Tallinnan ensimmäinen tarinahotelli

Estorian huoneissa ilahduttavat värikkäät vuodevaatteet, jotka ovat saaneet inspiraationsa Viron kansallispuvuista.
Viime keväänä aukesi Tallinnaan uusi hotelli ensimmäisen kerran lähes kahdeksaan vuoteen. Solo Sokos Hotel Estoria on nyt niin muodikas tarinahotelli, jonka jokainen huone kertoo erilaisen tarinan Virosta ja virolaisista. Tiesitkö esimerkiksi, että maailman pisin painiottelu, 11 tuntia ja 40 minuuttia, käytiin vuoden 1912 Olympialaisissa virolaisen Martin Kleinin ja suomalaisen Alfred Asikaisen välillä?
Minituotteet matkalle mukaan!
Näillä uutuustuotteilla matkalaukku keventyy ja selviät loman ihon- ja hiustenhoidosta kätevästi ja kevyesti!
Mitä matkalle mukaan?
Oli kyse sitten työ- tai lomamatkasta, moni miettii, mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan. Tässä muutama vinkki, joiden avulla matkalaukun pakkaaminen sujuu jouhevasti. Piakkoin on myös tulossa postaus muutamista uusista matkalle sopivista minituotteista!
10 vinkkiä onnistuneeseen lomaan!
Pian se alkaa, vuoden kohokohta, kesäloma! On vihdoin aikaa rentoutua ja tehdä sitä, mitä haluaa. Loma onnistuu paremmin, kun lomalle lähdön ja sieltä paluun suunnittelee hyvin.
Ohessa on 10 hyödyllistä vinkkiä!
1) Ennen lomaa et todennäköisesti ehdi tehdä kaikkia niitä töitä valmiiksi, jotka haluaisit. Hyväksy se ja valitse ne työt, jotka teet ennen lomalle lähtöä.
2) Tee lista niistä töistä, jotka jäävät kesken. Näin tekemättömät työt eivät rasita sinua lomalla ja voit tarttua niihin heti lomalta palattuasi.
3) Valmistele mieli ja työtilanne lomaan. Siivoa työpöytä, juttele työkavereiden kanssa lomasuunnitelmista ja käy lounaalla vaikka puistossa. Näin ajatukset vaihtavat vähitellen vapaalle.
4) Lähde lomalle keskellä viikkoa. Tämä helpottaa lomalta paluuta, kun ei heti tarvitse tehdä täyttä työviikkoa.
5) Anna itsellesi aikaa sopeutua lomarytmiin. Siirtyminen työrytmistä lomarytmiin vie helposti pari päivää. Siinä ajassa unirytmi tasaantuu, stressi häviää ja keho siirtyy lepotilaan.
6) Unohda työasiat lomalla. Älä lue sähköpostia ja jos mahdollista, niin sulje työpuhelin. Jos loman alussa mieleen pulpahtelee vielä hoidettavia työasioita, kirjoita ne ylös paperille ja palaa niihin sitten loman jälkeen.
7) Lomaile riittävästi. Tutkimustiedon perusteella rentoutuminen ja irtautuminen työstä onnistuvat parhaiten, kun yhtäjaksoinen loma kestää vähintään kolme viikkoa.
8) Varaa loman lopulla vuorokausirytmin kääntämiseen useampi päivä. Kun loma lähestyy loppuaan, kannattaa jo viimeisellä lomaviikolla ryhtyä kääntämään unirytmiä.
9) Anna itselle aikaa palata työrytmiin. Tee ensimmäisinä loman jälkeisinä päivinä rutiinitöitä, avaa postit ja lue sähköpostit.
10) Tee kivoja loman liittyviä asioita vielä työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin. Näin loma jatkuu työn ohessa pitkälle syksyyn.
Pieni vinkki Pariisiin…
Jos satut käymään Pariisissa, niin suosittelen vierailemaan ranskalaisen huippukondiittorin Pierre Hermén, ”leivonnaisten Picasson”, kuten Vogue häntä kutsui, myymälässä.
Viimeinen lomapäivä Gumbostrandissa
Eilen oli talvilomani viimeinen päivä. Vietin sen Gumbostrand Konst & Formissa, joka on sipoolaisten hyvin varjelema salaisuus. Söderkullassa, meren äärellä sijaitseva taidetta, muotoilua ja ruokaa yhdistävä kokonaisuus on rakennettu 1950-luvulta peräisin olevaan Hartwallin entiseen tehdasrakennukseen. Pieteetillä remontoidussa rakennuksessa toimi aikanaan metallitehdas, joka valmisti limonadipullojen keraamisten korkkien sinkkiosia.
Gumbostrand Konst & Formissa järjestetään säännöllisesti erilaisia näyttelyitä. Minut paikalle houkutteli Caj Bremerin valokuvanäyttely, joka on auki 8.6. saakka. Sattui varsinainen onnenpotku, sillä valokuvaaja itse oli eilen paikan päällä näyttelyssä ja pääsin vaihtamaan hänen kanssaan muutaman sanan valokuvista ja Gumbostrandin ainutlaatuisista puitteista. Valokuvien lisäksi esillä on myös Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO:n lasitaiteilijoiden teoksia.
Itselläni on vakava heikkous erilaisiin museokauppoihin ja niiden tarjontaan. Jos taide ei kiinnosta, niin Gumbostrandissa kannattaa käydä pelkästään myymälän takia. Tarjolla on uniikkeja esineitä ja laadukasta pohjoismaista designia. Tuotteiden kauniiseen esillepanoon on panostettu ja valikoimissa on myös monenlaisia lasten tuotteita.
Gumbostrandissa on myös oma kahvila, jossa voi syödä lounasta tai sunnuntaisin nauttia brunssista. Raaka-aineet ovat pääasiassa luomua ja lähiruokaa.
Gumbostrand Konst & Form on auki perjantaista sunnuntaihin ja muina aikoina tilauksesta. Siellä voi lisäksi järjestää erilaisia tapahtumia, kokouksia ja yksityistilaisuuksia.
Kahvikupillinen kuninkaanlinnan kupeessa
Löytyihän Tukholman vanhasta kaupungista viimein kahvila, jonne mahduimme Lotan kanssa sisään sopivasti iltapäiväkahvin aikaan. Maittavan sushi-lounaan jälkeen teki mieli myös jotain makeaa. Kivenheiton päässä kuninkaanlinnasta, osoitteessa Stortorget 20 sijaitseva Kaffekoppen on sympaattinen kahvila rustiikkisella sisustuksella. Kahvilan latte oli aivan älyttömän hyvää ja koristeltu maitovaahtoon tehdyllä kuviolla. Pehmeä suklaakakku kermavaahdon kera oli juuri sopivan makea.
Suosittelen piipahtaman, kun käytte Tukholmassa!
Kastanjapuun katveessa Tukholmassa
Tukholman vanha kaupunki on täynnä toinen toistaa hurmaavampia kahviloita, kuten Under Kastanjen. Saman katon alla Brända tomten -kadulla on kahvila, bistro ja leipomo. Ja kahvilan nimi tulee tietenkin isosta kastanjapuusta, joka seisoo torilla kahvilan ulkopuolella. Tapauduimme kahvilaan kiireisimpään lounasaikaan, emmekä valitettavasti löytäneet vapaata pöytää, joten jatkoimme kiertelyä vanhan kaupungin kujilla…
Tukholmassa on jo kevät!
Vietin viime viikkolla miniloman Tukholmassa hyvän ystäväväni Lotan kanssa perinteisen Ruotsin-risteilyn merkeissä. Aurinkoisen päivän parasta antia oli kierrellä vanhan kaupungin katuja ja nauttia kukkakojujen väriloistosta. Lisää Tukholman vinkkejä luvassa blogissa ensi viikolla!

Kukkakauppojen tarjonta oli Suomeen verrattuna erilaista. Tarjolla oli jouluruusuja, oliivipuita, yrtin taimia ja pelargoneja jo maaliskuussa.

Ruotsissa hyasintti ei ole pelkkä joulukukka. Se sopii muiden sipulikukkien kanssa myös kevätistutuksiin.
Seuraa blogia