Ei voi muuta sanoa kuin, että olisipa Rosanna Marilan ja Sanna Walleniuksen kirjoittama Lisää liksaa -kirja ollut olemassa jo 2000-luvun alussa, kun aloittelin yrittäjän taipalettani vastaperustetun toiminimen kanssa. Tuohon aikaan ei Laajasalon opistosta vasta valmistuneelle toimittajalle ollut kauheasti vinkkejä yrittäjyydestä tarjolla.

Kirjan luettuani sanoinkin toiselle kirjoittajalle ja toimittajakollegalleni Sanna Walleniukselle, että tässä on kirja, joka valtion pitäisi tarjota jokaiselle uudelle yrittäjälle tai yrittäjyydestä haaveilevalle. Tämä itsensätyöllistäjän tsemppikirja parempiin palkkioihin, kun vastaa moneen yrittäjyydestä haaveilevan mieltä askarruttavaan kysymykseen ja auttaa myös pohtimaan onko itsestä yrittäjäksi. Lisäksi kirjan vinkeistä on hyötyä noviisien lisäksi konkareillekin.

Toiminimi vaihtui nopeasti palkkatyöhön

Ensimmäisen yrittäjätaipaleeni pelastus oli internet, jonne 2000-luvun alkuvuosina tarvittiin sisällöntuottaja, jos toinenkin. Olin suoraan sanottuna vahingossa suorittanut Laajasalon opistossa muiden opintojen ohessa jonkinlaisen sisällöntuottajakurssin ja sen myötä osasin perusteet html-koodauksesta. Tämä osaaminen yhdistettynä sujuvaan kirjoittamiseen työllisti minua muutaman vuoden ajan. Mitään kokemusta itsensä markkinoinnista tai hinnoittelusta minulla ei ollut ja verkostotkin olivat päälle parikymppisenä aika ohuet, joten leipä ei ollut kauhean leveää, vaikka töitä riittikin.

Sisällöntuottajan hommista siirryin muutaman vuoden jälkeen pieneen ammattilehteen, jossa sain tehdä kaikkea mahdollista kuvaamisesta juttujen kirjoittamiseen. Niinpä aikaa ei sitten oikein jäänytkään muiden asiakkaiden hankintaan. Työ oli kivaa ja opettavaista, mutta olin alihinnoitellut itseni, joten työmäärä suhteutettuna saatuun korvaukseen oli kaikkea muuta kuin reilu. Silloin olisi ollut käyttöä Lisää liksaa -kirjan kaltaiselle oppaalle ja sen tarjoamille konkreettisille esimerkeille.

Niinpä kun parin vuoden jälkeen sain tarjouksen kuukausipalkkaisesta toimittajan paikasta toisesta, hiukan isommasta ammattilehtiä kustantavasta firmasta, en kauaa miettinyt. Vaihdoin työpaikkaa heti ja lopetin myös yritykseni saman tien. Ensimmäisellä palkallisella kesälomallani ajattelin, että olin saanut yrittäjyydestä tarpeekseni, enkä enää ikinä vaihtaisi turvallista kuukausipalkkaista työtäni mihinkään oman puljun pyörittämiseen.

Kokemus ja verkostot tuovat lisää liksaa

No myöhemmin työelämä opetti senkin, ettei palkkatyökään aina tarjoa turvaa. Kun yleinen taloustilanne heikkeni ja työnantajan ilmoitusmyynti sakkasi, jouduin minäkin lomautetuksi. Onneksi olin jo heti urani alussa liittynyt Journalistiliiton jäseneksi ja olin oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan. Tämä kokemus opetti huolehtimaan omista turvaverkoista.

Lisää liksaa -kirjassa Sanna Wallenius puhuu paljon erilaisten verkostojen merkityksestä yrittäjälle. Olen hänen kanssaan asiasta samaa mieltä, sillä hyvät verkostot kantavat hankalinakin aikoina yrittäjää eteenpäin. Kun kohtelee ihmisiä hyvin ja tekee työnsä kunnolla, sana siitä leviää ja tuo uusia asiakkaita. Se saa myös vanhat asiakkaat palaamaan takaisin.

Näin jälkeenpäin ajateltuna ensimmäisen yrittäjätaipaleeni ongelma olikin juuri se verkostojen ja kontaktien puute. On eri asia yrittää myydä tekemistään ja osaamistaan parikymppisenä aloittelija kuin nelikymppisenä, yli 20 vuotta työkokemusta omaavana ammattilaisena.

Yrittäjänä Virossa

Itselleni yrittäjyys tuli uudestaan ajankohtaiseksi, kun muutimme mieheni kanssa Viroon seitsemän vuotta sitten. Täytimme molemmat neljäkymmentä ja mietimme, että mitä sitä vielä tekisi elämällään. Muutaman mutkan kautta päädyimme muuttamaan Viroon ja se muutti työkuvioni vielä kerran ja teki minusta uudestaan yrittäjän.

Alkuun tein Virossa etätöitä Suomeen, mutta työnantajani konkurssi lopetti hommat lyhyeen. Onneksi yllättävän pian puhelin soi ja sain tarjouksen uudesta työpaikasta. Kyseessä oli niin sanotusti kuukausipalkkainen työ, mutta sen saaminen edellytti oman firman perustamista, jonka kautta kuukausikorvaukseni laskuttaisin.

Mieheni oli jo Suomessa ollut useamman vuoden yrittäjä, eikä se homma edelleenkään aina näyttänyt kovin helpolta. Toisaalta nyt itselleni oli jo kertynyt roppakaupalla työkokemusta ja verkostojakin oli. Tarjottu sopimus oli hyvä ja ajattelin, että sen oheen voisin sitten hankkia muitakin asiakkaita. Näin päädyin perustamaan PR- ja viestintäalan yritykseni Storytold OÜ:n.

Muutaman vuoden kuluttua totesimme mieheni kanssa, että olisi järkevämpää tehdä töitä yhdessä. Nykyään Storytold onkin yhteinen yrityksemme, jonka kautta teemme myös mainosvideoita.

Tasavero kannustaa tekemään töitä

Virossa suhtautuminen yrittäjyyteen on kovin erilaista kuin Suomessa. Täällä se nähdään mahdollisuutena menestyä ja saavuttaa parempi elintaso. Monella pakkatyötä tekevällä virolaisella onkin oma firma, jonka kautta hankitaan lisätuloja.

Virossa on tasavero eli kaikki maksavat palkastaan veroa 20 prosenttia. Tämä on ainakin itselleni yrittäjänä suuri kannustin. Töiden paiskiminen kannattaa, kun verottaja ei heti rankaise menestyksestä korottamalla veroja.

On hyvä kuitenkin muistaa, että Virossa palkkataso on vielä ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Alkuvuonna 2022 keskipalkka oli Virossa 1 693 euroa, eikä suurin osa palkansaajista edes saavuta sellaista palkkaa. Tällä hetkellä minimipalkka on Virossa 654 euroa kuukaudessa. Nettopalkkaa nostaa kuitenkin 500 euron veroton osuus, joka alkaa leikkautua vasta lähes 15 000 euron vuositulojen ylittyessä.

Verotuksellisesti erilainen Viro

Virossa myös arvonlisävero on pienempi kuin Suomessa. Virossa sitä maksetaan 20 prosenttia, kun Suomessa vero on 24 prosenttia. Yrityksellämme on sekä suomalaisia että virolaisia asiakkaita. Silloin kun bisnestä tehdään kahden EU-maan välillä, on kyseessä veroton yhteisömyynti, jossa ALV:a ei tarvitse maksaa.

Verotuksen näkökulmasta Viro on muutenkin monilta osin kovin erilainen kuin Suomi. Maassa ei peritä esimerkiksi kiinteistöveroa, eikä autoveroa. Tämä tekee arjesta ja asumisesta edullisempaa.

Virossa ei tunneta ilmaisia lounaita

Lisää liksaa -kirja listaa ansiokkaasti myös erilaiset vähennykset, joita yrittäjä voi tehdä sekä monenlaiset hankinnat, jotka voi niin sanotusti laittaa firman piikkiin. Näissäkin asioissa on eroja Suomen ja Viron välillä.

Virossa esimerkiksi edustuskulut ovat vain 32 euroa kuukaudessa ja niistä maksetaan verot. Täällä siis harvemmin tarjotaan bisneslounaita yhteistyökumppanille, sen sijaan jokainen maksaa ruokansa itse. Liikelahjoja voi toki ostaa, mutta niiden arvonlisäverot eivät ole vähennyskelpoisia.

Kotona sijaitsevasta työhuoneesta ei täällä voi tehdä vähennyksiä, eikä kotimaan päivärahoja tunneta. Firman piikkiin voimme kuitenkin laitaa kuukausittaiset Netflix- ja Spotify-laskumme, sillä videotuotantoja tekevänä yrityksenä meidän pitää seurata elokuva- ja musiikkigenreä jatkuvasti.