Tag Archives: Ruohonjuuri

Hyvät eväät arkeen

Minun on jo pidemmän aikaa pitänyt hankkia itselleni uusi, kunnollinen eväsrasia. Tärkeimmät kriteerit rasialle ovat tiiviys, etteivät eväät ole pitkin poikin käsilaukkua ja sopiva koko. Eväsrasian ostaminen on viivästynyt, sillä aikaisemmin on tarjolla ollut vain lapsille tarkoitettuja vaihtoehtoja.

Elämäni parhaat eväsrasiat olen vuosian sitten hankkinut Ruotsista, sisustusliike Ganitista, silloin kun ketju ei vielä edes ollut Suomessa. Oma rasia oli sekä salaatille että keitolle. Käytin rasiat sananmukaisesti loppuun ja jouduin lopulta heittämään ne roskiin. Helsingin Granit-myymälöistä voi ostaa vielä samaa salaattirasiaa, mutta keittorasiaa ei valikoimissa enää ole.

Nyt kun kiersin kauppoja eväsrasiaa etsien, ilahduin kasvaneesta valikoimasta ja kehittyneestä teknologiasta. Saatavilla on myös rasioita, joiden kansi on myös pakastimessa jäähdytettävä kylmäkalle. Kannen ansiosta eväät säilyvät pidempään tuoreina.

Tässä on löytämäni eväsrasiavalikoiman TOP 6 -tuotteet:

1) Frozzypack on ruotsalaisen perheenäidin keksimä, arkea helpottava eväsrasia. Sen kansi on samalla pakastimessa jäähdytettävä kylmäkalle, jonka ansiosta eväät pysyvät tuoreina jopa 7 tuntia! Rasia kestää konepesun. Kantta ei saa laittaa mikroaaltouuniin, mutta itse rasian voi laittaa. Rasiaa on saatavilla kahdessa eri koossa. (Stockmann)

Frozzypack2) Wean Green on amerikkalainen tuoteperhe, johon kuuluu erikokoisia lasisia purkkeja. Purkeissa on näppärä ja tiivis kansi, jossa on silikonitiiviste. Sen ansiosta keitot ja jogurtit pysyvät tiiviisti purkeissa. Kestävä lasi on turvallinen materiaali, josta ei liukene mitään haitta-aineita tai makua ruokiin ja purkit kansineen voi pestä astianpesukoneessa. Ne kestävät myös mikroaaltouunia. (Ruohonjuuri)

 

Wean Green


3)
Lontoolainen suunnittelijakaksikko Dan Black ja Martin Blum ovat suunnitelleet sarjan innovatiivisia eväsrasioita Black + blum -brändillä. Box Apetit -rasian sisälle voi laittaa kaksi pienempää rasiaa ja näin pitää salaattiaineet ja kastikkeen erillä toisistaan. Mukana on myös haarukka. Rasian materiaali on mikron- ja pesukoneen kestävää muovia. Eväsrasialle on myös suunniteltu oma kantokassi, joka avattuna soveltuu myös piknikalustaksi. Kätevää! (Stockmann)

Balck_blum_box-in-a-bag4) Black + blum Lunch Pot -rasiassa on kaksi päällekkäistä osaa, joista toiseen voi pakata lounaan ja toiseen jälkiruoan tai välipalan. Rasiaan kuuluu myös lusikka, jolle on oma säilytyspaikka rasian kyljessä. Eväsrasiaa on helppo kantaa litteästä kantokahvasta. Rasian materiaali on mikron- ja pesukoneen kestävää muovia. (Stockmann)

Balck_blum_lunch-pot5) Black + blum Thermo Pot on ruostumattomasta teräksestä valmistettu rasia, joka pitää ruoan lämpimänä noin kuusi tuntia. Rasiassa on tiivis korkki ja magneetilla sen kylkeen kiinnittyvä lusikka. Rasia on käsinpestävä ja sen tilavuus on 550 ml. (Stockmann)

Balck_blum_thermo-pot6) Black + blum uutuustuote tältä keväältä on hedelmille ja voileiville tarkoitettu Sandwich Box. Alumiinirasiassa on bambukansi, joka pysyy tiivisti paikoillaan silikonitiivisteen ja paksun kuminauhan ansiosta. Bambukansi on myös kätevä leikkuulauta. (Stockmann)

Balck_blum_sandwich-box

 

Nyt ainoa ongelma on valinnan vaikeus. Minkä näistä nyt loppujen lopuksi ostan?
Mikä on sinun suosikkisi?

 

 

Joco on kahviaddiktin pelastus!

joco cup kahvilassa

Parantumattomana kahvisieppona kuljetan kahvimukia monesti mukanani. Muutamakin erilainen termosmuki löytyy kaapista, mutta täytyy myöntää etteivät ne ole mikään ilo silmälle. Turhankin usein tulee napattua kahvi mukaan kertakäyttöisessä pahvimukissa.

Jatka lukemaan