Palasin pari viikkoa sitten kesälomalta Espanjasta. Kyseessä oli ensimmäinen kunnon lomani kahteen vuoteen. Tämän takia en ollut kasannut matkalle muita odotuksia ja suunnitelmia kuin levon, auringon ja lukemisen. Läppäri ja kamera oli suosiolla jätetty kotiin. Mukaan oli pakattu vain tärkeimmät: aurinkorasva, kaftaani, uikkarit, flipflopit ja lukemista.
Yksi mukaan pakatuista kirjoista oli Sarah Knightin kirjoittama Viis veisaamisen elämänmullistava taika (ArtHouse2018). Kirja, joka kiteyttää itsensä ensimmäisellä sivulla seuraavasti: ”Eli kuinka lakkaat tuhlaamasta aikaa, jota sinulla ei ole, ihmisten kanssa, joista et pidä, asioihin, joita et halua tehdä”.
Niinpä. Kuinka paljon tulee oikeasti tehtyä, monien pakollisten arkirutiinien lisäksi, elämässä asioita, joita ei oikeasti haluaisi tehdä ja joita, kun oikein tarkasti miettii, ei myöskään olisi pakko tehdä. Ja ennen kaikkea, kuinka usein teemme asioita vain sen takia, että mietimme, mitä muut ihmiset meistä ajattelevat? Ja kuinka helvetin paljon aikaa tulee tuhrattua tähän touhuun?
Enemmän aikaa asioille, jotka tekevät minut onnelliseksi
Myös Helsingin Sanomat kirjoitti vähän aikaa sitten samasta kirjasta otsikolla: ”Välitä ainoastaan asioista, joihin voit vaikuttaa ja unohda muiden odotukset: näin toimii maailmalla supersuosioon noussut ihmisten konmaritus”. Jutussa kyseltiin kauhistuneena, voiko viis veisaaminen loukata muita ja katkoa ihmissuhteita.
No minua eivät kirjassa niinkään kiinnostaneet vinkit, miten konmarittaa hankalia ihmisiä pois elämästäni, vaan se, miten voisin raivata lisää aikaa itselleni tärkeille asioille. Eli tavallaan priorisoida asioita, vähentää ärsytyksen aiheita ja keskittyä niiden sijaan iloa tuottaviin asioihin.
Sarah Knightin kehittämän ja kirjassa esittelemän kaksivaiheisen menetelmän mukaan ensin pitää päättää, mistä asioista ei piittaa ja sen jälkeen voikin sitten viis veisata niistä. Toki menetelmään liittyy useita pienempiä yksityiskohtia ja tarkennuksia, mutta yksinkertaistetusti se on tässä.
Viis veisaamisen elämänmullistava taika -kirjan menetelmä sopii Knightin mukaan ihmisille, jotka ovat huolehtijatyyppejä, ylisuorittajia ja perfektionisteja sekä niille, jotka tekevät liikaa töitä ja joilla on liian harvoin hauskaa. Noh, muutama kohta edellä olevasta listasta osui ainakin itseeni.
Varsinkin viime aikoina on tuntunut siltä, että elän jonkinlaista listaelämää. Erilaisten listojen tekemistä rakastavalle ihmiselle listoista ahdistuminen on ollut aika traumaattinen kokemus.
Mutta totuus on se, että viime aikoina sekä työssä että vapaa-ajalla on ollut loputon määrä erilaisia to do -listoja, joihin on kertynyt loputtomasti tehtäviä asioita. Eivätkä ne koskaan tyhjene. Lisäksi niin sanottujen pakollisten asioiden vastapainoksi on aivan liian vähän aikaa itselleni tärkeille asioille, kuten lukemiselle, elokuville tai blogin kirjoittamiselle. Jotain on siis tehtävä.
Päästä irti siitä, mikä v***ttaa tai ärsyttää
Toimittajan työssä seuraan ihan työn puolesta koko ajan uutisia, ilmiöitä ja tapahtumia. Haistelen uusia asioita ja mietin, mistä voisi tulla seuraava iso trendi ja miten aiheen voisi muuttaa kiinnostavaksi artikkeliksi. Ja totta kai välillä trendeiksi nousee asioita, jotka eivät todellisuudessa kiinnosta minua yhtään.
Niistä on kuitenkin juteltava sosiaalisissa ympyröissä ja esitettävä aiheesta kiinnostunutta. Tai miksi pitäisi? Mutta miten kertoa kohteliaasti, että tämä asia ei minua kiinnosta vaikuttamalta kusipäältä?
Sarah Knight ei myöskään halua vaikuttaa kusipäältä. Niinpä hän neuvoo kirjassa vetoamaan tällaisessa tilanteessa mielipide-eroihin. Siis silloin, kun haluat viis veisata asiasta, mutta et halua loukata ketään.
Jos en siis halua jutelle Game of Thronesin viimeisimmästä jaksosta (en muuten ole nähnyt yhtäkään jaksoa) tai raakakakkujen hyvää tekevistä ominaisuuksista, voin aina todeta: ”Tiedetään, tiedetään, kaikilla meillä on mielipiteemme” ja vaihtaa puheenaihetta.
Ja joskus rehellisyys on vaan helpoin tapa päästä pois tilanteesta. Sano suoraan, ettet ole kiinnostunut pubivisasta tai taidenäyttelyn avajaisista, äläkä turhaan keksi hätävalheita tai selityksiä, joista sitten jäät kiinni Facebook-päivityksesi takia. Voihan olla, ettei ystäväsi tai työkaverisi tiedä, ettei asia kiinnosta sinua tippaakaan. Ja ihan oikeasti, joskus on oikeus kieltäytyä kutsusta, eikä sitäkään tarvitse perustella A4-mittaisella selostuksella. Riittää, että kiität kutsusta ja kerrot, ettet pääse paikalle. Tilaisuudesta riippuen voit halutessasi lähettää lahjan tai kukkatervehdyksen, jos se tekee olosi paremmaksi.
Niinpä Viis veisaamisen elämänmullistava taika -kirjan inspiroimana olen päättänyt esimerkiksi viis veisata raakakakuista (silloin kun syön kakkua, haluan sen maistuvan hyvältä), joogasta (se ei vaan ole mun juttu), yksittäispakatuista kapselikahveista (tämä on panokseni pelastaa maailma hukkumasta kahvikapseleihin), kasvimaidoista (haluan juoda maitokahvia, joka ei näytä oksennukselta) siitä, että pitäisi olla aamuihminen (koska elämä menee ohi, jos nukkuu aamulla pitkään. Ei mene), turhista kokouksista (joissa jaaritellaan asioista, mutta ei tehdä konkreettisia päätöksi niiden muuttamiseksi) ja tylsistä juhlista (joissa pitää juoda ilmaista viinaa vain pystyäkseen olemaan paikalla).
Tämä on minun listani ja suoraan sanottuna, sinun kannatta viis veisata siitä ja keskittyä vain tekemään omaa listaasi.
Mistä sitten kannattaa välittää?
Sarah Knightin mukaan se on yksinkertaista. Jos toinen ihminen, ilmiö tai asia ei ärsytä sinua ja tuo sinulle iloa, niin siitä kannattaa välittää. Ikävä tosiasia vaan on se, että turhia huolenaiheita ottaa kantaakseen aivan liian helposti ja silloin nämä iloa tuottavat asiat hautautuvat niiden alle.
Niinpä asioihin ei kannattaisi suostua vain miellyttääkseen muita. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä moni miettii jatkuvasti sitä, mitä muut ajattelevat. Hesarin jutussa haastatellun psykologi Satu Kasken mukaan tämä johtuu siitä, että ihminen on yhteisöllinen eläin, jolla on tarve olla pidetty ja hyväksytty. Haluamme ottaa muiden mielipiteet huomioon. Sen takia viis veisaaminen ja ein sanominen on niin vaikeaa.
Viis veisaamisen aiheuttama syyllisyyden tunne johtuukin yleensä siitä, että hermoilemme sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Tosiasia on kuitenkin se, ettet mitenkään pysty hallitsemaan sitä, mitä toiset ihmiset ajattelevat. Omalla käytökselläsi voit ainoastaan kontrolloida heidän tunteitaan, et mielipiteitä.
Ihmisinä voimme kuitenkin kohteliaasti ilmaista, ettemme ole samaa mieltä toisten kanssa. Se on passiivista, eikä loukkaa ketään. Tykkäätkö mansikkahillosta? Hienoa, minä en. Eikä kukaan ei loukkaantunut.
En aio pyydellä anteeksi
Kohteliaan ja hyvät käytöstavat omaavan ihmisen voi olla hankala viis veisata asioista. On paljon helpompi hymistellä, sietää idiootteja ja olla sanomatta todellista mielipidettään. Varsinkin jos miettii koko ajan, mitä muut ajattelevat. Se ei kuitenkaan ole elämää, jota haluan elää.
Niinpä jatkan listaani asioista, joista päätän olla piittaamatta ja sen jälkeen viis veisaan niistä. Enkä aio pyydellä anteeksi tekemisiäni. Jos EnAioPyydelläAnteeksi-menetelmä kiinnostaa enemmän, lue kirja.
*Kirja saatu blogin kautta
Seuraa blogia