Majakalla muumipapan jalanjäljissä…

Söderskär kaukaa

Söderskärin majakka oli tarinan mukaan Tove Janssonin esikuva Muummipappa ja meri -kirjan majakalle.

Olen rakastanut majakoita jo paljon ennen sitä, kun tartuin ensimmäiseen Muumi-kirjaan aikuisena. Minua ovat aina kiehtoneet karut kallioluodot, myrskyävä meri ja eristyneisyys.


Joskus viisi, kuusi vuotta sitten kävin Rauman edustalla sijaitsevalla Kylmäpihlajan majakalla juttukeikalla. Paikka oli ihana ja jännitystä matkaan toi yhtäkkiä noussut merisumu, jonka ansiosta menomatkalla ei nähnyt mitään.

Toinen vierailu oli pari vuotta sitten, taas työmatkan varjolla, Porvoon ulkosaaristossa sijaitsevalle Söderskärin majakalle. Taaskaan aika ei antanut myöten yöpymiselle, vaikka majakassa oli hurmaava sviittikin sitä varten.

Söderskär saari

Laivamatka Söderskärin majakalle kestää 1,5–2 tuntia, lähtösatamasta riippuen.

Söderskär on muutenkin ihana kokonaisuus, sillä majakan lisäksi saarella ovat säilyneet majakanvartioiden ja majakkamestarin asuintalot, varasto ja maakellari. Lisäksi saarelta johtaa riippusilta Luotsisaareen, jossa on pieni luotsitupa.

Kesäaikaan Söderskärille pääsee risteilylaivalla Helsingin Kauppatorilta tai Vuosaaren Aurinkolahdesta. Valitettavasti majakkasaarella ei ole enää majoitus- ja kahvilatoimintaa kiinteistöjen vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi. Majakkaa voi kuitenkin vuokrata yksityistilaisuuksiin ja majakkasaarelle tehdään myös tilausristeilyjä. Liput yleisöristeilylle voi ostaa helposti majakan omasta lippukaupasta.

Tänäkään kesänä ei yöpyminen majakassa taida mahtua lomasuunnitelmiin. Ehkäpä vuokraan koko majakan itselleni joku päivä… siihen asti tyydyn vain haaveilemaan asumisesta majakassa, kuten muumipappa.

 

Söderskär-kirja

Arvonta
Haluisitko tutustua Söderskärin majakkaan paremmin? Majakan omistajat antoivat ystävällisesti blogiin arvottavaksi kaksi Jack Mikanderin ja Christian Westerbackin kirjoittamaa Söderskär – meren armoilla Suomenlahden ulkoluodoilla -kirjaa.
Osallistuminen arvontaan on helppoa. Kommentoi aihetta blogin kommenttiosiossa ja lisää mukaan sähköpostiosoitteesi (näkyy vain minulle), niin olet mukana arvonnassa.
Osallistua voi 25.5.2015 saakka. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

*Kuvat: Söderskärin majakka

One Thought on “Majakalla muumipapan jalanjäljissä…

  1. Eevis on 25/05/2015 at 22:21 said:

    Majakat ovat upeita, Söderskär on vielä käymättä. Mielellään tutustuisin paremmin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 2

Post Navigation