Kun työskentelee kotona, niin välillä jää jumiin tuttuihin ympyröihin. Välillä läppärin ääressä aika katoaa, eikä tule lähdettyä edes lounaalle, vaikka maiseman vaihdos tekisi enemmän kuin hyvää.
No ennen lomaa maltoin onneksi osallistua Tallink Siljan, Visit Tallinnan ja PR- ja viestintätoimisto D´Oron järjestämälle lehdistömatkalle Tallinnassa. Siina ohessa pääsin vihdoin ja viimein lounaalle viime kesänä avattuun ravintola Tuljakiin.
Ravintola sijaitsee arkkitehti Valve Pormeisterin 1960-luvulla suunnittelemassa modernissa betoni- ja lasirakennuksessa Piritan rantatien varrella. Niinpä ravintolasta ja sen isolta terassilta on hieno merinäköala.
1960-luvulla Tuljak oli suositun tapahtumapaviljongin oheen rakennettu kahvila. Sen suljettua ovensa 1980-luvulla, tiloissa toimi ravintola nimeltä Carina aina 1990-luvun alkuvuosiin saakka.
Sen jälkeen neuvostotyylinen betonirakennus sai elää hiljaiseloa tyhjillään lähes 20 vuotta, ennen kuin ravintola NOAn ja OKOn omistajat ryhtyivät suojelukohteen mittavaan remonttiin ja avasivat uudistetun Tuljakin kesällä 2015. Tyylikkään ravintolan sisutuksen ovat suunnitelleet Tarmo Piirmets ja Martti Siimann.
Tuljak on rento bistro
Ravintola Tuljak on tyyliltään rento bistro, jonka menuun on koottu perinteitä kunnioittaen virolaisia ruokalajeja modernilla tvistillä. Listalla on muun muassa erilaisia voileipiä, vasikanleikettä ja rahkalettuja.
Lounaan aluksi pöytään tuotiin tummaa leipää, joka muistutti hiukan suomalaista saaristolaisleipää. Sen mausteena oli kuminaa. Leivän kanssa tarjottiin ravintolan itse tekemää voita, savustettua porsaanlihaa ja sinappia.
Pääruoaksi olin valinnut annoksen, jossa oli risottoa ja mustekalaa. Ihanien pinaatinlehtien ja parmesaanin alle oli kätketty keväänvihreä risotto ja rapea mustekalan lonkero. Täydellistä! Jälkiruokana oli Tuljakin tiramisu, joka oli enemmän taideteos kuin jälkiruoka. Maku oli herkullinen ja raikas, ei ollenkaan raskas.
Uusi vierailu Tuljakiin on tehtävä lähiaikoina, sillä haluan ehdottomasti maistaa vielä annoksia, joissa on pieni aasialainen vivahde, kuten vihersimpukoita ja Josperissa grillattuja ostereita.
Kaveriporukan kanssa olisi kiva mennä testaaman Tuljakin grillimenua, joka valmistetaan vähintään kuudelle henkilölle. Siihen kuuluu erilaisia grillivartaita, jotka ryhmä saa itse grillata. Ravintola valmistaa vartaiden oheen erilaisia lisukkeita, kuten perunoita, grillattua lavash-leipää, salaatteja ja kastikkeita. Ruoat nautitaan omassa rauhassa, ravintolan pihalla sijaitsevassa katoksessa, oman grillin kupeessa.
Tuljakiin pääsee Tallinnan keskustasta helposti taksilla, joka maksaa alle 10 euroa. Myös kaikki Piritan rantatietä kulkevat bussit (1A, 5, 8, 34A ja 38) pysähtyvä aivan ravintolan alapuolella.

Tuljakin terassilta avautuu hieno merinäköala.

Ravintolan pihalla on katos, jossa voi itse grillata vartaita ja nauttia etukäteen tilattavasta grillimenusta.

Tuljakissa on myös noin 50 hengen kabinetti, jonka voi varata yksityistilaisuuksiin tai kokouksiin. Siihen kuuluu myös kattoterassi, jolta voi seurata auringonlaskua.

Kupari oli suosittu materiaali ravintolan yksityiskohdissa.

Lasiseinät tekevät ravintolasta valoisan.

Tuljakin tyylissä on ripaus retroa.

Tuljakin leipä oli maustettu vahvasti kuminalla.

Mustekala, risotto ja pinaatti.

Ratatouille, kesäkurpitsa, tryffelijuusto ja tomaattinektari.

Marmoripihvi, sinappi-pippurikastike, sieni ja peruna.

Tuljakin tiramisu, mustikkaa ja vaniljaa.

Jogurttivaahto, sitruunaa, vadelmaa ja basilikaa.
Seuraa blogia