Työtuoli – Istu ennen kuin ostat

Työtuoli

Kuva: JYSK

Työtuoli on etätyötä tekevälle arjen tärkeä kumppani, joka huolehtii työskentelymukavuudesta ja ergonomisesta istumisasennosta. Sen valintaan kannattaa käyttää aikaa ja ammattilaisen apua.
Työtuolien malli- ja värivalikoima on monipuolistunut, mutta tärkein ominaisuus on yhä vakio; laadukaskin tuoli menee hukkaan ilman oikeita säätöjä.

Materiaaleilla ei ole työtuolin ergonomian kannalta juuri merkitystä, vaan kyseessä on ennemminkin makuasia. Tänä päivänä työtuolin saa omien mieltymysten mukaan nahalla tai kankaalla verhoiltuna. Suosittu vaihtoehto on myös erittäin kevyt verkkoselkänoja.

Kotiin hankittavan työtuolin ei tarvitse enää olla irrallinen muusta sisustuksesta. Erilaisista materiaaleista ja laajasta värivalikoimasta löytyy vaativaankin sisustusmakuun sopiva vaihtoehto, jonka avulla kotitoimistosta saa haluamansa näköisen.

Näillä vinkeillä pääset alkuun sopivaa työtuolia valitessa:

1) Työtuolikaupoilla ominaisuudet, kuten istuttavuus ja ulkonäkö, ovat tärkeitä kriteerejä, mutta ihan ensimmäiseksi kannattaa ottaa huomioon tila, johon tuolia ollaan hankkimassa.
Avoimessa myymälätilassa työtuoli saattaa vaikuttaa sopivalta, mutta kotiin saavuttaessa huomataankin sen olevan auttamattomasti liian pieni tai suuri työpöytään nähden. Hyvä lähtökohta työtuolin hankintaan onkin miettiä, miten se istuu käytettävissä olevaan tilaan.

2) Lisäksi työtuolin tulee sopia käyttäjälleen mahdollisimman hyvin. Hyvässä työtuolissa on monipuolisesti säätövaraa, esimerkiksi istumakorkeus sekä selkä- ja käsinojien liikkuvuus tulee olla helposti säädettävissä.
Hyvä työtuoli antaa parhaan mahdollisen tuen selälle. Siinä on miellyttävä istua työskentelemässä useita tunteja ilman, että selässä ja hartioiden tai käsivarsien alueella tuntuu jäykkyyttä.

3) Uutta työtuolia etsiessä moni hakee ensin taustatietoa verkosta. Kun ostopäätös on syntynyt, kannattaa tuoleja lähteä ehdottomasti kokeilemaan paikan päälle alan liikkeeseen. Työtuolin on tunnuttava omalta siihen istuttaessa. Kannattaa kokeilla useita malleja, kunnes miellyttävin vaihtoehto löytyy.

4) Hyvän istuma-asennon löytymiseen vaikuttavat ainakin työpöydän korkeus, käyttäjän pituus ja näyttöpäätteen sijoittelu pöydällä. Viimeiset säädöt tuoliin tehdään vasta, kun työpisteen uusi tulokas on ehditty tuoda liikkeestä kotiin. Tätä ennen asiantuntevaa apua on kuitenkin saatavissa huonekaluliikkeissä, joiden myyjiltä kannattaa rohkeasti kysyä apua tuolin säätöihin liittyen.

Vinkit antoi markkinointikoordinaattori Riikka Leskinen JYSK:istä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 44 = 46

Post Navigation