Ennen viimeistä mökillä vietettyä lomaviikkoa tuli piipahdettua Helsingissä muutaman tehokkaan työpäivän verran. Hektisen palaverista toiseen juoksemisen jälkeen pääsin rentoutumaan hemmottelevaan kasvohoitoon ja sain samalla tutustua ranskalaisiin Mary Cohr –kauneudenhoitotuotteisiin.
Kuiva ihoni muuttuu kesällä kiiltäväksi ja rasvoittuu helposti. En tiedä, ovatko syynä aurinkovoiteet vai lomalla helposti unohtamani ihonhoitorutiinit. Niinpä tunsin kaipaavani puhdistavaa kasvohoitoa.
Hehku kauneuteen on viihtyisä pieni kauneushoitola Helsingin Hämeentien varressa. Kun sinne astuu sisään, ei arvaakaan minkälainen rentouttava keidas odottaa takahuoneessa. Viihtyisä hoitohuone on sisustettu Mary Chorin brändiväreillä vihreällä ja valkoisella ja ikkunasta avautuu urbaani näkymä kalliolaiselle sisäpihalle.
Pitkän päivän jälkeen oli ihanaa, kun kosmetologi Kirsi Haapasalmi käärii minut peittoihin ja ryhtyy hoitamaan kasvojani tehokkaalla, mutta hemmottelevalla Mary Cohr CatioVital -hoidolla. Olen valinnut puhdistavan hoidon, mutta tarjolla olisi myös kosteuttava ja kiinteyttävä vaihtoehto.
Noin puolitoista tuntia kestävän kasvohoidon aikana kasvot syväpuhdistetaan lämpönaamion avulla. Jos jollain on siis traumaattisia muistoja mekaanisesta ihonpuhdistuksesta nuorena, niin ne voi unohtaa. Lämpönaamio avaa ihohuokoset hellästi ja auttaa näin tehoaineita imeytymään paremmin ihoon.
Kasvohoidon teho perustuu CatioVital-kaksoisionisaatioon, jonka avulla ihon tarvitsemat aktiiviaineet imeytetään ihoon. Tässä käytetään apuna heikkoa sähkövirtaa. Kasvot käydään elektrodeilla läpi kahdesti, jolloin sekä negatiivisesti että positiivisesti varautuneet aktiiviaineet saadaan imeytettyä. Sähkövirta ei tunnu iholla miltään ja elektrodien kuljettelu kasvoja pitkin saa minut lähes nukahtamaan.
Hoitoon kuuluvan kasvonaamion kanssa samaan aikaan voi valita joko pää- tai jalkahieronnan. Itse valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Kuorinnan ja hieronnan jälkeen väsyneet jalatkin olivat kuin uudet. Kasvohoitoon kuului myös rentouttava hieronta eteerisillä öljyillä kasvoille, dekolteelle ja niskaan.
Tärkeä osa kasvohoidon rentouttavaa vaikutusta oli käytettyjen tuotteiden tuoksuilla. Kaikki Mary Cohrin tuotteet perustuvat aromaterapiaan ja niiden pohjana on kolme erityisen tehokasta eteeristä öljyä: rentouttava ja stressiä poistava laventeli, ihoa uudistava ja korjaava salvia ja kiinteyttävä rosmariini.
Jos olet epävarma siitä, minkälaista hoitoa oma iho tarvitsee, siihen saa apua Kirsiltä. Riittää kun varaat ajan kasvohoitoon, sillä kaikkien Mary Cohr -kasvohoitojen aluksi kosmetologi analysoi ihosi ja valitsee hoidon sen tarpeiden mukaan. Lopuksi saat vielä mukaasi reseptin kauniiseen ihoon eli suositukset juuri sinun ihosi hoitoon sopivista tuotteista.

Mary Chor on Ranskan toiseksi myydyin ammattikosmetiikkasarja ja myydyin aromaterapiaan perustuva hoitolasarja.

Kaikki ihotyypit huomioivassa Mary Chor -sarjassa on yli 80 kosmetiikkatuotetta kasvoille ja vartalolle.
*Kuvat: Hehku kauneuteen
Seuraa blogia