Kotitoimistolleni tuppaa kertymään paljon paperia erilaisten esitteiden, tiedotteiden ja lehtien muodossa. Tarvitsin papereille kätevän keräyspisteen, josta ne on helppo kantaa taloyhtiön paperinkeräysroskikseen.
Joululounaalla Kämpissä
Sain blogini tiimoilta kutsun Michelin-tähtikokki Sauli Kemppaisen suunnittelemalle joululounaalle. Hotel Kämp ja sen peilisali tarjosivat lounalle juhlavat puitteet. Hell’s Kitchen -ohjelmasta tutun Kemppaisen ruuille ovat tunnusomaista korkealuokkaiset raaka-aineet ja niiden omien makujen korostaminen.
Oma Starbucks työpaikalle
Sain marraskuun lopulla työni puolesta kutsun tulla tutustumaan Starbucksin uuteen, toimistoihin tarkoitettuun kahvilakonseptiin Starbucks Corner Caféeseen. Ensimmäinen konseptin mukainen kahvila oli avattu Soneran tiloissa Helsingissä.
Hyvästit hiirenkorville!
Minulla on paha tapa tehdä kirjoihin ja lehtiin hiirenkorvia. Merkkaan niillä tärkeitä kohtia, joihin haluan palata myöhemmin. Tosiasiassa hiirenkorvat häviävät yleensä kirjan tai lehden syövereihin ja tärkeäkin asia unohtuu.
Ikea avasi paperikaupan
Ikea avasi tänä syksynä tavarataloihinsa paperiosaston, jossa myydään herkullisen värikkäitä toimistotarvikkeita ja pakkaustuotteita.
Kärsin vakavasta heikkoudesta kauniisiin toimistotarvikkeisiin, joten heti ensimmäisellä ostosreissulla alkusyksystä mukaan tarttui monen värisiä ja muotoisia klemmareita, puhekuplan muotoisia post it -lappuja ja kätevä, magneetilla jääkaapin oveen kiinnitettävä ostoslista.
OKASHI = Halu hurmata lukijat ja ottaa heidät mukaansa etsimään jotain kaunista, ihanaa, hienostunutta, joskus jopa outoa ja epätavallista.
(Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava 2013)
Seuraa blogia