Nyt kun koronapandemia tuntuu rauhoittuvan eri puolilla maailmaa, monissa paikoissa, kuten Suomessakin, on luovuttu etätyösuosituksista ja monella on edessä paluu toimistolle. Tämä näkyy myös kansainvälisessä Google Trends -datassa, kun ihmiset hakevat tietoa ja vinkkejä paluu toimistolle -hakusanalla.
Lukurauhan päivä – tänään pyhitetään koko päivä lukemiselle
Vuodesta 2015 alkaen Suomen Kirjasäätiö on vuosittain kutsunut suomalaisia rauhoittumaan kirjan pariin helmikuun toisena sunnuntaina. Vuonna 2022 Lukurauhan päivää vietetään tänään sunnuntaina, 13. helmikuuta.
Etätöihin Tallinnaan

Igluparkista avautuu hieno näköala Tallinnanlahdelle.
Etätyöstä on koronapandemian myötä tullut uusi normaali, mutta moni on jo kahden vuoden aikana kyllästynyt kotikonttoriinsa. Mitäpä jos lähtisit etätöihin Tallinnaan? Suomeen verrattuna edullinen hintataso sekä monenlaiset coworking- ja etätyömahdollisuudet tekevät kaupungista kiinnostavan kohteen nykyajan toimistonomadeille. Jatka lukemaan
Goodreads sen kertoo – 4 072 luettua sivua
Vuoden 2021 aikana luin 4 072 sivua. Kuulostaa paljolta, mutta ei se ole kuin 19 kirjan verran. Luulin lukevani paljon enemmän, niin voisi päätellä yöpöytäni huojuvasta kirjapinosta ja täysistä kirjahyllyistä makuuhuoneessa ja työhuoneessa. Joku kirja kulkee myös aina mukanani matkoilla. Jatka lukemaan
Marraskuu – Kuukausista pisin
Postauksen otsikko on lainattu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä, se on niin osuva. En nimittäin tiedä toista kuukautta vuodesta, joka tuntuisi niin pitkältä ja loputtomalta kuin marraskuu.
Pahinta on pimeys. Tiesitkö, että marraskuun aikana päivä lyhenee melkein yhdeksästä tunnista kuuteen ja puoleen tuntiin? Siinä ei paljon kellon kääntämisestä tuleva lisätunti valoa aamulla auta. Suoraa auringonpaisteetta saamme marraskuun puolivälin jälkeen alle tunnin päivässä. Tämä määrä ei ainakaan omien aivojeni talamukselle riitä ja seurauksena on jokin sortin kaamosmasennus. Jatka lukemaan
KonMari ei mullistanut elämääni – Mutta järjesti vaatekaappini
Vuonna 2015 ilmestyi suomeksi japanilaisen Marie Kondon kirja KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika, joka lupasi järjestää kotisi ja elämäsi. Aika paljon luvattu, mutta aika moni hurahti ihmeelliseen menetelmään, jossa kaikki omistamansa tavarat piti käydä läpi ja samalla miettiä, tuottaako tämä esine minulle iloa.
Kaikki, mikä ei tuota iloa, karsitaan pois. Loput tavarat järjestetään tavaralajeittain ja niille etsitään oma paikka. Kaiken tämän jälkeen elämän luvataan mullistuvan.
Kirja on tähän mennesä käännetty 44 kielelle ja sitä on myyty ympäri maailmaan yli 13 miljoonaa kappaletta.
Tallink City Hotel on nyt kuin uusi!
*Yöpyminen saatu
Kysyin keväällä Instagramin puolella kiinnostaisiko teitä välillä lukea blogistani myös matkavinkkejä Tallinnaan ja muualle Viroon. Aihe tuntui kiinnostavan, joten jatkossa matkavinkkejä putkahtelee blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tällä kertaa luvassa on hotellivinkki, sillä 10 miljoonan euron arvoisen remontin läpikäynyt Tallink City Hotel, joka sijaitsee aivan Tallinnan keskustassa, on nyt kuin uusi, ja tarjoaa todella viihtyisät puitteet kaupunkilomalle.
Pärnun museo esittelee: lomamuoti 150 vuotta sitten
Pärnun museossa on tänä kesänä esillä aivan ihana muotinäyttely. Auringon heijastumia – 150 vuotta lomamuotia esittelee venäläisen muotihistorioitsija ja keräilijä Alexandre Vassilievin kokoelman lomavaatteita 1850-luvulta 2000-luvulle.
Mikä olisikaan parempi paikka historiallisen lomamuodin esittelyyn kuin Viron kesäpääkaupunkina ja kylpyläkaupunkina tunnettu Pärnu!
Työmatkat – Onko paluuta entiseen koronan jälkeen?
Tein pari viikkoa sitten ensimmäisen matkani Tallinnasta Helsinkiin sitten elokuun 2020. Ennen korona-aikaa reissasin reittiä työmatkojen puitteissa vähintään pari kertaa kuukaudessa, joskus useamminkin.
Tällä kertaa kyseessä ei ollut työmatka. Kävin tapaamassa äitiäni, jota en myöskään ollut nähnyt sitten viime vuoden elokuun.
Sunnuntaiahdistus selätetty!
Yli 10 vuotta sitten elin työelämässä vaihetta, jolloin sunnuntai oli viikon ahdistavin päivä. Sunnuntaiahdistus, Monday blues tai maanantaimasennus iski jo yleensä puolenpäivän aikaan. Tiesin, että seuraavana päivänä edessä oli taas kiireinen arki, josta en vielä ollut edellisenkään viikon osalta palautunut.
Seuraa blogia