Kerroin tammikuun alussa blogissa vinkkejä hyvään käsihygieniaan, jonka avulla flunssa pysyisi loitolla. No, tällä kertaa vinkit eivät itselläni toimineet. Käsien pesusta ja vitamiinitankkauksesta huolimatta, jonkun sortin nuha tarttui kuitenkin. Niinpä tänään olen viettänyt kotitoimistopäivää peiton alla.
Sain päivän aikana luettua myös nipun viimeviikkoisia Hesareita ja törmäsin Suvi Aholan mainioon juttuun vuoden 2014 uudissanoista. Kotimaisten kielten keskus, Kotus, listaa joka vuosi syntyneet uudissanat, joita syntyy sekä spontaanisti että tietoisesti. Media ja populaarikulttuuri synnyttävät uudissanoja yleensä spontaanisti. Tietoisesti sanoja kehitellään, kun vaikkapa etsitään vastinetta kansainväliselle ilmaukselle.
Esimerkiksi nyt jo niin tutulta kuulostava monitilatoimisto on yksi viime vuonna syntyneistä uudissanoista. Mitä meillä oli ennen monitilatoimistoja? No avokonttoreita tietenkin!
Ohessa muutama poiminta vuoden 2014 uudissanoista:
Kissakahvila
Kahvila, jossa on kissoja, joiden kanssa ihmiset voivat seurustella.
Selfiekeppi
Keppi, jonka toisessa päässä on kädensija ja toisessa paikka kännykän kiinnittämistä varten. Helpottaa omakuvan eli selfien ottamista.
Vetäytymishuone
Avokonttoreiden yhteydessä oleva huone, jota voi käyttää puhelimessa puhumiseen tai muuhun keskittymistä vaativaan työntekoon.
Monitilatoimisto
Työtila, jossa on erilaisia työskentelyalueita.
Dataaminen
Surffailu netissä, twiittailu ja pelaaminen.
Charlie Bronson is an expert in numerous types of mixed martial arts, and is a physical fitness fanatic.He has penned numerous publications, and these include volumes on how to work out and keep fit in small areas.