Toimistotyläisen ruokapäivä – Virtaa ruokavaliosta

*Kirja saatu blogin kautta

toimistotyöläisen ruokapäivä

Toimistotyöläisen ruokapäivä on perusteellinen opus, joka tarjoaa tutkittua ravitsemustietoa sekä käytännönläheisiä vinkkejä oman ruokavalion ja ateriarytmin koostamiseen. Vihdoinkin noin miljoona suomalaista istumatyöntekijää on saanut oman kirjan, jossa paneudutaan hyvän ravinnon ja optimaalisen työsuorituksen välisiin yhteyksiin.

Oletko koskaan tullut miettineeksi, miten iso merkitys syömällämme ruoalla on päivittäiselle jaksamisellemme ja ovatko omat ruokailutottumuksesi optimaaliset toimistotyöläiselle?

Ruoan merkitystä vireystilaan, älyllisiin toimintoihin ja mielialaan on tutkittu 1990-luvulta lähtien. Tutkimusten ansiosta tiedetään, ettei ole yhdentekevää, mitä lounaaksi syödään tai jätetäänkö aamupala tai lounas kokonaan väliin. Lounaalla syömämme ruoka puolestaan vaikuttaa merkittävästi iltapäivällä kokemaamme väsymyspiikkiin.

Toimistotyöläisen ruokapäivä on hyvä kirja myös työnantajalle

Toimistotyöläisen ruokapäivä antaa räätälöidyt ohjeet työpäivän ruokavalintoihin aamukahvista palaveriin ja asiakasillalliseen. Kirja on höydyksi myös työnantajalle, sillä ravitsemus on liikunnan ohella helpoin, halvin ja nopein tapa parantaa työntekijöiden terveydentilaa ja jaksamista töissä.

Jos teet esimerkiksi joka päivä huonosta vireystilasta johtuen huonompaa työjälkeä 40 prosenttia työajastasi, niin mitä saisitkaan aikaan, jos vireystilasi pysyisi hyvänä läpi koko päivän? Viikkotasolla oikeanlaisen ravitsemuksen avulla on mahdollista saavuttaa 10‒15 tuntia lisää tehokasta työaikaa!

Kirja kannustaa samalla armollisella tavalla elämänmuutokseen ja kyseessä onkin varsin kattava terveysopas, ei pelkkä ravinto-opas.

Käytännönläheistä faktatietoa

Toimistotyöläisen ruokapäivä vastaa myös moniin mediassa esiin nostettuihin ravintoasioihin ja tarjoaa käytännöllisiä vastauksia monia askarruttaviin kysymyksiin, kuten milloin kahvia kannattaa juoda työpäivän aikana, miten vältän lounas-dipin, miksi välipalan syöminen kannattaa ja miten pääsen eroon herkkujen iltanapostelusta.

Sisällössä vuorottelevat tieteelliset faktat, asiantuntijoiden pohdinnat sekä yksilölliset ohjeet ja reseptit. Kirja esittelee muun ohessa toimistotyöläiselle suositeltavia ateriavaihtoehtoja ja välipaloja ja neuvoo, miten omaa ruokavaliotaan voi vähitellen muuttaa parempaan suuntaan pienin askelin.

Toimistotyöläisen ruokapäivä on todellinen istumatyöntekijän ravitsemuksen perusteos, josta riittää lukemista pitkäksi aikaa.

Kirjan kirjoittajat ovat laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen, joka kirjoittaa myös Pronutritionist-blogia sekä toimii ravitsemusterapeuttina pääkaupunkiseudulla. Henna Rannikko puolestaan on elintarviketieteiden kandidaatti (ravitsemustiede). Hän on taustaltaan alan vaihtaja ja aiemmalta koulutukseltaan juristi.

HUOM! Kirja ilmestyy kirjakauppoihin 19.11.

One Thought on “Toimistotyläisen ruokapäivä – Virtaa ruokavaliosta

  1. Pingback: Mikä on päivän tärkein ateria? - Toimistossa.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

28 − = 21

Post Navigation