Bleisure – Työ- ja lomamatka samassa paketissa

Bleisure

Koronakaranteenin jälkeen Bleisure Tartossa tuli tarpeeseen!

Tunnetko jo termin Bleisure? Se on englantia ja yhdistelmä sanoista ”business” ja ”leisure”. Sillä viitataan tapaan yhdistää työ- ja lomamatka samaan pakettiin.

Termiä käytettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2009 Jacob Strandin brittiläiselle tulevaisuudentutkimuksen konsulttiyhtiö Future Laboratorylle kirjoittamassa trendikatsauksessa. Nettimatkatoimisto Ebookers toi termin Suomeen vuonna 2015. Silloin kyseessä oli kasvava matkailutrendi, joka näkyi matkatoimistojen asiakaspalvelussa.

Itse olen harrastanut Bleisure-matkoja jo useamman vuoden ennen korona-aikaa. Olen todennut, että jos työmatka matkustusaikoineen haukkaa joka tapauksessa palan arjesta, kannattaa siitä ottaa kaikki irti. Joskus jään kohteeseen vain yöksi, vaikka se ei aina olisi tarpeellista. Toisinaan vietän samalla muutaman päivän miniloman.

Taloudellisesti houkutteleva Bleisure

Toimittajan työssä etuna on se, että työn puolesta pääsee monenlaisille reissuille. Lehdistömatkoille kutsuva yhteistyötaho maksaa yleensä lennot perille ja majoituksen siellä. Yleensä jos on hyvissä ajoin liikenteessä, lentoaikatauluja voi kutsujan kanssa yhteistyössä muokata niin, että parin päivän loma kohteessa on mahdollinen ennen tai jälkeen varsinaisen työmatkan.

Tällaisessa tapauksessa lentojen hinta voi olla kutsujalle jopa edullisempi, kun vietän kohteessa pidemmän aikaa. Monien lentoyhtiöiden lippuluokissa kun on kolmen päivän minimiperilläolosääntö. Pidentämällä matkaa, voi käyttää edullisempia lippuluokkia.

Tällä tavalla olen viettänyt muutaman päivän miniloman esimerkiksi Kööpenhaminassa. Bleisure-lomailussa houkuttelevaa on myös se, että kun lennot menevät työmatkan piikkiin, voi itse panostaa mukavaan majoitukseen.

Sovi käytännöt työnantajan kanssa

Yrittäjänä Bleisure-matkojen tekeminen ja omien aikataulujen sekä lomapäivien säätäminen on helppoa. Palkkatyössä kannattaa Bleisure-matkojen käytännöistä ja säännöistä sopia aina työnantajan kanssa. Yrityksen ja oman matkavarauksen yhdistäminen voi vaatia jotain säätöä tai apua matkatoimistolta, ja erillisten kuittien tarve kannattaa huomioida jo varausvaiheessa.

Bleisure Tartossa

Piipahdin itse juuri viime viikolla Bleisure-matkalla Tartossa. Kyseessä oli koronarajoitusten takia ensimmäinen työmatka sitten lokakuun 2020. Vuorokausi pois kotoa, lounas terassilla ja päämäärätön haahuilu kaupungin kaduilla teki uskomattoman hyvää.

Bleisure

Tarton reissunkin olisin hyvin ehtinyt tehdä päivässä, mutta kun tarjoutui mahdollisuus yöpyä uusissa Estonishing Stay Duo Loft -asunnoissa, päätin lähteä reissuun vähän rennommalla aikataululla.

Ja kyllä kannatti! Upea loft-asunto antoi viihtyisät puitteen sekä yöpymiselle että työskentelylle. Hyvän nettiyhteyden ansioista Teams-palaverit onnistuivat ongelmitta ja tyylikkään inspiroiva ympäristö auttoi kirjoitushommissa.

Asunnon sijainti Tarton keskustassa, Rüütli-kävelykadun päässä oli myös mitä mainioin. Kaikki kaupungin parhaat kahvilat ja ravintolat olivat kävelymatkan päässä. Nähtävyyksistä ja Ema-joen rantakadusta puhumattakaan. Tuoreita leivonnaisia aamiaispöytään tarjosi ihana pieni kahvilaleipomo Tüümian asunnon alakerrassa.

Tarton reissun toiseksi päiväksi oli suunnitellut risteilyä Ema-joella. Se ei valitettavasti toteutunut, koska hiukan viileän sään vuoksi, risteily ei kerännyt tarpeeksi osallistujia. Mutta ei se mitään, sen sijaan ehdin piipahtaa Tarton torilla ja ostaa kotiinviemisiksi Karhulaukka-yrttiä (viroksi Karulauk) sekä pysähtyä kotimatkalla lounaalla ihanassa Põhjakan kartanossa. Sieltä jatkoin matkaa lämmin hapanjuurileipä kainalossa.

Lue vinkit Bleisuren viettoon Kööpenhaminassa täältä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

54 − 48 =

Post Navigation