Tag Archives: Liikkuva Työ

Hercule Poirotin jalanjäljillä…

Lilla E

Olin viime viikon taas työn puolesta Helsingissä. Viikko alkoi ihanan verkkaisissa tunnelmissa, kun sain blogin tiimoilta yöpyä Helsingin uusimmassa, elokuussa ovensa avanneessa, hotelli Lilla Robertsissa.

Jatka lukemaan

Pikainen piipahdus Eckerö Linella

Eckerö line_kokousosasto

Viime viikolla ehdin vihdoin piipahtamaan Eckerö Linen uudessa kokouskeskuksessa, kun laiva oli Helsingin satamassa. Helmikuussa ovensa avanneet uusi Kokouskeskus ja Lounge palvelevat erityisesti kokous- ja työmatkalaisia, mutta myös kaveriporukat voivat vuokrata tiloja käyttöönsä.

Jatka lukemaan

Tallinnan ensimmäinen tarinahotelli

tarinahotelli

Estorian huoneissa ilahduttavat värikkäät vuodevaatteet, jotka ovat saaneet inspiraationsa Viron kansallispuvuista.

Viime keväänä aukesi Tallinnaan uusi hotelli ensimmäisen kerran lähes kahdeksaan vuoteen. Solo Sokos Hotel Estoria on nyt niin muodikas tarinahotelli, jonka jokainen huone kertoo erilaisen tarinan Virosta ja virolaisista. Tiesitkö esimerkiksi, että maailman pisin painiottelu, 11 tuntia ja 40 minuuttia, käytiin vuoden 1912 Olympialaisissa virolaisen Martin Kleinin ja suomalaisen Alfred Asikaisen välillä?

Jatka lukemaan

Tampereen uusi maamerkki on tornihotelli

tornihotelli

Moderni hotellirakennus yhdistyy 140 vuotta vanhoihin veturitalleihin, joissa sijaitsee hotellin kokous- ja kongressikeskus.

Viime päivinä on tullut testattua muutamakin uusi tornihotelli. Viime viikolla yövyin työmatkalla uudessa Solo Sokos Hotel Tampere Tornissa ja tällä viikolla olin minilomalla Tallinnan uudessa Solo Sokos Hotel Estoriassa.

Jatka lukemaan

Syyssateita pakoon Flamingoon

hotellihuone

Herra Hunks ei valitettavasti kuulu hotellihuoneen hintaan, mutta vastaanotosta voi lainata maksutta kitaraa, kahvakuulaa tai joogamattoa.

Kuulaat syyspäivät tuntuvat olevan tällä erää takana ja on aika ryhtyä kaivamaan kaapista sontikoita ja saappaita esiin. On kuitenkin yksi paikka, jossa ei vesisade tai räntäsade haittaa. Nimittäin kauppakeskus Jumbon kainalossa sijaitseva Sokos Hotel Break Flamingo, jossa kaikki tarpeellinen on saman katon alla.

Jatka lukemaan

Sky Loft Helsingin kattojen yllä

Sky loft

Huoneiden sisustuksessa jatkuu hotellin Kalevalasta ammentava teema. Esimerkiksi Sky Loft Suiteissa on Kalevalan inspiroima munanmuotoinen sänky.

Jos haluat nauttia upeasti sisustetusta hotellihuoneesta hienolla näköalalla, niin suosittelen tekemään varauksen johonkin hotelli Klaus K:n uusista Sky Loft -huoneista. Design hotelli Klaus K on rakennuttanut kokonaan uuden huonekategorian Rake-talon 6. ja 7. kerrokseen, joissa aikaisemmin oli toimistotiloja. Urbaanien hotellihuoneiden suunnittelusta on vastannut dSign Vertti Kivi & Co.

Jatka lukemaan

Keittiöpäälliköt tuovat makuelämyksiä kaukolennoille

Finnair_Signature_Menu_2015.JPG

Oman nimikkomenun ovat suunnitelleet Savoyn Kari Aihinen, ravintola Nokan Ari Ruoho ja G. W. Sundmansin Matti Jämsén. *

Harvoin pääsee nauttimaan sellaista lounasta, joka oli tarjolla viime viikolla ravintola Savoyssa. Isäntinä toimivat Finnair ja Royal Ravintolat, joiden yhteistyön tuloksena tammikuusta 2015 alkaen suomalaisten huippukeittiöpäälliköiden Signature menuja on tarjolla Finnairin Helsingistä lähtevien kaukolentojen Business-luokassa.

Jatka lukemaan

Hotel Haaga tarjoaa hemmottelua ja hyvinvointia

Hotel Haaga

Suomen suurimmassa hotellin uima-altaassa voi harjoitella sup-lautailua, vesijumpata tai uida.

Tuttu lounaspaikkani Hotel Haaga on yhteistyössä Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opiston opetushoitola Verson ja Erimover Oy:n kanssa avannut uudenlaisen hyvinvointipalveluja tarjoavan Day span. Hyvinvointikonseptiin kuuluu rentouttavia hemmotteluhoitoja kauneushoitolassa, sup-lautailua tai muuta vesiliikuntaa hotellin uima-allasosastolla sekä terveellisiä ja herkullisia ruokia hotellin ravintolassa.

Jatka lukemaan

Ihastuttava Haikon kartano

Haikon kartano

Vaikka Haikon kartano sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, olen itse vieraillut siellä viimeksi ala-asteikäisenä, kun mummi vei minut yli satavuotiaalla höyrylaiva J. L. Runebergilla sinne lounaalle. Viime viikolla pääsin vihdoin uudestaan vierailemaan kartanossa Kokouspiste Oy:n tutustumismatkalla.

Jatka lukemaan

Hyvää etätyöpäivää!

Etäpäivä

Hyvää huomenta!
Tiesitkö, että tänään vietetään kansallista etätyöpäivää? Tältä näyttää minun työpisteeni tänään. Hyvä on, myönnetään, kannoin tietokoneen keittiön pöydälle sekaisesta työhuoneesta, jotta sain paremman kuvan. Todellisuudessa teen kyllä töitä myös keittiönpöydän ääreessä, maisema on siinä parempi.

Neljättä kertaa järjestettävässä tapahtumassa on tänä vuonna mukana 281 organisaatiota ja 16 752 henkilöä. Kyseessä on Työterveyslaitoksen ja Microsoftin yhteishanke, jonka tavoitteena on edistää etätyötä ja liikkuvaa työtä.
Suomi on eri tutkimusten mukaan yksi Euroopan kärkimaita etätyön tekemisessä. Etätyön tekeminen on Suomessa seitsenkertaistunut vuodesta 1990 vuoteen 2008 ja Työ- ja Elinkeinoministeriön tekemän tutkimuksen mukaan 28 prosenttia suomalaisista teki etätyötä vuonna 2013. Syyt, miksi ihmiset haluavat tehdä etätyötä ovat yksinkertaisia: saan enemmän aikaiseksi, törmään uusiin ihmisiin ja saan virtaa vaihtamalla maisemaa.

Etätyön yleisyydestä huolimatta edelleen keskustellaan luottamuksesta. Työterveyslaitoksen tutkija Lotta Harjun mukaan liiallisen valvonnan tiedetään kuitenkin vievän työn mielekkyyden ja lisäävän työhön leipääntymistä.
– Todellisuudessa moni etätyötyöntekijä tekee kotona enemmän työtä kuin tekisi toimistolla, kun työaikaa säästyy työmatkoista ja palavereista. Etätyöläinen kokee kuitenkin painetta lunastaa oikeus etuuteensa ylettömällä työnteolla ja syyttää itseään, mikäli ei koe saaneensa riittävästi aikaan. Samalla unohtuu se, että päivät toimistollakaan eivät ole aina niin tehokkaita keskeytyksineen, Harju toteaa.

Jos olet kiinnostunut etätyöstä tutustu Kansallinen etätyöpäivä -verkkosivustoon. Voit myös lukea kirjan Etänä – toimistoa ei tarvita tai lukea postaukseni siitä elokuulta.

Oheisella pikatestillä voit selvittää, sopiiko etätyö sinulle:
Etätyötesti

P.S. Miltä sinun etätyöpisteesi tänään näyttää? Postaa kuva Toimistossa.fi -blogin Facebook-sivulle!