Search Results: Viini

You are browsing the search results for viini

Viinitollon käsikirja – Hyödyllistä viinitietoutta rennolla otteella

Viinitollon käsikirja

Enpä ole pitkään aikaan lukenut niin hyväntuulista opusta, kuin Viinitollon käsikirja (Tuumakustannus 2021). Maija Männistö on pakannut yksiin kansiin paljon perustietoa viinistä sekä hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja siitä, kuinka omaa viinitietouttaan voi kehittää. Kuten kirjassa sanotaan, viini kuuluu muillekin kuin hifistelijöille, vaikka ei joka lasillisesta löytäisikään ryhdikästä harteikkuutta tai tomaatinlehden vivahdetta.

Maija Männistö vuorottelee kirjassa kivasti omien viinimuistojen ja -kokemusten sekä asiantuntijoiden ja ammattilaisten puheen välillä ja lähestyy viiniä sellaisten peruskysymysten, kuten vaikuttaako seura viinilasillisen makuelämykseen tai onko kallis viini aina halpaa parempi, kautta. Sopivaa puhetta meille muille tolloille.

Viinitollon käsikirja

 

Etiketin viemää

Voiko viinipullon ostaa pelkän etiketin perusteella? Hifistelijä varmaan sanoisi ei, mutta meiltä tolloilta se kyllä onnistuu. Jossain vaiheessa viiniostoksilla käydessäni ostin hyväksi havaitun pullon seuraksi jonkun toisen pullon pelkän hauskan etiketin tai nimen perusteella. Joskus tuli huteja, mutta toisinaan ihan onnistuneita ostoksia.

Kirjassa Alkon palvelu- ja tuotekouluttaja Anri Lindström sanookin, että jos asiakas ei ole suoranainen viinituntija tai ei ole tulossa hakemaan jotain tiettyä pulloa, niin etiketillä on iso merkitys sille, miten joku viini puhuttelee ostajaa ja miten joku pullo päätyy ostoskoriin.

Eikä viiniä tarvitse ottaa niin vakavasti. Elävästi on jäänyt mieleen kerta, kun ystäväpariskunta tuli kylään ja toi mukaan pullolliset puna- ja valkoviiniä nimeltä Tollo. Siitä saimme illan aikana monet hyvät naurut ja muistaakseni italiasta kotoisin oleva viini oli vielä oikein hyvää. Ei nimi siis aina pulloa pahenna.

Muutaman kerran aikaisemmin olen intoutunut jostain suosikkiviineistäni kirjoittamaan myös täällä blogissa.

Kyykkyviini vai saunapunkku?

Viinitollon käsikirjasta tarttui mukaan myös muutama uusi viinitrendi ja -sana. Kyykkyviinit jo tiesinkin eli ne halvimmat viinit, jotka ovat Alkossa aina alahyllyllä, mutta saunapunkusta en ollut kuullutkaan. Tämä uusi saunajuoma on siis punaviiniä jäillä tai ainakin hyvin jäähdytettynä. Tähän trendiin innosti australialainen Jam Shed Shiraz -viini, joka saapui Suomen markkinoille viime vuonna. Täytyy laittaa ensi kesänä testiin mökkisaunassa.

Toista trendijuomaa eli rieslingroseeta olen ehtinyt jo maistaakin, kun kovan metsästyksen tuloksena löysin sitä viime kesänä Viking Linen laivalta. Tänne Viroon juoma ei ainakaan vielä viime vuonna ehtinyt. Riesling-rypäleen ja roséviinin yhdistävä That’s Neiss Pink Riesling oli mielestäni oikein mainio kesäjuoma. Toivottavasti sitä löytyisi tänä kesänä myös täältä Etelä-Helsingistä. Koronan takia, kun ei ole tietoa siitä, milloin laivamatkustus on taas mahdollista.

Valikoima viinivinkkejä

Olen toimittajan työssäni päässyt osallistumaan moniin viinitastingeihin, erilaisiin viinikoulutuksiin, vertailemaan viinilasin muodon merkitystä viinin maulle sekä useille upeille lounaille ja illallisille, jossa ruoat ja viinit on valittu huolella. Monta hyödyllistä oppia on näistä tilaisuuksista tarttunut mukaan, mutta silti koen olevani viinin suhteen vielä vähän tollo…. on paljon asioita, joita en tiedä, enkä ole makuaistianikaan jaksanut erityisesti kehittää.

Tunnen lempirypäleeni (Riesling & Syrah / Shiraz) joiden perusteella monet arkiset viinivalintani teen. Hyvistä viineistä ja samppanjoista kerään kuvia puhelimeeni, ja sieltä yleensä valitsen juoman spesiaalimpaa tilaisuutta varten. Muistiinpanojen tekemistä suosittelee myös Viinitollon käsikirja, sillä muuten hyvät viinit helposti unohtuvat. Tämän suurempaan viinihifistelyyn minusta ei ole.

Hyvässä seurassa viini maistuu aina paremmalta!

Viinitollon käsikirja tarjosi myös pari uutta ja hyödyllistä vinkkiä, kuten mikä on paras pesuaine viinitahroille (sappisaippua) ja miten viinipullon saa viilennettyä nopeasti (laita se jääveteen). Lisäksi kirjan lukemisen jälkeen ryhdyin ihan tosissani haaveilemaan viinikaapista!

Uusi tieto oli myös se, että tämänhetkinen inhokkirypäleeni Chardonnay onkin ihanien Chablis-viinien raaka-aine. Tällainen tollo sitä voi viiniasioissa olla.

Vietätkö jo viinipäiväntasausta?

Vuodenajat ovat vaikuttaneet aina omaan viinimakuuni. Kesällä tulee juotua enemmän raikkaita roséviinejä ja kevyitä valkoviinejä. Talvella taas on tuhtien punaviinien vuoro. Viinitollon käsikirja kertoo, että somessa on jo useamman vuoden ajan vietetty kaksi kertaa vuodessa viinipäiväntasausta, jonka idea on juuri sama eli vaihtaa sesonkiin sopivaan viiniin. Keväällä vaihdetaan punkku valkkariin ja syksyllä toisin päin.

Viinipäiväntasauksen tunnuslause onkin: ”Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle.” Tänä keväänä viinipäiväntasausta vietetään 10. huhtikuuta. Ihan uusi tapahtuma minulle, mutta ajattelin lisätä tämän hauskan juhlapäivän kalenteriini.

Lopuksi vielä kirjailija Katja Kallion Instagramissa antama vinkki. ”Kun avaat samppanjapullon kotioloissa, anna korkin lentää, minne vaan. Kun sen sitten joskus siivotessasi löydät, muistat, että elämässä on joskus ollut myös hauskaa.”

 

Nyt on roséviinin aika

Roseviini

Vielä tänään ei ollut tarpeeksi lämmintä syödä ulkona, mutta lämpötila oli juuri sopiva roséviinin avaamiselle. Hyvin viilennetty rosé tuo tunnun kesästä ja maistuu mainiolta grillatun kanan ja salaatin seurana.

Tänään pöydässä oli vuonna 1965 perustetun yhdysvaltalaisen Barefoot Winesin White Zinfandel Rosé, joka on puolimakea, keskihapokas ja sitruksinen roséviini. Se kuuluu Alkon tilausvalikoimaan.
Viinitalon hauska nimi juontaa juurensa aikaan, jolloin rypäleet murskattiin paljain jaloin polkemalla. Barefoot-viinien humoristinen logo puolestaan syntyi, kun viinitalon toinen omistaja Bonnie Harvey kastoi jalkansa musteeseen ja painoi sen paperiarkkiin.

Toinen herkullinen roséviini on Beringer Zinfandel Rosé. Tätä puolimakeaa, vadelmaista roséeta pääsin maistamaan viime viikonloppuna, kun hyvät ystäväni toivat sitä mukanaan tullessaan kylään.

 

Lasi Masi Agricolan viiniä, kiitos!

rosa dei masi

Viime keväänä ovensa Helsingin Eteläesplanadilla avannut italialaisravintola Presto tarjoaa parhaillaan kattavan valikoiman yhden veneneton tunnetuimman viinitilan Masi Agricolan viinejä.
Tarjolla on esimerkiksi viinitalon kuivatuista rypäleistä valmistettua Amaronea, Ripasso-menetelmällä valmistettua Masi Campofiorinia ja Masin omalla AppaXXImento-kaksoiskäymismenetelmällä valmistettua Rosa dei Masia, jonka vuosikerran viimeisiä pulloja viedään parhaillaan. Uutta vuosikertaa on tarjolla vasta ensi kesänä!

Lisäksi Preston omassa herkkukaupassa on tarjolla erikoiserä Serego Alighierin laadukkaita ruokatuotteita, kuten oliiviöljyä, risottoriisiä ja balsamicoa.

Jos ei malta jäädä syömään Preston ihania italialaisherkkuja, kuten savustettua mozzarellaa tai rapeita pizzoja, voi nauttia lasin Masi Agricolan viiniä tai proseccoa ja napata päivällisainekset mukaan ravintolan omasta herkkukaupasta. Suosittelen!

masi campofiorina

Masi Campofiorin -punaviini vietti syyskuussa 50-vuotispäiviään, sillä viinin ensimmäisen vuosikerran sadonkorjuu tapahtui vuonna 1964.

 

Masi amarone

Masi Costasera Amarone Classico oli loistava seuralainen pecorino-juustolle ja Serego Alighierin kirsikkahillolle.

 

serego aligheri

Serego Alighieri -tuotteet ovat ensimmäistä kertaa myynnissä Suomessa ja yksinoikeudella Preston valikoimissa.

 

Vuosi neljän seinän sisällä

neljän seinän sisällä

Tapaamiset kasvokkain vaihtuivat videopalavereihin neljän seinän sisällä.

Pari päivää sitten vietettiin koronapandemian, joka alkoi maaliskuussa 2020, vuosipäivää. Kuka olisi vuosi sitten uskonut, että olemme taas samassa tilanteessa.

Virossa alkoi viime viikolla kuukauden mittainen ja koko maan kattava lockdown. Taas sulkeudumme kotiin neljän seinän sisälle elämään puuduttavaa arkea, jossa päivät eivät eroa toisistaan, eikä arki eroa juhlasta mitenkään. Ihmiskontakteja ei ole, paitsi Prisman ruokalähetti.

Kotitoimisto oli koronavuoden pelastus

Olen tehnyt töitä pääasiassa kotitoimistolta käsin viimeiset kuusi vuotta, niin kauan kuin olemme asuneet Virossa. Kunnon työskentelyolosuhteet kotona nousivat koronavuonna arvoon arvaamattomaan.

Jo silloin kun ostimme mieheni kanssa talon Virosta, päätimme, että siellä on oltava meille molemmille kunnon työtilat eli omat työhuoneet. Onneksi näin. Molemmat pystyivät koronasta huolimatta sujuvasti jatkamaan töitään, eikä tarvinnut riidellä siitä, kumpi saa keittiönpöydän työpisteekseen.

Vuosi kotitoimistolla ei ollut aina näin idyllinen.

Se, että oli työhuone, jonka oven pystyi työpäivän päätteeksi laittamaan kiinni, muodostui vuoden aikana tärkeäksi asiaksi. Oli edes jonkunlainen asia, jolla pystyi erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan neljän seinän sisällä. Kun ei voinut mennä minnekään, eikä tehdä mitään, tuntui, että päivät ja viikot seurasivat tosiaan yhtenä puurona.

Kun kotitoimistosta ei pääse pois

Toki kotitoimistolla työskentelyn vastapainoksi oma työni oli aikaisemmin ollut hyvinkin liikkuvaa. Toimittajana minulla oli usein tapaamisia muiden ihmisten kanssa, juttukeikkoja ja -matkoja eri puolille Viroa ja Suomea ja välillä muihinkin maihin. Lisäksi oli työmatkoja Tallinnan ja Helsingin välillä. Tallinnan laivat ovat viime vuosina tulleet tutuiksi, sillä Helsingissä tuli käytyä asiakastapaamisissa ei nyt ihan viikoittain, mutta useamman kerran kuukaudessa. Tämä kaikki loppui koronan myötä kuin seinään ja se oli omalta osaltani viime vuoden suurin muutos.

Alkuun kotonaolo tuntui oikeastaan tosi hyvältä. Työnteko tehostui, kun menot ja tapaamiset loppuivat. Tuntui, että työpäivään tuli tunteja lisää. Moni asia hoitui puhelimellakin tai Teams-palaverissa. Mutta aika pian alkoi ahdistaa, kun kotitoimistolta ei päässytkään pois. Sosiaaliset kontaktit typistyivät omaan mieheen, jonka naama rehellisyyden nimissä alkoi ärsyttää.

neljän seinän sisällä

Työ ja tapaamiset siirtyivät koronan myötä verkkoon.

Aluksi oli hauskaa kippistellä kuohuviiniä kavereiden kanssa Teamisissa ja viettää vappupiknikiä Zoomissa, mutta jossain vaiheessa webinaarien ja videokokousten ja -seminaarien määrä alkoi kyllästyttää. Jatkuva istuminen neljän seinän sisällä puudutti ja keskittymiskyky oli kuin hamsterilla.

Ja kun työn ja vapaa-ajan välinen ero oli todella häilyvä, niin töitä tuli myös tehtyä ihan liikaa. Jos piti valita Netflixin tuijotuksen tai töiden väliltä, niin valinta osui usein töihin.

Koti kuntoon!

Ensimmäisen koronakevään aikana ryhdyimme mieheni kanssa kunnostamaan kotia. Kaikki viisi vuotta korjaamista tai kunnostamista odottaneet asiat laitettiin kuntoon. Kun sisähommat oli tehty ja sää salli, siirryttiin pihalle. Leikkausta odottanut kuusiaita sai kyytiä ja pian pihalla oli kasassa noin 30 tavallisen joulukuusen kokoista kuusenlatvaa. Seuraavaksi ryhdyimme tyhjentämään autotallia, jossa oli reilusti edelliseltä asukkaalta perittyä roinaa.

Onneksi Wolt toi myös kukkia kotiin!

Kaiken puuhaamisen ajan takaraivossa kyti ajatus, että kohta on kesä ja virus on siihen mennessä saatu taltutettua. Silti poikkeustila Virossa vain jatkui ja jatkui. Lopulta toukokuun lopulla siirryttiin poikkeustilasta hätätilaan ja maailma aukeni hiukan. Kesäkuussa oli taas mahdollista matkustaa Suomesta Viroon ja meillekin saapui kauan odotettuja vieraita juhannukseksi. Tuli tunne, että tästä selvittiin ja voimme nauttia vapaudesta vastuullisesti.

Kesä meni ja lomaillakin ehdittiin. Maailma palaili jotenkin entiselleen, ja aurinkoisilla terasseilla istuessa koronaviruksen ehti jo melkein unohtaa. Tuli syksy ja elämä jatkui normaalina. Tallinnan laivat kulkivat tuttuun tapaan edestakaisin Suomenlahtea, ja tuli reissattua Tallinnan ja Helsingin väliä lähes normaaliin tapaan, mitä nyt käsiä pesi useammin.

Paluu neljän seinän sisälle

Ja sitten maailmalta alkoi taas tihkua tietoa viruksen uudesta leviämisestä, tartuntamäärät lähtivät kasvuun, matkustaminen loppui ja tuli maskipakko. Epätoivo valtasi mielen, tämän piti loppua ja nyt se tuntuu entistä pahemmalta. Kaikki kiva, mikä oli siirtynyt seuraavalle vuodelle, tuntui karkaavat vain kauemmas, ehkäpä tavoittamattomiin. Rokotteista maalailtiin nopeaa ratkaisua ongelmiin, kunnes selvisi, etteivät rokotetehtaan pysty tuottamaan lupaamiaan määriä rokotetta.

Moni ei ottanut koronavirusta enää vakavissaan Virossa. Ihmiset eivät välttäneet sosiaalisia kontakteja, eikä maskeja käytetty, vaikka voimassa oli maskipakko. Joulunpyhinä matkusteltiin eri puolille maata ja jopa ulkomaille. Tämän seurauksena maaliskuussa 2021 Viron koronatilanne on yksi Euroopan pahimpia.

Poikkeustila tyhjensi Tallinnan kadut keväällä 2020 ja uudestaan maaliskuussa 2021.

Elo neljän seinän sisällä jatkuu. Tuleva kesä tuntuu olevan vain kivulias muistutus siitä, että monet viime kesältä siirtyneet asiat, kuten kirjoitusretriitti Ranskassa, eivät todennäköisesti toteudu tänäkään vuonna. Uusia suunnitelmia en halua tehdä, koska tuntuu, etten kestä enää yhtäkään peruutuksen aiheuttamaa pettymystä.

Kotikaupungin stayactioneista ei ole enää hyötyä ja ystävien kasvot videopuheluissa tuntuvat siltä, kuin joku pyörittäisi veistä haavassa. Se saa vain miettimään, kuinka kauan vielä kestää ennen kuin voimme tavata fyysisesti.

 

Stayacation Tallinnassa

stayacation

Tänä vuonna pimeä marraskuu vei voimat tehokkaammin kuin koskaan ennen. Liekö syynä ollut korona, jonka toinen aalto lopetti sosiaalisen elämän ja matkustamisen jo toisen kerran tänä vuonna.

Kun koti on myös työpaikka, on sieltä joskus vaan päästävä pois. Niinpä päätimme mieheni kanssa suunnata joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorokauden mittaiselle minilomalle naapurikuntaamme Tallinnaan juhlimaan yhteisen yrityksemme pikkujouluja.

Tällainen ”stayacation” eli kotikaupungissa tai sen lähistöllä vietetty loma nousi jonkinlaiseksi trendiksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta korona-aika on nostanut ne uuteen suosioon. Kun ulkomaille ei voi matkustaa, voi kuitenkin leikkiä turistia kotikaupungissaan. Näin mekin päätimme tehdä.

Testissä Tallinnan uusin hotelli

Varasimme huoneen Hotel L´Embitusta, joka on Tallinnan uusin neljän tähden hotelli. Se avasi ovensa lokakuussa. Hotelli sijaitsee aivan Tallinnan keskustassa lähellä Solaris-keskusta. Vanhaan kaupunkiin sieltä kävelee reilussa viidessä minuutissa. Nimensä hotelli on saanut 1200-luvulla eläneeltä virolaiselta sotapäälliköltä Lembitulta, jonka mukaan on nimetty myös hotellin naapurissa oleva puisto.

Valitsimme deluxe-huoneen omalla saunalla. Meitä onnisti ja saimme käyttöömme ainoa hotellin historiallisessa osassa sijaitsevan deluxe-huoneen. Tilaa huoneessa oli yllin kyllin, myös kylpyhuoneen puolella ja sisustuksen artdeco-yksityiskohdat ja modernit kalusteet miellyttivät silmää. Muhkeissa sängyissä nukkui kuin tukki!

Hotel L´Embitu koostuu kolmesta eri rakennuksesta, joten kaikki sen 125 huonetta ovat hiukan erilaisia. Huoneiden koko ja muoto riippuvat siitä, missä rakennuksessa huone sijaitsee. Kaikki huoneet ovat comfort-tasoa eli niiden perusvarustukseen kuuluvat kahvikone sekä kylpytakit ja tossut.

Moderni hotelli on luopunut turhasta paperista, joten perinteisen hotellikansion sisältö löytyy huoneen televisiosta ja pahviset Älä häiritse -kyltit on korvattu ovenpielessä sijaitsevilla diginäytöillä. Jokaisessa huoneessa on myös oma ovikello!

Hotellin erikoisuuksia ovat viiniautomaatti ja huikea näköala

Saavuimme hotelliin jo varhain lauantaina iltapäivällä ja onnistuimme saamaan huoneen heti käyttöömme. Emme suinkaan olleet hotellin ainoat vieraat vaan sinne saapui samaan aikaan myös useita virolaisia pariskuntia ja ystäväporukoita.

Veimme tavarat huoneeseen ja päätimme sen jälkeen juoda lasit viiniä hotellin wine & tapas -baarissa ja suunnitella stayacationin ohjelmaa. Hotel L´Embitun viinibaarissa on käytössä hauska itsepalveluun perustuva viiniautomaatti. Aulabaarista voi hakea käyttöönsä kortin, jolle ladataan rahaa. Kortilla voi sitten ostella automaatista puna- ja valkoviinejä sekä vahvoja alkoholijuomia. Viinejä on tarjolla 5, 10 ja 15 cm annoksina.

Piipahdimme myös katsomassa hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaa näköalaravintola Roofia, jossa tarjoillaan aamiainen. Viihtyisä ravintola tarjoaa välimerellistä menua ja upean näköalan Tallinnan kattojen yli.

Stayacation – Turistina omassa kotikaupungissa

Mitäpä sitä turisti Tallinnassa muuta tekisi joulukuussa, kun menisi tietenkin Tallinnan tunnelmalliselle joulutorille. Oli hilkulla, ettei toria tänä vuonna järjestetty koronan takia ollenkaan, mutta lopulta Tallinnan kaupunki päätti kuitenkin avata sen normaalia pienempänä.

Joulutorilla joimme lämmikkeeksi minttukaakaot ja minä ostin itselleni uudet nahkahanskat. Sitten lähdimme kuljeskelemaan pitkin vanhan kaupungin katuja ja nauttimaan jouluvalojen luomasta tunnelmasta.

Illan päätteeksi piipahdimme vielä Tallinnan sataman D-terminaalin naapurissa sijaitsevassa Happy Cigars -sikariloungessa, jonka yhteydessä toimii myös viihtyisä viinibaari. Olimme ainoat asiakkaat ja saimme viettää rattoisat pari tuntia hyvien sikareiden ja viinien merkeissä. Sitten olikin jo aika palata hotellille.

Koronaturvallinen stayacation

Koska koronavirus on Tallinnassa loppuvuoden aikana levinnyt hurjalla vauhdilla, päätimme jo etukäteen, että stayacation on mahdollisimman helppo ja turvallinen. Niinpä matkustimme hotellille ja takaisin kotiin taksilla maskit päällä. Maskeja käytimme myös aina hotellin julkisissa tiloissa liikkuessamme.

Vaikka Hotel L´Embitussa on ihana spa-alue, jossa on sekä suomalainen sauna että höyrysauna ja sisäuima-allas, japanilainen allas ja kylmäallas, varasimme kuitenkin käyttöömme hotellihuoneen, jossa oli oma sauna. Jätimme span testaamisen seuraavaan kertaan ja saunoimme oman huoneen rauhassa. Pieni sauna muuten tarjosi uskomattoman kipakat löylyt!

Jätimme myös illallisen hotellin viihtyisässä Roof-ravintolassa väliin ja tilasimme ruokaa huoneeseen Woltilla. Samoin tilasimme myös aamiaisen huoneeseen.

stayacation

Olihan se vähän erilainen loma, mutta kuukausia kestäneen kotona olemisen jälkeen yksikin vuorokausi muissa maisemissa piristi mieltä kummasti!

 

Hulluna kirjoihin – Puolustuspuhe täysille kirjahyllyille

*Kirja saatu blogin kautta

kirjahylly

Joitakin vuosia sitten törmäsin ensimmäisen kerran uutiseen, jossa jonkun suomalaisen kierrätyskeskuksen edustaja kertoi ongelmajätteestä nimeltä kirjahylly. Niitä ei enää otettu vastaan, koska kukaan ei kuulemma halua enää kirjahyllyä kotiinsa. Siis mitä? Onko sellaisia ihmisiä olemassa, joilla ei ole kirjahylly ainakin yhdessä huoneessa? Näköjään on.

Kirjahyllyistä luopuminen taisi osua samoihin aikoihin KonMari -trendin kanssa, joka innosti monet ihmiset putsaamaan kotinsa kaikesta turhasta tavarasta, mikä ei tuottanut iloa. Idea on hyvä, sillä nykyään monella meistä on nurkat täynnä turhaa tavaraa. Mutta kysyn vain, että koska kirjat eivät muka tuottaisi iloa.

Konmaritus-trendin jälkeen seuraava suuri siivousaalto pyyhkäisi suomalaiskotien yli tänä keväänä, kun koronavirus eristi meidät. Toisaalta nimenomaan korona-aikana monista oman kirjahyllyni aarteista oli taas pitkästä aikaa iloa. Tuli etsittyä ideoita keittokirjoista, luettua uudestaan vanhoja suosikkeja ja löytyihän sieltä hyllyn kätköistä myös pari ihan lukematonta kirjaa.

Tajusin ottaa rumat ovet pois yläkerrassa sijaitsevasta tarpeettomasta kaapista ja sain kerralla monta uutta hyllymetriä tyhjää tilaa kirjoille. Tosin nyt sekin on jo täynnä.

Puolustuspuhe täpötäysille kirjahyllyille

Annie Austenin uutuuskirja Hulluna kirjoihin (Minerva kustannus 2020) on kaivattu puolustuspuhe tällaisille kirjojen rakastajille ja täpötäysille kirjahyllyille. Pelkkä kirjan nimen näkeminen sai minut tarttumaan siihen heti. Kevyesti ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu kirja on juuri sopivaa luettavaa tällaiselle kirjafanille, jolle oman kirjahyllyn konmaritus on lähes mahdoton tehtävä.

Kirjassa on monia osuvia ajatuksia ja lainauksia tunnetuilta kirjailijoilta kirjoihin liittyen. Kuten vaikka salapoliisi Sherlock Holmesin luoneen kirjailija Arthur Conan Doylen lausahdus:

”Ihmisen on hyvä hankkia elämänsä alkutaipaleella muutama todella hyvä, ikioma kirja.”

Lausahdus tuo mieleen jo edesmenneet ukkini ja mummini, jotka rakensivat ensimmäisen kirjahyllynsä raakalaudoista ja tiiliharkoista. Kirjoja siihen hyllyyn ostettiin omilta vanhemmilta salaa, mutta ostettiin kuitenkin, vaikka raha oli tiukassa. Ei ole ihme, että omaan kirjahyllyyni on pelastettu sekä mummin ja ukin että kummitädin kirjahyllyjen aarteet.

Lisäksi Austenin kirja paljastaa, minkälaista luettavaa löytyy tunnettujen ihmisten, kuten Osama bin Ladenin tai ja Marilyn Monroen kirjahyllystä. Olisitko uskonut, että bin Ladenin hyllystä löytyisi urheiluravitsemuksen opas kamppailulajien harrastajille. Tai tiesittekö, mikä oli libyalaisdiktaattori Muammar Gaddafin lempikirja? No Hiljaiset sillat, josta tehtyä elokuvaa tähdittivät Clint Eastwood ja Meryl Streep.

Kirjahylly kertoo, kuka olet

Annie Austenin mukaan kirjahylly ei ole pelkästään paikka, jossa säilytät kirjojasi. Se on sisäinen mielenmaisemasi ja omaelämäkertasi. Se on totta. Kirjahyllystä voi lukea ihmisen kiinnostuksen kohteista, harrastuksista ja luonteesta. Joka kerta, kun vierailen jonkun uuden ihmisen kotona, yritän aina jossain vaiheessa päästä vilkaisemaan hänen kirjahyllynsä sisältöä. Se kertoo niin paljon.

Mitä minun kirjahyllyni kertoo minusta? Ainakin sen, että tykkään laittaa ruokaa, olen kiinnostunut taidehistoriasta, luen runoja ja jos tykästyn johonkin kirjailijaan oikein kovasti, niin ostan mahdollisuuksien mukaan kaikki hänen kirjansa. Viroon muuton jälkeen kirjahyllyyni on ilmestynyt myös useita Viroa käsitteleviä kirjoja ja virolaisen kirjallisuuden antologioita. Lisäksi hyllyissä on paljon tietokirjoja, jotka ovat monesti toimittajan työni peruja.

Alakerran tiikkikirjahyllyn olen perinyt kummitädiltäni. Tyhjänä se vaikutti ihanan isolta, mutta täyttyi hetkessä, kun purin muuttolaatikoiden sisällön sinne.

Kuinka järjestää kirjahylly?

Oma kirjakokoelmani on sen verran pieni, puhuisin sadoista kirjoista, en tuhansista tai kymmenistä tuhansista, että sen järjestäminen ei ole koskaan aiheuttanut kovin suurta päänvaivaa. Toisaalta en ole kyllä sen järjestämisellä kovin paljon päätäni vaivannut.

Tapanani on järjestää kirjan pääasiassa aiheen mukaan eli yhdessä hyllyssä ovat runokirjat, yhdessä keittokirjat, yhdessä dekkarit ja niin edelleen. Saman kirjailijan teokset laitan vierekkäin, mutta muuten en ole ryhtynyt kirjoja järjestämään aakkosten, nimen tai tekijän, koon, kustantajan tai nykyään niin trendikkäästi värin mukaan.

Tällä systeemillä halutut kirjat löytyvät yleensä ilman suurempia ongelmia. Ainoa asia, joka nykyään aiheuttaa ongelmia, on tilan puute. Alakerran iso kirjahylly on täynnä. Siitä on jo viety kirjoja yläkerran hyllykköön, joka muuttui vähän vahingossa tarpeettomasta kaapista kirjahyllyksi. Lisäksi kirjoja löytyy työhuoneen ikkunalaudalta ja vaihtelevan kokoisina pinoina yöpöydältä.

En ole tainnut koskaan julkaista shelfietä eli somessa jaettua kuvaa omasta kirjahyllystäni. Harrastan enemmän näitä pinokuvia uusista kirjoista.

Kirjat ovat minulle käyttöesineitä, mutta rakkaita sellaisia. Eli jos lainaan kirjan sinulle, toivon sen myös saavani takaisin. Viinilasi, teemuki tai namikulho ovat mainiota seuraa kirjalle. En kuitenkaan halua, että kirjani välistä löytyy liiskaantunut ja sivut toisiinsa liimannut toffee. Koirankorvia kirjoistani kyllä löytyy eli niitä pieniä taitettuja sivujen kulmia. Anteeksi siitä.

Täältä löydät lisää vinkkejä lukemisen arvoisista kirjoista.

 

Fotografiskan sunnuntaibrunssilla Tallinnassa

Fotografiskan

Fotografiskan brunssilla kaikki kolme pääruoka-annosta tarjoiltiin samaan aikaan.

En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin minkäänlaisia matkailuvinkkejä Tallinnaan, mutta kun pääsin työn puolesta testaamaan valokuvataiteenmuseo Fotografiskan brunssia tajusin, että sehän on mitä mainion päiväristeilyn kohde Tallinnassa.

Brunssia tarjoillaan museon ylimmän kerroksen ravintolassa sunnuntaisin klo 11.00-16.00. Jos siis lähdet aamulaivalla Helsingistä, olet perillä juuri sopivasti Tallinnassa puolen päivän pintaan. Brunssin jälkeen sinulla on vielä hyvin aikaa nauttia Fotografiskan näyttelytarjonnasta ja tehdä vaikka ostoksia Telliskiven pikkuputiikeissa. Takaisin koti-Suomeen ehdit ajoissa iltalaivalla.

Itse nautin Fotografiskan sunnuntaibrunssista eräänä sateisen ja myrskyisenä tammikuun sunnuntaina. Joulun matkailusesongin jälkeen tammikuinen Telliskivi oli tyhjä, eikä valokuvataiteen museoon ollut jonoa. Olin ravintolassa hiukan klo 11 jälkeen ja lisäkseni siellä ei ollut kuin yksi asiakas. Sain siis lähes kokonaan itselleni ystävällisen henkilökunnan huomion.

Fotografiskan brunssi maksaa 19,00 euroa ja hintaan kuuluu alkupalalajitelma, kolme pääruokaa ja jälkiruoka. Juomana on vesi. Kahvia, teetä tai vaikka kuohuviiniä voi ostaa lisämaksusta. Kaikki ruoat tuodaan pöytään pieninä annoksia, noutopöytää tai buffetia ei ole.

Fotografiskan zero waste -periaate

Tallinnan Fotografiskan ravintolassa noudatetaan zero waste -periaatetta eli kaikki käytetään niin sanotusti kärsästä saparoon ja juurimukulasta lehtiin ja naatteihin. Tästä esimerkkinä oli brunssilla tarjoiltu hapanjuurileipä. Sitä oli tarjolla tuoreena sekä kuivattuina lastuina. Molemmat olivat herkullisia.

Lisukkeena oli porkkanahummusta, ankkarilletteä ja taimenesta ja kananmunahakkeluksesta tehtyä tahnaa sekä ravintolan itse fermentoimia vihanneksia. Kannellisesta lasipurkista tarjottiin pieni annos yön yli tekeytynyttä tuorepuuroa.

Ruoat tarjoiltiin pöytiin jaettavina annoksina. Idea, jonka taustalla on ajatus välttää turhaa ruokahävikkiä. Hyvää oli myös se, että annosten raikkaat ja tuoreet maut eivät olleet muuttuneet tunkkaisiksi buffet-pöydässä seisoessaan. Kaikkia ruokia oli reilut annokset ja yhdessä pääruokien kanssa ne täyttivät vähän liiaksikin.

Kolme annosta pääruokia

Brunssimenussa oli kolme pääruokaa ja ensin luulin, että niistä pitää valita yksi. Tarjoilija toi kuitenkin pienet annokset kaikkia kolmea pääruokaa syötäväksi. Yksi annoksista oli legendaarinen brunssiruoka eli uppomuna, pinaattia ja kylmäsavulohta herkullisen paahdetun briossiviipaleen päällä. Muut annokset olivat lämmin tattarisalaatti Fotografiskan oman kimchin kanssa sekä masalalla maustettuja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Ekstra-annoksena oli vielä timjamilla maustettuja herneitä ja ricottajuustoa.

Istuin ravintolan keittiön kupeessa, tiskin ääressä. Siitä oli hauska seurata kokkien puuhailuja.

Pääruokien jälkeen olo oli jo täysi, ja osa pavuista ja herneistä jäi syömättä. Jälkiruokana oli vielä maukas viipale banaanileipää, jonka mausteisuus vei ajatukset takaisin jouluun. Lisukkeena oli sitruunaista tuorejuustoa ja maustettua sokerisiirappia.

Sodan järjettömyys pysäyttää

Brunssiherkkuja oli hyvä sulatella tutustumalla Tallinnan Fotografiskan talvinäyttelyn kolmeen hyvin erilaiseen valokuvaajaan. Valokuvataiteenmuseon näyttelyt vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein, joten paikallisellekin asukkaalle on aina tuoretta nähtävää. Esillä on yleensä kolmen eri valokuvaajan töitä kerralla. Tällä hetkellä esillä olevat näyttelyt ovat avoinna joko helmi- tai maaliskuun 2020 alkuun saakka.

Aloitin kierrokseni museon kolmannesta kerroksesta ja muoti- ja julkkiskuvistaan tunnetun Vincent Petersin Light Within -näyttelystä. Se keskittyy muoti- ja muotokuviin, joiden pääosassa on tunnettujen ihmisten lisäksi valon ja varjon leikki. Peters itse valitsee valon ja varjon avulla, mikä kuvissa paljastuu ja mikä piiloutuu. Valon käyttö ja valon ja varjojen taltiointi kuvissa oli todella taitavaa. Eikä kyseessä ole mikään digitaalinen kikka, sillä Peters kuvaa edelleen perinteisellä filmikameralla.

Vincent Petersin valokuvien valon ja varjon leikki tuli hienosti esiin hämärissä näyttelysaleissa.

Samassa kerroksessa on myös ajatuksia herättävä Sea of Artifacts -näyttely, jossa valokuvaaja Mandy Barker on kuvannut valtameriemme muoviroskia. Tiesitkö, että arvioiden mukaan maailman meriin upotetaan vuosittain 8 miljoonaa tonnia muovia? Osa muovista uppoaa meren pohjaan, osa jää pinnalle kellumaan ja muodostaa merivirtojen avustuksella valtavia roskapyörteitä.

Kuvassa on 16 vuotta meressä olleita muovisia kilpikonnanmuotoisia lasten kylpyleluja. Leluja sisältäneet 12 kuljetuskonttia huuhtoutuivat laivan kannelta mereen myrskyn mukana tammikuussa 1992. Osa mereen huuhtoutuneista 28 800 lelusta löytyi Alaskan rannikolta vuonna 2008.

Tällä kertaa vaikuttavin näyttely oli Fotografiskan 2. kerroksessa, joka oli täynnä erityisesti sotakuvaajana tunnetun kuvajournalisti James Nachtweyn valokuvia hänen vuosikymmeniä pitkältä uraltaan. Memoria-näyttelyn valokuvat kiteyttävät vaikuttavalla tavalla sodan julmuuden ja järjettömyyden, jossa ei ole voittajia. Nachtwey on tallentanut kuviinsa sodan uhrien lisäksi myös luonnonkatastrofien uhreja, huumeiden käyttäjiä, kuolemansairaita ja asunnottomia eri puolilta maailmaa.

Kuva on Afganistanin pääkaupungista Kabulista 1990-luvulta. Kyseessä on kaupungin entinen pääkatu, jonka sota on raunioittanut.

Pöytävarauksen Fotografiskan sunnuntaibrunssille voit tehdä täällä. Lippu valokuvataiteenmuseon näyttelyihin on ostettava erikseen.

 

Ei printti mihinkään katoa

*Kaupallinen yhteistyö, Epson

Epson-tulostin

Siinä ne nyt vihdoin ovat. Yhdeksän tarkkaan harkittua ja valittua valokuvaa kehystettyinä olohuoneen seinällä. Yhdeksän kuvaa, joilla on tarina. Jotka ovat muistoja tietyistä hetkistä, tapahtumista tai hetkeen tarttumisista.

Muutama kuva on valokuvauskurssin tuloksia. Kuvia, joissa aihe, kuvakulma ja kuvankäsittely ovat onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla ja kuvasta on tullut juuri sellainen kuin halusin. Johonkin kuvaan on kuin sattumalta tullut mystinen tunnelma. Toiset kuvat ovat itselleni tärkeistä paikoista: vanhan Pyötsaaren mökin rannasta ja satumaisen kauniista hiekkarannasta, joka löytyi vahingossa uuden Viron kodin lähistöltä. Mukana on ruokaa, viiniä, jotain mustavalkoista, joitain muistoja, siis onnistunut kollaasi elämästä.

Oli kiinnostavaa käydä läpi kovalevyille vuosien saatossa kertyneitä kuvia. Miten paljon niitä olikaan, miten paljon monia jo nyt unohtuneita hetkiä ne olivat tallentaneet. Tuli taas mieleen, että valokuville pitäisi keksiä parempaa käyttöä kuin kovalevyjen kätkössä makaaminen. Kyllähän se nyt vaan on niin, että valokuvat on tehty tulostettavaksi ja katsottavaksi.

Minulle Epsonin EcoTank-4750 -tulostin antaa printtaamiseen hyvän mahdollisuuden. Kun kotona on erikokoista valokuvapaperia valmiina, voi arkistojen kätköistä tulostaa valokuvamuiston ystävälle lahjaksi tai lähettää halutessaan terveiset valokuvakortin muodossa.

Ja voi niitä onnistuneita otoksia tulostaa myös omaksi ilokseen. Ajattelin avata työhuoneeseeni valokuvagallerian, jossa on jatkuva vaihtuva näyttely. Kuvia voi fiilistellä ja niistä voi hakea inspiraatiota ja energiaa, ihan kuin mistä tahansa muustakin taiteesta.

Muutama vinkki tulostettujen kuvien kehystämiseen

Kuvien valinnan ja tulostamisen jälkeen haastavin prosessi oli löytää sopivat kehykset valokuville. Tällä kertaa päätin ryhtyä kehystyshommiin itse, enkä viedä kuvia kehystysliikkeeseen. Ikeassa on monipuolinen kehysvalikoima, josta tälläkin kertaa löysin sopivan vaihtoehdon, matan hopeakehyksen.

Innoissani ryhdyin sitten kehystyspuuhiin, mutta jätin kiireessä yhden tärkeän vaiheen väliin. En teipannut valokuvia kiinni kehyskartonkeihin. Suuri virhe, jonka huomasin siinä vaiheessa, kun mieheni löi tauluille kiinnityskoukkuja olohuoneen seinään. Seinälle ripustetuissa kehyksissä valokuvat valuivat pois paikaltaan. Ei muuta kuin kaikki kehykset auki ja koko homma alusta. No nyt pysyvät paikoillaan.

Tuota kehyskartonkia ei muuten kannata jättää pois valokuvan ja kehyksen lasin välistä, sillä se pitää valokuvan irti lasista ja näin suojaa sitä samalla.

Oletko testannut taulun kiinnityspaloja?

Toinen suuri haaste tauluprojektissa tuli siinä vaiheessa, kun mieheni ryhtyi hakkaamaan kiinnityskoukkua viimeiselle taululle. Yhtäkkiä seinä alkoi juuri siitä kohtaa murentua, eikä taulukoukku jäänyt mihinkään kiinni. Onneksi muistin, että jossain autotallin kätköissä minulla oli 3M Commad -merkkisiä taulun kiinnityspaloja, joita en ollut koskaan käyttänyt. Pienen etsinnän jälkeen ne löytyivät ja osoittautuivat todella käteviksi.

Ideana on, että kaksi kiinnityspalaa kiinnitetään toisiinsa tarranauhan avulla. Sitten kiinnityspala liimataan toiselta puolelta taulun kehykseen ja sen jälkeen taulu liimataan kiinnityspalojen avulla haluttuun kohtaan seinää. Taulujen sommittelu oli älyttömän helppoa, kun ei tarvinnut miettiä naulankohtia vaan taulun sai laitettua juuri siihen kohtaan kuin halusi. Kiinnityspaloista ei myöskään jää mitään jälkiä seinään, kun irrotat taulun. Kaksi mediumkokoista kiinnityspalaa pitää seinällä kolmen kilon painoisen taulun, joten ei tarvitse myöskään pelätä taulujen tippuvan itsekseen alas.

Tuotesarjaan kuuluu kiinnityspalojen lisäksi monenlaisia koukkuja ja muita tuotteita. Itse kyllä vaihdan jatkossa naulat ja koukut näihin tuotteisiin ihan täysin. Suomessa Command-tuotteita myyvät ainakin Motonet, Clas Ohlson ja Verkkokauppa.

Printti ei katoa!

Jo vuosia on ennustettu painettujen lehtien ja kirjojen katoavan ja toimistojen muuttuvan paperittomiksi. Välillä tuntuu, että kehitys meneekin toiseen suuntaan. Sähköisten materiaalien aikakaudella laadukas tuloste herättää huomiota ja jää paremmin mieleen.

Niinpä viime aikoina Epson-tulostin on printannut valokuvien lisäksi erilaisia presentaatioita. Vaikka nykyään kaikki materiaali liikkuu digitaalisesti tiedostoina, voi tulostettu materiaali olla parempi tapa jäädä ihmisen mieleen.

Yrittäjänä olen huomannut, että asiakas- ja yhteistyöpalavereissa kaikki eivät suinkaan tee muistiinpanoja. Toki voi ollakin parempi tapa keskittyä paikalla oleviin ihmisiin ja keskusteluihin, mutta toisaalta monet yksityiskohdat saattavat sitten unohtua. Laadukas, tulostettu esitys estää tämän ja lisäksi se varmasti osuu työpöydältä potentiaalisen asiakkaasi silmiin paremmin kuin sähköpostin uumenissa oleva tiedosto.

 

Tämä postaus on kolmas osa Epsonin kanssa toteutettua postaussarjaa, jossa perehdytään pienyrittäjän tulostustarpeisiin, kotitoimistoon sopiviin tulostimiin ja Epson EcoTank-4750 -tulostimen monipuolisiin toimintoihin.

Lue myös:

Haussa luotettava työkaveri pitkäaikaiseen työsuhteeseen

Uusi tulostin innosti kokeilemaan valokuvien tulostusta kotioloissa – Tulosteiden hinta-laatu-suhde yllätti iloisesti!

 

Pasteijat vaihtuivat vegeshotteihin – Ruokatrendit näkyvät myös kokoustarjoiluissa

*Kaupallinen yhteistyö Hilton Helsinki hotellit

Hilton Helsinki hotellien

Aamupäivän tunnit vilahtavat monesti nopeasti ohi intensiivisessä kokouksessa. Puolenpäivän aikaan hiipivä nälkä muistuttaa kuitenkin tärkeästä tauosta: lounaasta.

Hyvä lounas on kokouspäivän tärkeimpiä asioita. Sen avulla antaa helposti anteeksi muutaman muun kömmähdyksen. Mutta jos lounas on huono, se vie helposti terän koko kokouspaikasta ja jättää sanan mukaisesti huonon jälkimaun. Kulunutta mainoslausetta lainaten: Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kun silmien eteen avautuu syksyisenä torstaina Hilton Helsinki Strandin kokousvieraiden lounasbuffet, ei voi kuin hymyillä. Siinä on lounas minun makuuni. Pitkä pöytä täynnä selkeitä makuja ja raaka-aineita sekä runsaasti vaihtoehtoja, joista jokainen voi koota mieleisensä annoksen. Lounasbuffetissa on tarjolla sekä kalaa että lihaa, mutta ennen kaikkea siinä on paljon vihanneksia ja kasviksia eri muodoissa. Makuja niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Ruokia, joissa on käytetty sesongin raaka-aineita, kuten näin syksyllä lehtikaalia, punajuuria ja sieniä.

Parasta on se, että Hilton Helsinki hotellien runsaasta valikoimasta jokainen löytää jotain syötävää ja voi koota mieleisensä annoksen. Tuhtia lounasta kaipaavalle on paahdettuja perunoita, härän kuvetta eli Flan steakia ja bearnaisekastiketta. Kasvisyöjälle ja vegaanille maistuvat kikherne-tomaattisalaatti, hummus, härkäpapu-lehtikaaliräiskäleet sekä marinoidut sienet, ja keventäjä voi helposti täyttää puolet lautasestaan erilaisilla salaateilla ja kasviksilla. Tuoreen leivän päälle voi levittää voita, tuorejuustoa tai hummusta.

− Myös kokouslounaissa vegaanisuus on selkeä trendi, joka näkyy meilläkin. Kasvissyöjiä on koko ajan enemmän ja vegaanivaihtoehtoja kysellään paljon, Hilton Helsinki Strandin keittiöpäällikkö Juuso Jäntti kertoo tämän päivän ruokatrendeistä, jotka vaikuttavat myös kokoustarjoiluihin.

Nykyään monia ärsyttää erilaisten ruokavalioiden määrä ja ihmisten monenlaiset ruokarajoitteet, mutta Hilton Helsinki hotelleissa asiaan suhtaudutaan toisin.

− Me huomioimme kaikki ruokavaliot tasapuolisesti tarjonnassamme ja lisäksi huomioimme tietenkin asiakkaan erityistoiveet. Kokousvieraiden lounasbuffetissa on päivittäin tarjolla esimerkiksi vegaaneille sopivia ruokalajeja. Rakennamme lounasbuffetin niin, että saatavilla on selkeitä ruokia, jotka on valmistettu yhdestä tai kahdesta raaka-aineesta. Niistä jokaisen on sitten helppo koota itselleen sopiva lounas, Jäntti lisää.

Lisäksi Hilton Helsinki hotellien kokousvieraiden lounasbuffetissa on aina paikan päällä kokki. Hän leikkaa ja tarjoilee lihoja ja vastaa samalla lounasvieraiden mahdollisiin kysymyksiin tarjolla olevista ruoista. Näin tarjoilijoiden ei tarvitse koko ajan juosta keittiössä kysymässä, mitä mikäkin ruokalaji sisältää.

Joskus vastuullisuus ratkaisee

Suomessa Hilton Helsinki hotellien kokouksissa noudatetaan Meet With Purpose -kokouskonseptia, jossa moni tärkeä asia on jo mietitty valmiiksi asiakkaalle. Konseptiin kuuluvat muun muassa ruokahävikin minimointi, sesongin raaka-aineiden käyttäminen, vastuullisesti tuotetut raaka-aineet, kuten esimerkiksi sertifioidut kalat ja äyriäiset, lähiruoan suosiminen ja valmiiksi mietityt virkistävät tauot.

− Joskus kokousasiakkaan tarjouksen ehtona on vastuullisuus eli vaikkapa kokoustarjoiluiden raaka-aineista tietyn määrän pitää olla luomua. Meet With Purpose -konsepti takaa sen, että kokoustarjoiluissa on aina huomioitu myös vastuullisuusnäkökulma. Lisäksi keittiömme tuntee raaka-aineet ja tuottajat niin hyvin, että osaamme kertoa niistä asiakkaan haluamat tiedot. Pystymme tarvittaessa laskemaan muun ohella kokouksen hiilijalanjäljen.

Tasapainon lounas on monelle jo tuttu juttu

Yhä useampi meistä ymmärtää nykyään ruoan merkityksen hyvinvoinnille. Muistamme kiireestä huolimatta syödä vähintään kolme kertaa päivässä ja popsia väliin myös välipaloja. Tasapainoisen lounaan koostamisessa moni käyttää vanhaa tuttua lautasmallia, jossa lautaselle kootaan kasviksia, proteiinia ja hiilihydraatteja sopivassa suhteessa.

Tasapainoinen yhdistelmä on myös Hilton Helsinki hotelleiden kokousvieraiden lounasbuffetin tarjonnan tavoitteena. Tarjolla on aina vihanneksia, lihaa ja kalaa, eikä herkutteluakaan unohdeta.

− Meillä iltapäiväkahvin aikana on myös lupa herkutella ja silloin tarjolla on esimerkiksi kakkua, tryffeleitä tai keksejä. Lisäksi on tietenkin tuoreita hedelmiä, juuressipsejä, hedelmäsalaattia tai vaikka vegeshotteja. Monipuolisesta tarjonnasta asiakas voi valita itselleen sopivan vaihtoehdon. Me emme päätä asiakkaan puolesta, miten hän haluaa herkutella, Jäntti muistuttaa.

Roll in vai Get together?

Itse liikun työni puolesta monissa tilaisuuksissa yksin, enkä välttämättä tunne paikan päällä olijoista ketään. Tapahtuman lounas- tai kahvitauko on yleensä hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Kahvikupin tai ruokalautasen kanssa kannattaa rohkeasti työntyä kiinnostavaan pöytäseurueeseen tai tarjota seuraansa jollekin toiselle tapahtumassa yksin olevalle. Lounastarjoilun muodolla voikin olla suuri merkitys tapahtuman luonteelle ja ihmisten viihtymiselle.

Hilton Helsinki hotellien kokousten suosituin lounastarjoilu on buffet, mutta tilaisuuden luonteen ja osallistujamäärän huomioon ottaen, tarjolla on muitakin vaihtoehtoja. Jos ihmisten halutaan minglaavan ja verkostoituvan keskenään, on rento Get together -lounas paikallaan. Intensiivisen ja suljetun tilaisuuden tarjoilut voidaan puolestaan rullata sisään nopean ja kätevän roll in -lounaan muodossa.

Pasteijat ovat vaihtuneet seitaniin

Vielä 1990-luvulla rasvaiset pasteijat ja viinerit olivat monesti normaalia kokoustarjottavaa ja lounaan oheen saatettiin nauttia lasi viiniä. Nykyään kokoustauolla voi törmätä vasta leivottuihin pulliin, mutta ei kyllä enää pasteijoihin.

− Pasteijat ovat tänä päivänä vaihtuneet esimerkiksi vihanneksista valmistettuun vegeshottiin, eikä alkoholia tarjoilla kokouslounailla lähes koskaan. Toisaalta kymmenen vuotta sitten olisi varmaan ollut vaikea kuvitella tarjottavan vegaanijuustoa ja seitanleikettä, jotka meillä kuuluvat nykyään kokousten aamiaistarjontaan, Juuso Jäntti kertoo.

Kuka tunnustaa räpsivänsä puhelimella kuvia kauniista lounasannoksestaan tai buffetpöydästä? Itse kuuluun tähän porukkaa. Vaikka visuaalisuus on aina ollut tärkeä osa ruokaa, on se nykyisenä Instagram-aikana tullut vieläkin tärkeämmäksi. Ja jälleen kerran tämäkin trendi näkyy Hilton Helsinki hotellien kokoustarjoiluissa.

− Kyllä ruoan kuvauksellisuutta ja Instagram-ystävällisiä annoksia mietitään myös kokoustarjoiluja suunniteltaessa. Se näkyy meillä erityisesti annoksien ja esillepanojen suunnittelussa.

Ja se näkyy myös Hilton Helsinki Strandin kokousvieraiden lounaspöydässä. Moni ruoka on viimeistelty yrttisilpulla, lämpöiset ruoat on laitettu esille kauniisiin valurautapatoihin, ruokailuvälineet ovat pystyssä vanhassa lasipurkissa, leipäkorin päälle on laitettu pellavapyyhe ja jokaisen ruokalajin nimi on käsin kirjoitettu pöydän pintaan. Mietittyä ja viimeistelty. Kokousvieras arvostaa tätä.

 

Kuka sinä olet, kun tittelit viedään pois?

Titteli

Viimeiset kymmenen vuotta käyntikortissani on lukenut päätoimittaja. En ole koskaan rakentanut uraani kovin päämäärätietoisesti, mutta muistan kuitenkin sen tunteen, kun minut ylennettiin ensin rivitoimittajasta toimituspäälliköksi ja myöhemmin päätoimittajaksi. Tuntui, että tekemääni työtä arvostettiin ja minussa nähtiin potentiaalia kehittyä.

Kun edellinen työnantajani meni vuonna 2016 konkurssiin, hävisi minulta samalla titteli ja työpaikka. Kalenteri tyhjeni kerralla. Vaikka en titteleiden perässä ole koskaan juossutkaan, niin muistan tapahtuman aiheuttaman epävarmuuden. Mitä minä nyt olen, kun työ oli viety pois?

Oletko stereotypioiden vanki?

Sama ajatus tuli mieleeni, kun luin kesäkuun Cosmopolitanista artikkelin Kuka olet, jos et ole yhtään mitään? Artikkelissa kysyttiin, että mitä kertoisit itsestäsi, jos et saisi sanoa ammattiasi? Samalla heräsi ajatus siitä, kuinka usein määrittelemme itsemme ja toisemme työn kautta. Se on asia, jolla esittelemme itsemme uusille ihmisille. Mutta onko työ ainoa asia, joka määrittää meitä?

Moniin ammatteihin liittyy myös stereotypioita, jotka voivat määrittää sinut jonkun uuden ihmisen silmissä aivan erilaiseksi kuin oletkaan. Oikeamman kuvan ihmisestä saisi, jos hän kertoisi vaikkapa luonteenpiirteistään, kiinnostuksen kohteistaan tai arvoistaan.

Itse olen törmännyt muutaman kerran stereotypiaan, että kaikki toimittajat ovat inhottavia paparazzeja, jotka vaanivat julkkiksia ja kertovat heistä valheita. Tai että työmme on pelkkää patsastelua juhlissa kuohuviinilasi kädessä. Molemmat stereotypioita, joiden mukaan en toivoisi yhdenkään ihmisen määrittävän minua, kun tapaamme ensimmäistä kertaa.

Minkälainen on ihminen kolmen käyntikortin takana?

Itse ryhdyin miettimään, minkälainen ihminen oikeasti olen kolmen käyntikorttini takana. Yhdessä lukee päätoimittaja, yhdessä bloggaaja ja yhdessä storyteller. Jos tittelit viedään pois ja ansioluettelo pyyhkäistään tyhjäksi, niin mitä jää jäljelle?

Miten esittelisin itseni uudelle ihmiselle, jos en saa kertoa ammattia tai saavutuksiani? Joku on sanonut, että hyvä neuvo on miettiä, mitä asioita toivoisi muiden ihmisten mainitsevan itsestään muistopuheessa.

No yritetäänpä. Olen sosiaalinen tyyppi, joka viihtyy hyvin ihmisten kanssa. Sen vastapainoksi tarvitsen kyllä paljon omaa aikaa ja yksinoloa. Rakastan kirjoja, kiiltäväkantisia aikakauslehtiä ja elokuvia. Olen utelias ja kiinnostunut monista asioista, ja tartun mielelläni uusiin haasteisiin. Innostun helposti kaikesta uudesta, mutta välillä muutun arjessa kireäksi suorittajaksi. En koskaan kieltäydy lasillisesta viiniä, ja nautin hyvästä ruoasta. Ystäväpiirissäni olen joukon kokoon keräävä voima.

Hienon tittelin voi saavuttaa monella tavalla

Tapasin jokin aika sitten työni puolesta opiskelijoita, jotka olivat yliopisto-opintojensa alkuvaiheessa. Heitä kiinnostivat minun opintoni ja polkuni nykyiseen työhöni. Kerroin olevani ylioppilas, joka on lukenut viestinnän perusopinnot avoimessa yliopistossa ja käynyt reilun vuoden kestäneen toimittajalinja kansanopistossa.

Hämmennys oli suuri. Opiskelijat eivät voineet ymmärtää, että sillä koulutustaustalla olin edennyt päätoimittajaksi. Enhän ollut opiskellut yliopistossa ollenkaan! Yksi tyttö purskahti helpottuneeseen nauruun ja totesi, että olipa hienoa kuulla, että elämässä voi menestyä ihan hyvin, vaikka opiskelut eivät menisikään ihan putkeen.

Ihmisestä titteli ei loppujen lopuksi kerro kovin paljon, kiinnostavampaa on yleensä tarina tittelin takana.