I left my heart in Torgo talu

Torgo talu

Niin kauan kuin olemme asuneet Virossa, olemme haaveilleet viihtyisästä vuokramökistä veden rannalla, jonne voisi välillä karata arkea. Juuri sellaisesta kuin Torgo talu, mukava pieni mökki Velise-joen rannalla, vanhan hedelmätarhan ympäröimänä.

Kompaktin kokoinen mökki sopi hyvin kahdelle hengelle. Makuutiloja löytyy neljälle henkilölle.

Torgo talu on oikeastaan vanha virolaisen maatalon pihapiiri, johon kuuluu vuokramökin lisäksi päätalo, jossa asuu tilan ihana emäntä Kristina kahden Walesin terrieriensä Zorron ja Zulan kanssa. Lisäksi on perinteinen puulämmitteinen sauna vanhojen omenapuiden katveessa, puuliiteri, kasvihuone ja kasvimaa. Kaiken kruunaa joen rannalla oleva terassi lepotuoleineen ja palju, joissa voi nauttia ihanasta jokimaisemasta.

Puulämmitteisen saunan käyttö kuuluu mökin hintaan.

Mökki veden äärellä – Mission impossible?

Tuhansien järvien maassa eli Suomessa rantaviivaa riittää jokaiselle halukkaalle. Niinpä Suomessa kesämökit ovat lähes aina järven tai meren rannalla. Tai ainakin mökkiin kuuluu kävelymatkan päässä oleva rantasauna.

Virossa oppi aika nopeasti sen, etteivät mökit kovinkaan usein sijaitse rannalla. Ja jos sijaitsevat, niin yleensä kyseessä on joki tai Etelä-Virossa pihalle itse kaivettu lampi. Merenranta on puolestaan Virossa yhteistä omaisuutta, jota edes rantatonttien omistajat eivät saa aidata vain omaan käyttöönsä. Tämän käytännön juuret johtavat neuvostoaikaa, jolloin merenranta puolestaan oli kaikilta kansalaisilta suljettua sotilasaluetta.

Velise-joen maisemista olisi voinut nauttia loputtomiin.

Tämä oli ensimmäinen haaste meille vuokramökin etsinnässä. Toinen oli se, että vuokrauskäyttöön tarkoitetut mökit ovat Virossa monesti osa jonkinlaista lomakylää. Ja suomalainenhan tunnetusti viihtyy omassa rauhassa, eikä kaipaa mökkinaapuria paria kilometriä lähemmäksi. Lisäksi vuokramökit on useimmiten suunniteltu isommille 6–8 ihmisen seuruille. Tilaa ja hintaa on silloin kahdelle ihmiselle liikaa.

Torgo Talu – vain reilu tunti Tallinnasta

Vuokramökin etsintä oli meillä vähän unohtunut, kunnes tuli korona. Ensimmäinen koronakevät meni oman pihan ja talon kunnostustöissä. Kun toinen koronakevät iski, tuli taas mieleen, että olisipa kiva, kun voisi välillä vaihtaa maisemaa.

Koronan myötä myös Torgo talun omistava Kristina oli karistanut Tallinnan pölyt jaloistaan ja muuttanut maaseudun rauhaan. Hän kutsui meidät talolle viettämään viikonloppua, eikä mikään tuntunut paremmalta ajatukselta sen jälkeen, kun olimme viettäneet mieheni kanssa kahdestaan kolme kuukautta putkeen kotona.

Torgo talu sijaitsee Märjamaan kunnassa Keski-Virossa. Tallinnasta sinne ajaa reilussa tunnissa ja Pärnuun ajaa 45 minuutissa. Loistava sijainti, sillä mökille voi helposti ajaa vain yhdeksi yöksi. Toki lyhyiden etäisyyksien Virossahan mikään ei ole kaukana.

Vana-Vigalan kylän lähellä sijaitseva mökki tarjoaa juuri sopivat puitteet nauttia maaseudun rauhasta, syödä hyvin, saunoa ja iltaisin istua paljussa auringonlaskusta nauttien.

Vietimme mökillä yhden yön huhtikuun ja sää suosi meitä. Oli niin lämmintä, että istuimme tuntikausia terassilla nauttimassa kevääseen puhkeavasta luonnosta ja auringosta. Intoilin säästä ja pihapiiristä niin paljon, että unohdin kokonaan ottaa kuvia mökin sisätiloista.

Neliöiltään tehokas mökki on sisustettu todella viihtyisästi ja pieniä silmää hiveleviä yksityiskohtia on kaikkialla. Mökki tarjoaa wifi-yhteyden ansioista puitteet myös etätyön tekoon.

Mökin terassilla voi grillata ja istua iltaa.

Aamiaisboksi paikallisista herkuista

Torgo talu -mökissä on nukkumapaikat neljälle henkilölle, hyvin varusteltu keittiö, suihku ja wc sekä iso viihtyisä terassi. Kristinalta voi tilata aamuksi maukkaan aamiaisboksin, jossa on paikallisia lähitilojen herkkuja ja kesäaikaan tietenkin myös Kristinan oman kasvimaan tuotteita.

Jos kaipaat tekemistä, ota oma onki mukaan ja kokeile kalaonneasi joella. Mökin terassilla on grilli, jossa voit paistella saaliisi. Uidakin voi, mutta kesäaikaan joen pinta laskee alle metriin. Lisäksi keväällä ja syksyllä pihapiirissä voi seurata lintujen muuttoa, ja vain 20 minuutin ajomatkan päässä on Matsalun kansallispuisto, joka on yksi Euroopan parhaista lintujen tarkkailupaikoista.

Katso kuvia Torgo talun mökin sisätiloista Airbnb-sivustolta.

 

Näissä maisemissa kelpasi herätä lintujen lauluun.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + 2 =

Post Navigation