Viihtyisä putiikkihotelli Pärnussa – Frost Boutique Hotel

*Majoitus saatu

Frost Boutique Hotel

Pärnu, tuo Viron virallinen kesäpääkaupunki, on tunnettu mistäpäs muusta kuin pitkästä hiekkarannastaan ja kylpylähotelleistaan. Itsekin olen lähes jokaisella Pärnun reissullani majoittunut johonkin kylpylähotelliin, ja sen myötä jämähtänyt koko vierailuni ajaksi meren rantaa seurailevan rantabulevardin maisemiin.

Eikä merimaisemissa mitään vikaa ole: varpaat hiekassa rantabaarin huikeita cocktaileja nauttiessaan voi helposti kuvitella olevansa Välimeren rannalla. Mutta Pärnussa on myös viehättävä vanhakaupunki, jossa on ihania kahviloita ja ravintoloita, kiinnostava nykytaiteen museo ja söpöjä pikkuputiikkeja. Se kaikki on aikaisemmilla vierailuillani jäänyt kokematta.

Olin siis innoissani, kun työni puolesta pääsin alkukesästä testaaman Pärnun vanhankaupungin sydämessä sijaitsevaa Frost Boutique Hotelia.

Frost Boutique Hotel on palveleva putiikkihotelli

Yksi Liidemaan perheen omistaman putiikkihotellin parhaita puolia on sen pienuus. Hotellissa on vain 14 huonetta, joista seitsemän on sviittejä. Ei siis pelkoa ruuhkista. Toki varsinkin kesäaikaan huone kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä viimehetken majoittujille on yleensä tarjolla ei oota.

Hotelli on valittu vuonna 2017 Viron parhaaksi putiikkihotelliksi, eikä ihme. Kaikki yksityiskohdat on hiottu viimeisen päälle ja henkilökunta palvele sujuvasti ja ystävällisesti.

Hotellin kellarissa puolestaan sijaitsee viihtyisä ja hyvästä ruoastaan tunnettu Mon Ami -ravintola, jota kansainvälinen ravintolaopas White Guiden on suositellut jo monen vuonna peräkkäin. Itse söin siellä alkuruoaksi purjo-peruna-röstipihvin mädin kera ja pääruoaksi mustekalaa. Molemmat varsinaisia herkkuannoksia.

Ravintolaakin kannattaa varata pöytä etukäteen, että varmasti mahtuu suosittuun paikkaan syömään haluamanaan ajankohtana.

Kuninkaallisen postimestarin nimikkohotelli

Yövyimme Frost Boutique Hotellin Royal-sviitissä, jossa on tilaa hulppeat 80 neliömetriä. Huoneessa olisi helposti voinut järjestää kokouksen tai illallisen 8 hengelle. Keittiöllä varustetussa sviitissä olisi onnistunut myös pidempikin loma. Mietimmekin mieheni kanssa, että pitäisikö joku kerta tulla sinne yhdistetylle työ- ja lomamatkalle muutamaksi päiväksi.

Hotellihuoneessamme oli myös takka. Ensimmäistä kertaa elämässäni yövyin takalla varustetussa huoneessa! Unohdimme pyytää henkilökuntaa valmistelemaan takan meille käyttövalmiiksi, mutta erätaidon hallitseva mieheni sai kuitenkin kovat leppähalot illan tullen syttymään ja pääsimme nauttimaan takkatulesta.

Aamiainen tarjoiltiin huoneeseen ja runsaan herkkutarjottimen antimista olikin ihana nauttia oman huoneen rauhassa. Hotellilla on oma leipomo ja sen kyllä huomasi aamiaistarjottimen leipäkorista.

Nimensä hotelli on muuten saanut kuninkaalliselta postimestari Joachim Frostilta. Hän rakensi vuonna 1705 talon, jossa hotelli sijaitsee. Monessa kohtaa hotellirakennusta sekä ravintolassa on vielä nähtävissä yli 300 vuotta vanhoja puisia elementtejä.

Rakenteilla on uusi rentoutumisalue

Parhaillaan hotellissa viimeistellään syksyllä 2022 valmistuvaa uutta rentoutumisaluetta, jossa on sekä saunoja että altaita. Lisäksi hotellivieraita palvelee Frost Salong -kauneushoitola, jossa on tarjolla monenlaisia kasvo- ja vartalohoitoja.

Tällä kertaa emme ehtineet kauneussalonki testata, mutta onpa hyvä syy palata syksyllä takaisi, sitten kun uusi rentoutumisaluekin on avattu.

Vinkki!
Kesällä 2022 Pärnuun pääsee Helsingistä lentäen.
Lentoaika on vain 40 minuuttia ja lennot jatkuvat 21. elokuuta saakka. Heinäkuun 9. päivä kaupungissa järjestetään hauska kuohujuomiin keskittyvä tapahtuma Mullfest.
Jos olet autolla liikenteessä, muista pysähtyä ennen Pärnua, valtatien varressa sijaitsevassa Jaanihanson siideritehtaassa. Samppanjamenetelmällä tehdyt siiderit ja kuohuviinit ovat täydellistä kesäjuomaa.

Jos taas etsit pikkuisen parempaa kylpylähotellia Pärnusta, lue lisää täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 + 2 =

Post Navigation