Viime kesänä päädyimme eräällä autoretkellämme Valkla Forelliin, hauskaan kalaravintolan, jossa on aina tarjolla tuotetta taimenta. Sympaattinen ravintola sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta, lähellä Kaberneemen kalastajakylää ja hienoja hiekkarantoja.
Vuonna 1999 avatun ravintolan pihapiirin läpi virtaa pieni Valkla-puro, jossa uiskentelee runsain mitoin istutettuja taimenia. Ravintolassa voi harrastaa virkistyskalastusta ympäri vuoden eli yrittää napata taimenen purosta onkimalla. Kalastusta varmempi tapa saada saalista on tilata savustettu taimen ravintolan tiskiltä, jolloin ravintolan henkilökunta käy pyytämässä kalan purosta verkolla ja savustaa sen pihapiirissä olevassa muhkeassa savustuspöntössä.
Savustetun taimenen kilohinta on 17 euroa eli ravintolalaskun loppusumma muokkautuu kalan painon mukaan. Lisukkeeksi voi ruokalistalta tilata muun muassa salaattia, tillillä ja kurkkukuutioilla maustettua majoneesia, valkosipulileipiä tai ranskalaisia perunoita.
Ravintola on parhaimmillaan lämpöisenä kesäpäivänä, kun savukalaa ja kylmää valkoviiniä voi nauttia sen isolla pihalla istuskellen. Ravintolan sisällä on lisäksi noin 50 asiakaspaikkaa ja pihalla on myös huvimaja, jonne mahtuu noin 20 henkilöä. Valka Forellissa voi järjestää myös yksityistilaisuuksia ja erilaisia tapahtumia.
Valkla Forell on kesällä avoinna joka päivä klo 11‒22, mutta ravintolan keittiö suljetaan tuntia ennen sulkemisaikaa.
Tämän karttalinkin avulla löydät perille!
Seuraa blogia