
Yritykset voivat myös ulkoistaa koko toimiston tietokoneiden ja näppäimistöjen puhdistuksen ja desinfioinnin asiaan erikoistuneille yrityksille.
Minulla on uuden vuoden kunniaksi aina tapana siivota työpöytä sekä kotitoimistolla että työpaikalla. Käyn läpi kaikki paperikasat ja kertyneet arkistot ja heitän surutta pois kaiken, mitä en enää tarvitse. Uusi vuosi on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä.
Törmäsin netissä Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan bakteereja ja muita epäpuhtauksia on tietokoneen näppäimistössä keskimäärin jopa 400 kertaa enemmän kuin wc-pöntön istuinreunuksessa.
Apua! Ehkä pitäisi typöydän lisäksi siivota myös tietokone?
Milloin sinä olet viimeksi puhdistanut tietokoneesi näppäimistön tai oletko puhdistanut sitä koskaan? Tutkimuksen mukaan huono käsihygienia ja monesti lähes kokonaan unohdettu näppäimistöjen desinfiointi tekevät helposti tietokoneesta ja sen näppäimistöstä varsinaisen bakteeripesäkkeen.
Tajusin, että tietokoneen näppäimistö kannattaa puhdistaa säännöllisin väliajoin kunnolla, eikä vain pyyhkiä siitä pölyjä silloin tällöin. Tässä hyvänä apuna ovat esimerkiksi desinfioivat puhdistusliinat, paineilma ja erityinen näppäimistön puhdistin.
Kertakäyttöisillä puhdistusliinoilla putsaat kätevästi myös älypuhelimet, tabletit ja navigaattorit pöpöistä.
Hyvää uutta vuotta, puhtaalta pöydälta ja näppäimistöltä!
Näin puhdistat näppäimistösi liasta ja pöpöistä:
1) Käännä näppäimistö ylösalaisin ja heiluta sieltä irtolika ja roskat ulos.
2) Puhalla sisälle jäänyt irtolika pois paineilmalla tai voimakkaalla puhalluksella.
3) Puhdista näppäimet desinfioivalla puhdistusliinalla tai muulla vastaavalla tuotteella.
4) Toista puhdistus säännöllisesti.
5) Pidä huolta käsihygieniasta, esimerkiksi käyttämällä käsidesiä.
*Kuva: Microsoft
Seuraa blogia