Tutkimusten mukaan älypuhelimen käyttäjistä yli 80 prosenttia kokee käsi- ja niskakipua. Jo muutaman minuutin kestävän tekstiviestin näppäilyn aikana hartialihakset jännittyvät ja seurauksena voi olla tekstariniska.
Sama ongelma on monella tabletin kanssa. Itse hankin tabletin viime kesänä ja uudesta laitteesta innostuneena vietin sen kanssa useammankin illan sohvan kulmassa. Seurauksena oli jumittunut niska, joka palautui vasta hierojan käsittelyssä.
Selkäliiton OMT-fysioterapeutti Hilkka Virtapohjan mukaan suurin osa ihmisistä ei tiedosta älylaitteiden käyttöön liittyviä fysiologisia reaktioita, kuten kehon jännittämistä ja hengityksen pidättämistä puhelimen ja peukaloiden vakauttamiseksi tekstaamisen aikana.
Niska-hartiajumit ovat niin yleisiä, ettei tekstaamiseen, pelaamiseen tai tabletin näppäilemiseen liittyvää kipua aina osata yhdistää niihin. Mitä enemmän viestejä tai tablettia naputtelee, sitä todennäköisempiä ovat niska- ja hartiavaivat.
Ongelmat tekstaamisen ergonomiassa liittyvät siihen, että päätä pidetään alhaalla, etukumarassa asennossa. Siitä voi aiheutua jopa yli 15 kilon lisäkuorma niskanikamille. Niskalihakset työskentelevät venyneenä, jolloin nikamiin kohdistuu painetta. Jatkuva etukumara pään asento on niskalihaksille epänormaali.
Näillä vinkeillä vältät tekstariniskan:
- Pidä puhelinta ylhäällä, kun tekstaat tai pelaat pelejä. Sopiva katselukorkeus on suoraan suun edessä.
- Ojenna ryhtisi ja vahvista ryhtilihaksiasi (niskan ojentajalihaksia, lapaluiden tukilihaksia ja selkälihaksia).
- Pidä säännöllisesti taukoja. Hae esimerkiksi lasi vettä, sillä selkärangan välilevyt, lihakset ja koko keho tarvitsevat nestettä.
- Venyttele rinta- ja kaulalihaksiasi.
- Käytä tekstiviestin sijaan ääniviestiä tai lähetä sähköpostia pöytäkoneelta hyvässä asennossa.
- Tapaa ihmisiä mahdollisimman usein kasvokkain.
*Kuva: Suomen Selkäliitto
Pingback: Kärsitkö Tech Neckistä? - Toimistossa.fi