*Kaupallinen yhteistyö Canon
Kissanpentu tuo uusia haasteita blogipostausten tekoon. Milloin kissa on päiväunilla kuvattavan tulostimen edessä, milloin taas kaivelemassa kameralaukkuani. Ja kirjoitusflow jää kyllä toiseksi silloin, kun pentu kaipaa silittelyä. Jos syliin ei pääse välittömästi, on itku sydäntä raastava.
No onneksi osui päivä, jolloin kissanpentu otti pitkiä nokosia makuuhuoneessa, niin sain napattua kuvan tästä kotitoimiston mustasta kaunottaresta. Canon Pixma MG6650 on sulavalinjainen ja tyylikäs tulostin, jossa silmä lepää.
Voikohan tulostinta hankkia pelkästään ulkonäön perusteella? Jos Canon Pixma MG6650 olisi kooltaan hiukan pienempi, se voisi olla unelmieni tulostin. Se nimittäin sopisi mainiosti työhuoneeni sisustukseen. Toisin kuin sen harmaanvalkoinen mötikkä, jonka olen piilottanut työpöytäni alle.
Sopii myös valokuvien tulostamiseen
Kotitoimistollani ei tulostimelta ihan kauheasti vaadita, sillä tapanani ei ole tulostella esimerkiksi valokuvia. Toki tämä Canon Pixma MG6650 sattuu juuri olemaan erityisesti valokuvien tulostamiseen sopiva laite ja esimerkiksi Instagram-kuvien tulostaminen käy vaivatta. Laadun takaa 4800 dpi:n tulostustarkkuus. Viiden erillisen mustesäiliön ansioista voit vaihtaa vain lopussa olevan värin ja näin säästää musteita.
Kotioloissa tulostan pääasiassa haastattelumuistiinpanoja ja joskus lehden vedoksia tai tärkeitä sähköposteja. Nämä onnistuivat Canon Pixma MG6650 -tulostimella nopeasti. Skannaustoiminto täytyy nykyään tulostimessa olla, niin saa tärkeät paperit nopeasti matkaan ja langattomuus on ehdoton plussa. Mitä vähemmän piuhoja työpöydän alla, sen parempi. Canonin Pixma täyttää kaikki nämä vaatimukset ja lisäksi siinä on kosketusnäyttö.
Tulostaminen onnistui vaivatta niin läppäriltä, tabletilta kuin älypuhelimestakin ja itse tulostimen asentaminen oli helppoa.
Jos kaipaat tulostimen hankintaan enemmän teknisiä tietoja kauniin ulkonäön lisäksi, löydät ne täältä.
Seuraa blogia