Yö museossa

Yö museossa

Johannes Aavikin kotimuseo sijaitsee pienessä talossa Kuressaaren keskustassa.

Olin toukokuun alussa työmatkalla Viron suurimmalla saarella, Saarenmaalla. Minut saarelle kutsunut paikallinen museo kysyi toivetta majoituspaikasta – haluaisinko yöpyä hotellissa vai kenties Johannes Aavikin kotimuseossa?

En ole ikinä ollut yötä museossa, joten tartuin heti tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen. Sen jälkeen oli pakko googlettaa Johannes Aavik, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Hän paljastui Saarenmaalla syntyneeksi virolaiseksi kielitieteilijäksi ja viron kielen uudistajaksi. Kielenuudistusliikkeen huippukautena Virossa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Aavik uudisti viron kielen rakennetta ja sanastoa luomalla kymmeniä uusia sanoja ja tuomalla satoja lainasanoja suomen kielestä.

Johannes Aavikin luomia viron kielen sanoja ovat muun muassa mõrv (murha), relv (ase) ja uje (ujo). Lisäksi hänen kieleen tuomia lainasanoja ovat esimerkiksi algupärane (alkuperäinen), hetk (hetki) ja soodus (suotuisa).

Johannes nojailemassa kirjahyllyyn, joka on edelleen museossa.

Kotimuseon rauhassa

En ehtinyt ennen matkaani tehdä mitään taustatukimusta majapaikastani, joten yllätyin iloisesti kun, kevään vehreyttämällä saarella minua odotti sympaattinen, pieni keltainen talo ja oma puutarha. Tulppaanit eivät vielä puutarhassa kukkineet, mutta keltaiset kevätesikot, mainio teen raaka-aine muuten, täplittivät jo nurmikkoa.

Pienen talon alakerrassa on Johannes Aavikin ja hänen veljensä Joosepin kotimuseo. Joosep asui taloa kuolemaansa asti vuonna 1989 ja Saarenmaan museo avasi talossa kotimuseon vuonna 1992. Johannes Aavik itse kuoli vuonna 1973 Ruotsissa, jonne hän pakeni perheensä kanssa pois sodan jaloista vuonna 1944.

Yö museossa, Kuressaaren keskustan kupeessa, oli hieno kokemus.

Kotimuseossa on kaksi entiselleen jätettyä huonetta, joista toinen on jonkinlainen ruokasali ja toinen varmaankin yhdistetty olo- ja työhuone. Sen ikkunan edessä on pieni työpöytä, jolle on jätetty nippu muistiinpanoja, kirjallisuutta sekä imupaperi, jolla mustekynällä kirjoitettu teksti kuivattiin. Voin kuvitella nuoren Aavikin ikkunan ääressä kirjoittamassa käännöksiä ja uutta kielioppia.

Lisäksi huoneessa on kirjahylly, sohva ja pieni kaappi, jonka päällä on viulu. Aavikit näkyvät olleen musikaalisia, sillä toisessa huoneessa on myös piano. Ruokasalin keskiössä on iso pöytä tuoleineen sekä kaappi ja lipasto. Alakerran muut huoneet ovat perinteisemmässä museokäytössä ja täytetty erilaisilla vitriineillä ja infotauluilla.

Kiertelen museossa useaan kertaan. Kerrankin on loputtomasti aikaa tutustua kaikkiin pieniin yksityiskohtiin, kuten Aavikin ylioppilaslakkiin (se on lähes yhtä tahriintunut kuin omani!), jugendpöytäliinana kuvioihin, tyylikkääseen hellehattuun, joka on ripustettu seinälle sekä Aavikin lukemiin kirjoihin.

Jyrkät portaat johtavat yläkertaan, jossa sijaitsee sympaattinen makuukamari. Siellä on kaksi sänkyä, joista toinen on pedattu minua varten. Pienestä ikkunasta näkee talon ohi kulkevalle rauhalliselle kadulle. Nukuin kuin tukki ja aamulla herään lintujen lauluun.

Pirukad, aitäh!

Koska en yövy hotellissa vaan museossa, ei aamiainen kuulu palveluun. En jaksanut edellisiltana käydä kaupan kautta, joten aamiaista on lähdettävää etsimään jostakin Kuressaaren kahviloista. Toukokuinen Saarenmaa on vielä uneliaan hiljainen, varsinkin varhain lauantaiaamuna. Turistisesonki ei vielä ole alkanut ja saarelaisten rytmi on muutekin kadehdittavan verkkainen. Onneksi olen saanut vinkin kahvilasta, joka aukeaa sekä arkisin että viikonloppuisin aikaisin ja mikä parasta, tarjoaa vastapaistettuja piirakoita, pirukad.

Yö museossa

Vanalinna kohvikin tiskissä on tarjolla ainakin parikymmentä erilaista makeaa tai suolaista piirakkaa. Itse valitsen sipulipiirakan, jonka rasvainen kuori kätkee sisäänsä pehmeäksi haudutettua sipulia. Herkullista!

Aamiaisen ohessa tutustun paremmin Johannes Aavikiin. Hän opiskeli vuonna 1906 myös Helsingin yliopistossa ja tutustui samalla kirjailija Juhani Ahoon. Aavik oli nuorena kirjallisuuspiiriläisenä ollut Saarenmaalla mukana julkaisemassa käsin kirjoitettua lehteä, jossa oli hyödyntänyt Juhani Ahon kirjoittamaa Lastuja-novellikokoelmaa. Aavik pyysi Aholta lupaa vironkielisen lastuvalikoiman julkaisemiseen ja vuonna 1907 hän julkaisikin valikoiman Ahon novelleja nimellä Laastud, Väljavalik I.

Myöhemmin löydän kotimuseon vitriinistä toisen Juhani Ahon lastujen vironnoksen.

Lähtöpäivän aamuna juon aamukahvit kotimuseon rappusilla. Yö museossa on ohi. Näen sieluni silmin Aavikin istumassa kirjan kanssa pienessä pihalla olevassa huvimajassa. Puutarhan rauhassa oli varmasti mukava lukea ja kirjoitusinspiraation iskiessä työpöytä oli lähellä.

Lue lisää Johannes Aavikista täältä. Jos taas museoiden yhteydessä toimivat hyvät ravintolat kiinnostavat, niin lue Tallinnan Fotografiskan brunssista täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

44 + = 54

Post Navigation