Viisi vinkkiä ammattimessuille ja messulippuarvonta!

Kaupallinen yhteistyö Messe Frankfurt, sisältää arvonnan!

ammattimessut

Yhtäkkiä maassa on ensilumi ja on jo joulukuu. Työntäyteinen syksy on livahtanut ohi ihan huomaamatta ja pien pitäisi siirtää katse ensi vuoteen. Oma katseeni kohdistuu sitä ennen kuitenkin ensi viikolla alkavaan lomaan. Luvassa on viikko Espanjan auringon alla. Sen jälkeen jaksaakin sitten ihan erilaisella energiatasolla ryhtyä suunnittelemaan tulevaa vuotta 2020.

Tammikuussa lähden jo perinteiseen tapaan käymään Frankfurtissa Paperworld-messuilla, jotka ovat maailman merkittävimmät paperi- ja toimistotarvikealan ammattimessut. Työni puolesta olen vieraillut erilaisilla ammattimessuilla Suomessa ja ulkomailla noin 20 vuoden ajan. Aikaisemmassa työssäni olen myös itse ollut ammattimessujen järjestäjä.

Vaikka moni nykypäivänä vannoo digitaalisuuden nimiin markkinoinnissa ja väittää kontaktien asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin hoituvan sähköpostilla ja Skypellä, niin itse väitän, että ammattimessut ovat edelleen yksi parhaimmista tavoista saada uusia ideoita ja kontakteja. Hyvin suunniteltu messuvierailu antaa laajan kattauksen oman alan kuulumisista ja uutuuksista ja tarjoaa mahdollisuuden moniin uusiin kontakteihin.

Tiesitkö muuten, että Kansainvälisen messujärjestäjien liiton mukaan maailmassa järjestetään vuosittain noin 31 000 ammattimessut?

Listasin viisi asiaa, joissa ammattimessut ovat lyömättömät:

1) Kasvokkain kohtaaminen
Kun on kerran tavannut ihmisen kasvokkain, on kaikenlainen yhteistyö sen jälkeen paljon helpompaa, myös digitaalisesti. Messujen etu on se, että yhteen paikkaan kokoontuu kerralla paljon tiettyyn asiaan ja aiheeseen liittyviä asiantuntijoita. Niinpä saat helposti ja nopeasti kontaktin suureen joukkoon ihmisiä.

ammattimessut

2) Omalta mukavuusalueelta poistuminen
Messuille täytyy aina matkustaa, joskus vähemmän joskus enemmän. Se tarkoittaa, että pitää poistua omalta toimistolta ja omalta tutulta mukavuusalueelta. Toisaalta ammattimessuilla saa rauhassa keskittyä asioihin kun puhelin ja sähköposti eivät keskeytä koko ajan.

3) Inspiraatio & ideat
Ammattimessut keräävät yhden katon alle tietyn aihepiirin ja toimialan yritykset. Saat yhdellä kertaa käsityksen toimialan kuulumisista, näet uutuudet ja pystyt tarjonnan perusteella haistelemaan alan trendejä. Kannattaa myös tutustua messujen kokoamiin inspiroiviin trendikatsauksiin, esillepanoihin ja seminaareihin ja kerätä kiinnostavaa materiaalia mukaan.

4) Kilpailijakartoitus
Ammattimessut ovat myös vaivaton tapa tehdä kilpailijaseurantaa. Olit sitten itse messujen näytteilleasettajana tai vain messuvieraana, niin käy katsastamassa kilpailijoiden osastot. Voisiko sieltä oppia jotain?

5) Uudet kontaktit & vanhat tutut
Etsitpä uusia kontakteja tai haluat tavata vanhat hyvät yhteistyökumppanit, niin ammattimessut ovat siihen mitä mainioin paikka. Saman katon alla ovat kaikki alan ammattilaiset, jotka haluat tavata. Tehokas messupäivä syntyy hyvällä ennakkosuunnittelulla, joten hyödynnä erilaiset tapaamistyökalut ja sovi tapaamisia myös etukäteen.

Nyt voit voittaa liput ammattimessuille Frankfurtiin!

Minulla on ilo yhdessä Messe Frankfurtin kanssa tarjota muutamalle blogini lukijalle tilaisuus päästä paikan päälle Frankfurtiin tutustumaan Christmasworld-, Paperworld- tai Creativeworld-ammattimessujen tarjontaan.

Arvon messuille kolme 2-hengen lippupakettia (yhden lippupaketin arvo on 90 euroa). Yhdellä ja samalla pääsylipulla voit tutustua kaikkien kolmien messujen tarjontaan.

Osallistuminen arvontaan on helppoa. Kerro postauksen kommenttiboksissa, kenet ottaisit mukaan messumatkalle. Osallistua voit 16.12.2019 saakka ja arvonta suoritetaan seuraavana päivänä.

Christmasworld-messut ovat avoinna Frankfurtissa 24.-28.1.2020 ja Paperworld- ja Creativeworld-messut 25.-28.1.2020.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 6 = 3

Post Navigation