, olemus ja tunneäly ovat kunnossa ja hän osaa innostaa muita, viestiä asioita ja olla aito, niin kyllä sellaista tyyppiä mielellään kuuntele.
Karismaa ei saa kuitenkaan sotkea pinnalliseen esiintymistaitoon. Karismaattinen ihminen kun on karismaattinen, ilman esiintymistaitoakin. Myöskään ylimielinen tai narsistinen ihminen ei ole karismaattinen.

Mihin karismaa sitten tarvitaan, miksi sitä kannattaa kehittää? Karismamentori Toni Hinkan mukaan karismaa tarvitsevat kaikki, joilla on tarve vaikuttaa toisiin ihmisiin, kuten vaikkapa johtajat, myyjät, työnhakijat, poliitikot, kouluttajat, esiintyjät, lääkärit ja asiakaspalveluhenkilöt.
Entäpä miten karismaa voi sitten harjoitella? Ensin kannattaa itsearvioinnin perustella kartoittaa omat vahvuudet ja kehittämiskohteet. Tämän jälkeen aihe kerrallaan vahvistetaan heikkouksia ja korostetaan vahvuuksia.

Mitä karismaprofiili kertoi minusta?

Sain tehdä CxO Professional Oy:n kehittämän verkkopohjaisen karismaprofiilin, jossa ensin itse arvioin karismaan liittyvien ominaisuuksien merkitystä itselleni ja niiden vahvuutta itsessäni. Sen jälkeen tuloksiani verrattiin muihin profiilin tehneisiin, jolloin vahvuuteni ja heikkouteni muihin nähden nousivat esiin.

En ole aikaisemmin miettinyt karismaa tai sitä olenko karismaattinen. Profiilissa nousivat kuitenkin esiin asiat, jotka olen tavalla tai toisella tiedostanut itsessäni. Omaan hyvän itsetunnon ja itseluottamuksen, jotka varmasti kumpuavat lapsuudesta ja kotioloista, joissa aina kannustettiin eteenpäin.
Toisaalta heikkouteni on jonkinlainen rohkeuden puute. Eikä minulla ole elämässäni suurta missiota, jota kohti pyrkiä. Nämä asiat olen tiedostanut jo hyvän aikaa.
Mission puute heijastuu helposti innoituksen heikkoutena. Kun suurta elämäntarkoitusta ei ole, ei ole myöskään intoa eikä rohkeutta pyrkiä sitä kohti.

Toni Hinkan mukaan minun kannattaisi nimenomaan ryhtyä miettimään ja etsimään omaa missiotani, sillä sen löytyminen toisi elämääni lisää rohkeutta ja innostusta ja vahvistaisi samalla myös karismaani. Mutta mistä löytäisin mission?

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 5

Post Navigation