Ihan ite tehty lounassalaatti!

lounassalaatti

Lupasin teille alkuviikosta Instagramissa herkullisia, lounaaksi sopivien salaattien reseptejä  Jonna Vormalan uudesta Jäävuoren huippu -salaattikirjasta. No tässä on lounassalaatti, mutta ei sillä ole mitään tekemistä Jonnan kirjan kanssa.

Kävi nimittäin niin, että Helsingin reissulla tarttui mukaan jonkinasteinen kevätflunssa ja tämä päivä on pääasiassa mennyt sängyssä läppärin kanssa. Enkä ole sen takia jaksanut lähteä kauppaan aineksia hakemaa. Uusi yritys ensi viikolla tai ehkä jopa huomenna. Pitäähän sitä vappunakin jotain syödä.

No tämä lounassalaatti syntyi nopeasti sillä periaatteella, että mitä jääkaapista löytyi. Onneksi parin viime viikon ajan on ollut useita PR-toimistojen pressitilaisuuksia, joten jääkaapista löytyi monenlaisia uutuustuotteita, kuten broileripekonia ja Eriks Chili-Béarnaisekastiketta.

Salaattipohjana käytin kaupan valmissekoitusta, jossa oli mm. vuonankaalia. Kuutioin pekonin ja paistoin rapeaksi ja sen valmistumista odotellessa kuorin ja viipaloin salaattiin yhden avokadon, silppusin pienen nipun kevätsipulia ja heitin mukaan kourallisen suolapähkinöitä. Sitten Chili-Béarnaisekastiketta ja pekonisilppua päälle.

Ei ollut vaikea resepti ja annoskoko oli juuri sopiva eli kahden ihmisen lounassalaatti. Ja molempia uutuustuotteita suosittelen testaamaan! Chilikastikkeessa oli sopivasti potkua ja broileripekoni ei ollut liian rasvaista.

Täällä lisää vinkkejä siitä, miten koostat terveellisen lounaan!

atria broleripekoni

Item: 07350042720132 Item name: Chili Bearnaise Brand name: Eriks Såser Supplier: 7311440000004 - O. Kavli AB Article Size: 230 ml Target Market: 752 (Sverige) Image File Format: TIF Resolution (original file): 300 dpi Width (original file): 3107 pixels Height (original file): 2819 pixels Image File Size (original file): 10114688 bytes Color Mode: RGB ( 16711 , 65 , 0 ) Image Quality Assurance Date: 2015-09-24 Image Approval Date: 2015-09-25 Image Publication Date: 2015-09-25 Image Source: 7311440000004 - O. Kavli AB File Nature/type: En fotograferad produkt (GTIN)( C ) Facing Indicator: Front( 1 ) Angle Identifier: Uppifrån( C ) Packaging: In( 1 )

 

*Tuotteet saatu blogin kautta

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 + 1 =

Post Navigation