Viime hetken lahjavinkit!

joululahjakirjat

Monessa kodissa ei kuulemma nykyään ole kirjahyllyä, eivätkä hyllyratkaisut enää käy kaupaksi huonekaluliikkeissä. Noh meidän perheessä on iso kirjahylly, joka on vajaa vuosi muuton jälkeen jo niin täynnä, että kirjat ovat levinneet myös maakuuhuoneen kaapistoon.
Kovat kirjapaketit kuuluvat mielestäni ehdottomasti jouluun. Niiden sisältöön voi sitten pyhien aikana uppoutua rauhassa viinilasi ja suklaarasia seuranaan.

Ohessa on muutama lahjaksi sopiva kirja, jos joululahjojen hankinta on jäänyt viime tippaa.

1) Stressinhallintaan erikoistunut Mia Jokiniva on koonnut uusimpaan kirjaansa Stressin luomuhoito (Gummerus 2015) viimeisimmän tutkimustiedon stressistä ja sen taltuttamisesta. Lisäksi kirjassa on monipuolisesti erilaisia hengitys-, rentoutus-, keskittymis- ja meditaatioharjoituksia, joilla oman stressaantuneen hermostonsa saa rauhoitettua.

2) Reijo Laatikaisen ja Henna Rannikon Toimistotyöläisen ruokapäivä (Talentum pro 2015) on hyödyllinen tietoteos jokaiselle istumatyöntekijälle. Kirja kertoo, miten voit ravitsemuksella ylläpitää oma terveyttä ja tukea optimaalista työtehoasi. Lisäksi kirjassa on käytännöllisiä vinkkejä oikeiden ruokavalintojen tekemiseen ja helppoja reseptejä niin aamupalaksi kuin välipalaksikin. Kirjasta riittää lukemista pitkäksi aikaa!

3) Jos kaipaat vaihtelua arkeen ja haluat rikkoa rutiineja, niin vietä helvetinviikko. Armeijassa helvetinviikko tarkoittaa sekä fyysisesti että psyykkisesti äärimmäisen rankkaa harjoitusjaksoa. Norjalainen mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssen on tehnyt helvetinviikosta siviilimuunnelman, jonka kuka tahansa voi toteuttaa. Kirja kertoo, miten viikon aikana ylität itsesi ja yllät parempiin suorituksiin.

4) Jos haluat eroon kaikesta turhasta, niin kannattaa lukea Marie Kondon kirja Konmari ‒ siivouksen mullistava taika (Bazar kustannus 2015). Sain tämän paljon puhetta herättäneen kirjan käsiini vasta syksyllä, mutta en kuitenkaan ole sitä vielä uskaltanut lukea. Minulla kun ei ole keväisen muuton jälkeen ollut vielä energiaa saada siivouspuuskaa. Kirjan esittelemän konmari-menetelmän avulla voi kuulemma luoda kotiinsa kestävän järjestyksen ja raivata turhat tavarat pois. Jos kaipaat puuhaa joululomaksi, niin lue tämä kirja.

5) Mirva Saukkola on kerännyt yksiin kansiin kaikki tärkeät tyylivinkit ja muoti-ikonien tyylisalaisuudet kirjassaan Kaikki mitä olet aina halunnut tietää pukeutumisesta (WSOY 2015). Tämä uuden ajan pukeutumisopas kertoo nokkelat niksit arjen helpottamiseen, esittelee muodin klassikot ja neuvoo miten yhdistellä uutta ja vanhaa, kallista ja halpaa saumattomasti yhteen.

6) Jouluna on aikaa rauhoittua ja miettiä miten kulunut vuosi sujui ja mitä on odotettavissa uudelta vuodelta. Jos kaipaat muutosta arkeesi, ota matkalukemiseksi uuteen vuoteen Jenny Belitz-Henrikssonin uusi kirja Sisäinen timantti – 365 ajatusta parempaan arkeen (readme.fi 2015). Kirja tarjoaa oivalluksen aiheita, ajatuksia herättäviä lauseita ja vahvistusta matkallasi omaksi itseksesi.

”Joskus mietit minkälaisia valintoja olet tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Arkesi on pitkälti valintojesi tulosta.
Jos olet tyytyväinen, niin hienoa. Jos et ole tyytyväinen, voi tehdä uusia valintoja.
Menneestä riippumatta, haavoistasi huolimatta.”

Jenny Belitz-Henriksson

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 2 = 2

Post Navigation