Vietät suurimman osan työajastasi muualla kuin omassa toimistossa. Liikut kuin kala vedessä erilaisissa työympäristöissä. Yrityksesi oma toimisto onkin sinulle lähinnä pistäytymispaikka ja saatat jopa tuntea itsesi hieman ulkopuoliseksi siellä käydessäsi.
Omaa työpistettä et tarvitse, sillä se seisoisi suurimman osan ajasta tyhjänä. On kuitenkin tärkeää, että vapaan työpisteen löytäminen on vaivatonta aina, kun saavut toimistolle. Omassa toimistossa tarvitset paikan, missä työvälineet toimivat ja pääset nopeasti asettumaan.
Näin toimii navigoija. Sellainen minä olen Martelan työntekijätyyppiselvityksen testin mukaan. Suurin osa suomalaisten toimistojen työntekijätyypeistä on kuitenkin keräilijöitä, jotka viettävät suuren osan työajastaan toimiston ulkopuolella.
Minkälainen tyyppi sinä olet? Ankkuri, yhdistelijä, keräilijä vai navigoija?
Työympäristöihin erikoistunut Martela kiinnostui erilaisten työntekijätyyppien tunnistamisesta, sillä se on tärkeä osa uusia muuntautuvia työympäristöjä suunniteltaessa. Kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten tietotyöntekijöiden jakaantumista eri työntekijätyyppeihin.
Tulosten mukaan suurin osa (38 %) suomalaisista toimistotyöntekijöistä on keräilijöitä, jotka viettävät suuren osan työajastaan toimiston ulkopuolella. Toiseksi suurin osa on ankkureita, eli henkilöitä, jotka tekevät työnsä työpöytänsä ääressä päivittäin. Nämä työntekijät tarvitsevat ergonomisen ja rauhallisen työpisteen. Vastaajista 22 % on yhdistelijöitä, jotka viettävät puolet työajastaan neuvottelutiloissa tai kollegoiden työpisteen äärellä. He tarvitsevat tiloja, jotka tukevat yhteistyötä, ideointia, suunnittelua ja vuorovaikutusta. Tutkimuksessa oli 11 % navigoijia – organisaation eniten liikkuvia henkilöitä – jotka käyvät toimistolla lähinnä kokouksissa ja muuten sukkuloiden toimiston ja sen ulkopuolisten tapaamisten välillä. He eivät tarvitse omaa nimettyä työpistettä.
Testaa itsesi, mikä työntekijätyyppi olet?
Martelan Työntekijätyyppi-testi
*Kuva: Martela
Seuraa blogia