Paperworld 2019 – innovatiivisia muistikirjoja ja pastellisävyjä

Paperworld 2019

Perinteinen tammikuun messumatka Frankfurtin Paperworld-messuille on takanapäin. Oli ihana uppoutua messuilla keväisiin pastellisävyihin, kun samaan aikaan kotimaassa oli kunnon talvi ja lunta satoi joka tuutista.

Tänä vuonna Paperworld 2019 -messuilta tuntui taas löytyvän monenlaista uutta, muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen. Joka vuosihan messut pursuilevat ihania uutuuksia, mutta joinain vuosina trendiksi luokiteltavaa punaista lankaa vaan on hankalampi löytää, eikä aina ole tarjolla innovatiivisia uutuuksia.

Vuonna 2019 trendejä ovat ehdottomasti pastellisävyt, glitterin kiilto, graafiset kuviot, rohkeat printit ja kukat ja kasvit.

Monta ihanuutta olisin halunnut ostaa kotiin vietäväksi, mutta onnekseni ostosten teko ei messuilla ole mahdollista.

Ohessa kuvia messujen inspiroivista uutuuksista!

Paperworld-messuilla esittäytyi täysin uusi toimistotarvikebrändi The House of Stationery (https://thehouseofstationery.com/), jonka valikoimiin kuuluivat omat Bucket list -muistikirjat ja esimerkiksi omat muistikirjat salasanoille.

Tanskalaisen Bungalowin (www.bungalow.dk/) kauniit, eri väriset säilytysrasiat kannustavat pitämään kotitoimiston järjestyksessä.

Edge of Scandinavia (http://www.bntscandinavia.se/en/edge-of-scandinavia) on uusi ruotsalaisbrändi, joka on pakannut tylsät toimistotarvikkeet tyylikkäisiin pakkauksiin, jotka sopivat kokonsa puolesta hyvin kotitoimistojen käyttöön. Brändin tuotteet saapuvat kevään aikana myös Suomen markkinoille.

Kreikkalainen Flexbook (www.flexbook.gr) on yksinkertaisuudessaan älykäs muistikirja. Erikoisen rakenteensa ansiosta se aukeaa 360-astetta, mikä helpottaa muistiinpanojen kirjoittamista.

Graafiset kuviot olivat vahvasti esillä muistikirjoissa.

Trendikkäimmässä muistikirjassa yhdistyvät nyt pastellisävyt ja graafiset kuviot.

Karl Blossfeld oli saksalainen opettaja ja itseoppinut valokuvaaja, joka suunnitteli itse omat kameransa. Hänen lähes 100 vuotta sitten ottamistaan valokuvista on suunniteltu tyylikäs tuotesarja, johon kuuluu muun muassa julisteita, kortteja ja muistikirjoja.

Vastuullisuuden vastapainoksi Paperworld-messut esittelivät tänä vuonna paljon kimallusta ja glitteriä.

Saksalainen Type manufaktur (www.type-manufaktur.de/) kirjoittaa korttiensa tekstit käsin, vanhoilla kirjoituskoneilla, joilla jokaisella on omanlaisensa fontti.

Paperworldin urban & pristine -trendi ammentaa skandinaavisesta ja japanilaisesta designista ja nostaa esiin esimerkiksi kauniita, käsintehtyjä siveltimiä.

Marmoroitua pintaa näkyi messuilla monessa paikassa, kuten muistikirjoissa ja lahjapapereissa.

Muistikirjoissa (https://gostationery.net/) erilaiset fontit ja fraasit olivat edelleen pinnalla.

Penbox-muistikirjassa (www.penboxbrand.com/) on räätälöitävä kolo kynää varten. Yksinkertaista, mutta toimivaa!

The House of Stationeryn (https://thehouseofstationery.com/) näkemys lahjapaperiin soinnutetuista silkkipapereista ja pakettikorteista.

Runsaat ja värikkäät eläin- ja kasviaiheiset kuosit koristivat Creative Lab Amsterdamin (www.creativelabamsterdam.com/) kortteja, muistikirjoja ja tapetteja.

Bungalowin (www.bungalow.dk/) paperitähdet pastellisävyissä sopivat koristamaan kotia muinakin vuodenaikoina kuin jouluna.

Pabukun (https://pabuku.com/) humoristiset kortit olivat messujen parasta antia.

Suomalaistaiteilija Teemu Järven (www.teemujarvi.com/fi/) luontoaiheiset julisteet olivat näyttävästi esillä Paperworld-messujen trendiosastolla.

Trendiosaston väri-iloittelua.

Pastellisävyt olivat yksi Paperworld 2019 -messujen trendeistä.

 

 

3 Thoughts on “Paperworld 2019 – innovatiivisia muistikirjoja ja pastellisävyjä

  1. Synthroid 125mcg Online Pharmacy Comparatif Viagra Et Cialis Herbal Viagra Retailers cialis no prescription Amoxicilline Clavulanate Potassium Tablets Is Cephalexin Used For Abscess Tooth Viagra Cost Per 100mg Pill

  2. Hello!

    We spend third part of our lives at work. How to spend this time with benefit?

    You can grow bitcoins by 10% spending 5 minutes a day!
    Quicker than a cup of coffee

    http://dcbtc.info increases bitcoins by 10% in 48 hours.
    You will automatically make a profit on your bitcoin wallet.

    Start participating and make a profit!
    Guaranteed by the blockchain technology!

  3. Service ”Master Cleaning” was created in in the first half of the two thousandth year with a specific task: to perform a quality cleaning services in reliable, friendly and honest manner that is not only which not just satisfies and delights our client! With deep cleaning, employees of our company clean any windows and internal parts lampsplinth in the house.
    Today is a extremely important cleaning work, she will leave your beloved penthouse immaculate . Regardless you’re , drive in you or not Clean Master has the ability there to help to inject your new or old home impeccable view .
    Co-worker ”Cleaning Service” can decide every problem, conjugate with guidance purity. You You can contact in ”Cleaning Service” – our employees quickly and to the conscience to cope with the work of any size.
    Our Cleaning the famous company glad help you solve this a problem!
    Our Employees firms we carry out cleaning services only with eco-means, they to the full not dangerous and not even litter environment atmosphere.
    Created by us the organization provides large spectrum work on cleaning, you need only correctly select, appropriate to you view of cleaning, and contact to us for help. In our the company hourly work cooperator.

    Our company ready to provide services for cleaning – professional (technical) cleaning. Cleaning international company – carries out production activity on cleaning houses, objects, premises, rooms, offices and apartments. tactful, Courteous, Suave, Warning, Polite, Attentive, Respectful and Helpful attendants, high quality equipment and use only safe detersive substances – that’s what highlights our organization fromother cleaning organizations.
    We have working only prepared masters, having a mandatory practical experience. We have use the best, not harmful , , detergents and scouring materials, reliable, productive and professional equipment and outfit.

    Good Specialists the firms Service-Cleaning the assist to make your own mansion cozy.

    House cleaning agencies. – house cleaning

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 + 2 =

Post Navigation