Kirjoittelin tänne blogin puolelle jo viime syksyn tietokonerepun etsintäprojektista. Hyvää reppua olen kaivannut erityisesti niinä päivinä, kun reissaan Tallinnan ja Helsingin väliä tai kuljen julkisilla toimistolle Tallinnan keskustaan. Autolla kulkiessa läppäri nyt kulkee vaivatta missä tahansa laukussa tai kainalossa.
Etsintäprojektista on tehnyt hiukan haastavan se, että läppärini on kohtuullisen isokokoinen, joten se ei ihan pienimpiin laukkuihin mahdu. Lisäksi halusin mieluummin nahkaisen repun, joka olisi kestävämpi lähes päivittäisessä käytössä.
Viime syksynä löysin tallinnalaisesta design-liikkeestä ulkoasunsa puolesta unelmien repun, mutta kun näin sen hintalapun, en ryhtynyt edes läppäriäni siihen sovittamaan. Yli 400 euroa repusta oli yli budjettini.
Muunneltava tietokonereppu taipuu moneksi
Pari viikkoa sitten Instagramia selatessani silmiini osui todella potentiaalinen tietokonereppu. Kyseessä oli virolaisbrändi Merïkh bags & accessoriesin musta nahkareppu. Kun tutustuin reppuun paremmin, tajusin, että sen kantohihnan paikkaa vaihtamalla sain yhdestä repusta kolme eri laukkua! Repun lisäksi se toimi salkkuna ja olan yli kannettavana olkalaukkuna!

Sama laukku kulkee reppuna selässä ja hihnan paikkaa vaihtamalla myös olalla. Ilman olkahihnaa laukku kulkee kädessä salkun tapaan.
Tunnen sattumoisin laukkubrändin perustajan Hannele Merikin, joten laitoin hänelle heti viestiä, että voisinko tulla läppärini kanssa sovittamaan reppua. Seuraavana päivänä olinkin Hannelen studiolla Tallinnassa sovituspuuhissa. Läppäri mahtui reppuun vaivatta ja tilaa jäi vielä muistikirjalle ja kameralle. Hintakin repussa oli kohdallaan, joten nyt ole uuden tietokonerepun onnellinen omistaja!
Merïkh-brändillä on muitakin tosi kivoja laukkuja, joita voi ostaa Tallinnassa S`NOB-ketjun myymälöistä Kristine-kauppakeskuksesta ja Foorum-keskuksesta. Suomessa laukkuja saa Boutique Fredasta. Merïkh-brändin oma verkkokauppa toimittaa tuotteita tietenkin myös Suomeen.
Ja lemmikinomistajat huomio, brändillä on todella tyylikkäitä kuljetuslaukkuja ja muuta tarpeellista koirille ja kissoille.

Tämä kuva kiinnitti huomioni Instagramissa!
*Kuvat: Merïkh bags & accessories
Seuraa blogia