Tuomisia toimistolle Tukholmasta

Yhdessä päivässä ei kauhean paljon ehdi Tukholmassa tehdä ja nähdä. Muutama suosikkipaikka minulla  kuitenkin on, joissa yritän ehtiä piipahtamaan silloin harvoin kun kaupungissa käyn.

Muji 2

Mujin tuotevalikoima on laaja. Siellä on mm. huonekaluja, vaatteita ja monenlaisia säilytykseen ja matkustamiseen liittyviä tuotteita.

Muji 1

Koko tiski oli täynnä matkakäyttöön sopivia miniatyyrituotteita.

Yksi niistä on Åhlensin tavaratalon kellarikerroksessa sijaitseva japanilaisen Mujin myymälä. Sieltä olen ostanut vaikka kuinka monta läpinäkyvää, pleksilasista (vai pitääkö sanoa muovista) valmistettua lokerikkoa, joihin olen kotona järjestänyt esimerkiksi koruni. Lisäksi siellä on kattava valikoima käteviä, pieniä matkalle mukaan otettavia tuotteita. Myymälässä on muun ohella huonekaluja, vaatteita, keittiötarvikkeita ja japanilaisen minimalistisen designin omaavia tuotteita, kuten toimistotarvikkeita. Mujilla on useampikin myymälä Tukholmassa, mutta muissa en ole käynyt. Lisäksi Mujilla on verkkokauppa, joka toimittaa tuotteita Suomeen.

Muji 5

Pleksilokerikoissa voi säilyttää mitä vaan.

Muji 4

Mujin myymälässä lokerikkoon oli järjestetty meikkejä.

Muji 3

Kynsilakat ja huulikiillot pysyvät minilipastossa järjestyksessä.

Toinen suosikkini, sisustusliike R.O.O.M. toimii nykyään tavaratalo Pubin tiloissa Tukholman keskustassa. Siellä on kivoja tuotteita myös kotitoimiston tai työhuoneen sisustukseen. House Doctorin pastellinvärisistä toimistotarvikkeista oli kevään kunniaksi rakennettu houkuttelevia esillepanoja.

Room 2

House Doctorin keväisiä pastellivärejä.

Room 1

House Doctorin laatikoita oli monessa kuosissa ja koossa.

Room 3

Purkeilla, laatikoilla ja koreilla saa kotitoimiston järjestykseen.

Room 4

Tylsät paperit voi kätkeä värikkäiden kirjankansien sisään.

Tuliaisiksi mukaan tarttui ihania valkosuklaasta valmistettuja viiriäisenmunia R.O.O.M:ista ja yksi pleksilokerikko, käyntikorttikotelo ja minitoimistotarvikesetti Mujista.

ROOM_suklaamunat

Pääsiäissuklaat tuli hankittua jo maaliskuussa.

Muji_pleksi

Työpöydällä seilaavat kynät ja muistitikut löysivät paikkansa pleksilokerikosta.

Muji_card case

Käyntikorttikotelo ja minikokoinen toimistotarvikesetti löytyivät Mujista.

Muji_office

Toimistotarvikesetti sisältää kaiken tarpeellisen: terottimen, reittimen, nitojan, niitinpoistajan, teippirullan ja pienet pyykkipojat muistilapuille.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

33 − = 23

Post Navigation