Lounasetu pitää pyörät pyörimässä

lounasetu

Välillä kotitoimistollakin on tarjolla herkullinen lounas eikä eilisiä jämiä.

Onko sinulla lounasetu työnantajan puolesta? Tiesitkö, että yhteiskunta tukee lounasruokailua Suomessa vuosittain 17 miljoonan euron arvosta? Kuulostaa aika hurjalta summalta, mutta vaikka tämä etu aiheuttaa laskennallisesti verotuottoihin noin 17 miljoonan euron menetykset, ne korvautuvat kokonaan ravintolatoiminnan lisääntyvän volyymin vaikutuksesta.
Eli edullinen lounas vetää porukkaa ravintoloihin, jotka voivat puolestaan palkata väkeä töihin. Hieno juttu, varsinkin tällaisessa tiukassa taloustilanteessa.

Lounasetu on hyvä homma yhteiskunnalle myös kansanterveydellisessä mielessä, sillä säännöllisesti nautittu lounas vähentää tutkimusten mukaan sairauspoissaoloja ja tukee työssä jaksamista. Lisäksi useissa koti- ja ulkomaisissa tutkimuksissa lounasruokailun on todistettu parantavan työntekijöiden työtehoa ja keskittymiskykyä sekä vaikuttavan myönteisesti työntekijän terveyteen.

Lounaan syömisen näkyvimmät myönteiset vaikutukset liittyvät parempaan energiansaantiin ja sen aikaansaamaan työtehon lisääntymiseen. Paremman ravitsemuksen lisäksi järjestetty ruokailu tuottaa hyötyjä, jotka perustuvat mm. sosiaalisen kanssakäymisen lisääntymiseen. Työpisteeltä poistuminen ja työkavereiden tapaaminen parantavat vireystilaa työtehtävissä, tukevat sosiaalisia suhteita työpaikan sisällä, lisäävät tiedonkulkua työpaikan sisällä ja saavat aikaan yleistä virkistäytymistä. Ruuan määrän ja laadun lisäksi toinen olennainen kysymys on ruokailurytmi. Se pitää pirteänä ja antaa energiaa niin työhön kuin harrastuksiinkin.

Jos sinulla ei vielä ole lounasetua työpaikallasi, niin kannattaisiko asiasta neuvotella pomon kanssa?

 

*Lähde: Oxford Research

 

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 5

Post Navigation