Käsien kuivaus on yhtä tärkeää kuin peseminen

*Yhteistyössä Aqva Finland Oy

käsien kuivaus

Kun viime viikolla suunnittelin tätä yhteistyöpostausta Aqva Finlandin kanssa, niin mielessäni oli juttuun ihan toisenlainen näkökulma. Ajattelin kirjoittaa siitä, kuinka hyvällä käsihygienialla, johon kuuluu sekä pesu että kuivaus, ja järkevällä vitamiinitankkauksella pystyy välttämään joka syksy ja talvi riehuvat flunssaepidemiat. Mutta toisin kävin.


Vitamiineista ja hygieniasta huolimatta jonkun sortin flunssa pääsi iskemään juuri ennen uuttavuotta ja nyt naputtelen konetta sitten nenä vuotaen peiton alla.

Ironisinta tässä jutussa on se, että postauksen aiheena on nimenomaan se, kuinka tärkeää on käsien pesemisen lisäksi myös kuivata ne kunnolla, sillä kosteat kädet voivat levittää jopa 1 000 kertaa enemmän bakteereita kuin kuivat kädet.

No viime viikolla olin käymässä yhdessä paikallisessa ostoskeskuksessa täällä Tallinnassa. Lounaan jälkeen piipahdin ravintolan vessassa, joka oli tietenkin varustettu sellaisella onnettomalla lämminilmakuivaimella, jonka puhallusteho oli huonompi kuin huonon hiustenkuivaajan. Käsipapereita ei ollut tarjolla, joten pyyhälsin ulos kädet märkinä. Tämä oli virhe, jonka seurauksia maksan nyt. Keräsin märkiin käsiini varmasti kaikki tarjolla olevat bakteerit kauppakeskuksesta. Ainoa hyvä asia tässä taitaa olla se, ettei minkään sortin vatsatautia aiheuttavaa bakteeria tarttunut mukaan.

Tehokas moottori kuivaa kädet nopeasti

Olen viime aikoina kuullut useammankin tutun suusta väitteen, että viimeisen 10 vuoden aikana julkisiin tiloihin rantautuneet ilmavirtakuivaajat, juuri ne kovaa hurisevat laitteet, jonne kädet työnnetään sisään, ovat epähygieenisiä ja levittävät pöpöjä.

Itse tykkään laitteista, jotka hoitavat niille asetetun tehtävän eli käsien kuivaamisen, nopeasti ja tehokkaasti. Lisäksi näiden käsienkuivaimien ansioista yleiset wc-tilat ovat nykyään huomattavasti siistimpiä, eivätkä lattiat ja pöytätasot ole täynnä märkiä käsipapereita, joista ei tiedä, onko niihin kuivattu kädet vai niistetty nenä.

Käsienkuivaimissa, kuten kaikissa muissakin laitteissa, on tietenkin eri merkkien välillä eroja. Sain mahdollisuuden perehtyä imureistaan tunnetun Dysonin Airblade -käsienkuivaimiin, joista ensimmäiset tulivat markkinoille jo vuonna 2006.
Dysonin tuotteiden tehokkuus ja nopeus perustuu niin Airblade-käsienkuivaimissa kuin imureissakin moottoriin. Ja näistä Dysonin moottoreista minulla on aikaisempaa kokemusta kotioloissa. Käytössä on nimittäin Dysonin rikkaimuri, jonka imuteho on juuri tuon ainutlaatuisen moottorin ansiosta paljon parempi kuin tavallisen imurin.

Dysonin käsienkuivaimissa tuo tehokas moottori pakottaa 35 litraa suodatettua ilmaa ulos 0,8 mm kokoisista aukoista. Näin syntyy jopa 690 kilometriä tunnissa kulkeva ilmalevy, joka kuivaa kädet reilussa 10 sekunnissa. Kansainvälisen sisäilman ja ympäristön tuotesertifiointeja tekevän NSF-organisaation mukaan käsienkuivainta voidaan pitää hygieenisenä, jos se kuivaa kädet alle 15 sekunnissa.

Hepa-suodatin puhdistaa ilman 99 prosenttisesti

Moottorin lisäksi Dysonin käsienkuivaimet eroavat muista kuivaajista siinä, että ne on varustettu laadukkaalla hepa-suodattimella. Se pystyy poistamaan 99 prosenttia julkisten tilojen ilmassa majailevista bakteereista, jotka aiheuttavat niin flunssaa kuin vatsatautiakin. Dyson käsienkuivain siis puhdistaa koko ajan wc-tilojen ilmaa, kun sitä käytetään.
Lisäksi Dyson käsienkuivain sisältää antibakteerista lisäainetta, joka auttaa ehkäisemään bakteerien kasvua.
Dyson onkin saanut Airblade-käsienkuivaimille sekä NSF:n että HACCP Internationalin myöntämät kansainväliset hygieniamerkinnät, joiden mukaan laitteet ovat turvallisia käyttää myös elintarviketeollisuudessa.

Joitakin ihmisiä käsienkuivaimien kova ääni ärsyttää. Dyson on ratkaisut ongelma uudessa Airblade V -mallissa, jonka ääni on vain 63 desibeliä eli saman verran kuin tavallisen puheen volyymi. Airblade V -kuivain onkin 35 prosentti hiljaisempi kuin aikaisemmat mallit ja mahtuu myös pienempään tilaan.

Dyson käsienkuivain säästä luontoa ja rahaa

Kun Suomessa parhaillaan eletään tämän talven influenssakauden huippua ja työpaikoilla ihmisiä marssii sairaslomalle jonossa, niin ei kannata väheksyä hyvän käsihygienia merkitystä flunssan estämisen perusasiana.
Tehottoman lämminilmakuivaajan tai käsipapereiden vaihtaminen tehokkaaseen ja hygieeniseen Dyson käsienkuivaimeen tuo yritykselle muun ohella muitakin etuja kuin wc-tilojen parantuneen hygieniatason ja terveemmän henkilöstön

Dyson käsienkuivain nimittäin säästää selvää rahaa ja pienentää hiilidioksidijalanjälkeä. Tämä johtuu siitä, että Dysonin käsienkuivaimen käyttökustannukset ovat vain 40 euroa vuodessa. Tavallinen lämminilmakuivain taas vie paljon energiaa, joten sen käyttökustannukset nousevat 157 euroon vuodessa. Käsipapereiden käyttökustannukset puolestaan ovat huikeat 1 460 euroa vuodessa, eikä siihen ole edes laskettu mukaan niiden kuljetuskustannuksia ja jätehuoltoa!
Hiilidioksidijalanjälki on Dyson Airblade -käsienkuivaimissa 79 prosenttia pienempi kuin muissa kuivaimissa ja 76 prosenttia pienempi kuin käsipapereissa.

Jos haluat flunssapöpöistä eroon ja olet kiinnostunut saamaan lisätietoja Dyson Airblade -käsienkuivaimista, niin ota yhteyttä Aqva Finland Oy:n Sanna Torkkeliin. Hänet tavoitat numerosta 010 321 5080.

Uudessa Dyson Airblade V -mallissa käsiä ei enää tarvitse työntää kuivaimen sisään.

Bradfordin yliopiston tutkimuksen mukaan Dysonin käsienkuivaimen käyttö vähentää pestyjen käsien bakteerimääriä jopa 40 prosenttia.

 

Tehokkaat ja hygieeniset käsienkuivaimet lisäävät wc-tilojen siisteyttä ja viihtyisyyttä.


*Kuvat Aqva Finland Oy

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

87 + = 96

Post Navigation