Viinitollon käsikirja – Hyödyllistä viinitietoutta rennolla otteella

Viinitollon käsikirja

Enpä ole pitkään aikaan lukenut niin hyväntuulista opusta, kuin Viinitollon käsikirja (Tuumakustannus 2021). Maija Männistö on pakannut yksiin kansiin paljon perustietoa viinistä sekä hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja siitä, kuinka omaa viinitietouttaan voi kehittää. Kuten kirjassa sanotaan, viini kuuluu muillekin kuin hifistelijöille, vaikka ei joka lasillisesta löytäisikään ryhdikästä harteikkuutta tai tomaatinlehden vivahdetta.

Maija Männistö vuorottelee kirjassa kivasti omien viinimuistojen ja -kokemusten sekä asiantuntijoiden ja ammattilaisten puheen välillä ja lähestyy viiniä sellaisten peruskysymysten, kuten vaikuttaako seura viinilasillisen makuelämykseen tai onko kallis viini aina halpaa parempi, kautta. Sopivaa puhetta meille muille tolloille.

Viinitollon käsikirja

 

Etiketin viemää

Voiko viinipullon ostaa pelkän etiketin perusteella? Hifistelijä varmaan sanoisi ei, mutta meiltä tolloilta se kyllä onnistuu. Jossain vaiheessa viiniostoksilla käydessäni ostin hyväksi havaitun pullon seuraksi jonkun toisen pullon pelkän hauskan etiketin tai nimen perusteella. Joskus tuli huteja, mutta toisinaan ihan onnistuneita ostoksia.

Kirjassa Alkon palvelu- ja tuotekouluttaja Anri Lindström sanookin, että jos asiakas ei ole suoranainen viinituntija tai ei ole tulossa hakemaan jotain tiettyä pulloa, niin etiketillä on iso merkitys sille, miten joku viini puhuttelee ostajaa ja miten joku pullo päätyy ostoskoriin.

Eikä viiniä tarvitse ottaa niin vakavasti. Elävästi on jäänyt mieleen kerta, kun ystäväpariskunta tuli kylään ja toi mukaan pullolliset puna- ja valkoviiniä nimeltä Tollo. Siitä saimme illan aikana monet hyvät naurut ja muistaakseni italiasta kotoisin oleva viini oli vielä oikein hyvää. Ei nimi siis aina pulloa pahenna.

Muutaman kerran aikaisemmin olen intoutunut jostain suosikkiviineistäni kirjoittamaan myös täällä blogissa.

Kyykkyviini vai saunapunkku?

Viinitollon käsikirjasta tarttui mukaan myös muutama uusi viinitrendi ja -sana. Kyykkyviinit jo tiesinkin eli ne halvimmat viinit, jotka ovat Alkossa aina alahyllyllä, mutta saunapunkusta en ollut kuullutkaan. Tämä uusi saunajuoma on siis punaviiniä jäillä tai ainakin hyvin jäähdytettynä. Tähän trendiin innosti australialainen Jam Shed Shiraz -viini, joka saapui Suomen markkinoille viime vuonna. Täytyy laittaa ensi kesänä testiin mökkisaunassa.

Toista trendijuomaa eli rieslingroseeta olen ehtinyt jo maistaakin, kun kovan metsästyksen tuloksena löysin sitä viime kesänä Viking Linen laivalta. Tänne Viroon juoma ei ainakaan vielä viime vuonna ehtinyt. Riesling-rypäleen ja roséviinin yhdistävä That’s Neiss Pink Riesling oli mielestäni oikein mainio kesäjuoma. Toivottavasti sitä löytyisi tänä kesänä myös täältä Etelä-Helsingistä. Koronan takia, kun ei ole tietoa siitä, milloin laivamatkustus on taas mahdollista.

Valikoima viinivinkkejä

Olen toimittajan työssäni päässyt osallistumaan moniin viinitastingeihin, erilaisiin viinikoulutuksiin, vertailemaan viinilasin muodon merkitystä viinin maulle sekä useille upeille lounaille ja illallisille, jossa ruoat ja viinit on valittu huolella. Monta hyödyllistä oppia on näistä tilaisuuksista tarttunut mukaan, mutta silti koen olevani viinin suhteen vielä vähän tollo…. on paljon asioita, joita en tiedä, enkä ole makuaistianikaan jaksanut erityisesti kehittää.

Tunnen lempirypäleeni (Riesling & Syrah / Shiraz) joiden perusteella monet arkiset viinivalintani teen. Hyvistä viineistä ja samppanjoista kerään kuvia puhelimeeni, ja sieltä yleensä valitsen juoman spesiaalimpaa tilaisuutta varten. Muistiinpanojen tekemistä suosittelee myös Viinitollon käsikirja, sillä muuten hyvät viinit helposti unohtuvat. Tämän suurempaan viinihifistelyyn minusta ei ole.

Hyvässä seurassa viini maistuu aina paremmalta!

Viinitollon käsikirja tarjosi myös pari uutta ja hyödyllistä vinkkiä, kuten mikä on paras pesuaine viinitahroille (sappisaippua) ja miten viinipullon saa viilennettyä nopeasti (laita se jääveteen). Lisäksi kirjan lukemisen jälkeen ryhdyin ihan tosissani haaveilemaan viinikaapista!

Uusi tieto oli myös se, että tämänhetkinen inhokkirypäleeni Chardonnay onkin ihanien Chablis-viinien raaka-aine. Tällainen tollo sitä voi viiniasioissa olla.

Vietätkö jo viinipäiväntasausta?

Vuodenajat ovat vaikuttaneet aina omaan viinimakuuni. Kesällä tulee juotua enemmän raikkaita roséviinejä ja kevyitä valkoviinejä. Talvella taas on tuhtien punaviinien vuoro. Viinitollon käsikirja kertoo, että somessa on jo useamman vuoden ajan vietetty kaksi kertaa vuodessa viinipäiväntasausta, jonka idea on juuri sama eli vaihtaa sesonkiin sopivaan viiniin. Keväällä vaihdetaan punkku valkkariin ja syksyllä toisin päin.

Viinipäiväntasauksen tunnuslause onkin: ”Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle.” Tänä keväänä viinipäiväntasausta vietetään 10. huhtikuuta. Ihan uusi tapahtuma minulle, mutta ajattelin lisätä tämän hauskan juhlapäivän kalenteriini.

Lopuksi vielä kirjailija Katja Kallion Instagramissa antama vinkki. ”Kun avaat samppanjapullon kotioloissa, anna korkin lentää, minne vaan. Kun sen sitten joskus siivotessasi löydät, muistat, että elämässä on joskus ollut myös hauskaa.”

 

Vuosi neljän seinän sisällä

neljän seinän sisällä

Tapaamiset kasvokkain vaihtuivat videopalavereihin neljän seinän sisällä.

Pari päivää sitten vietettiin koronapandemian, joka alkoi maaliskuussa 2020, vuosipäivää. Kuka olisi vuosi sitten uskonut, että olemme taas samassa tilanteessa.

Virossa alkoi viime viikolla kuukauden mittainen ja koko maan kattava lockdown. Taas sulkeudumme kotiin neljän seinän sisälle elämään puuduttavaa arkea, jossa päivät eivät eroa toisistaan, eikä arki eroa juhlasta mitenkään. Ihmiskontakteja ei ole, paitsi Prisman ruokalähetti.

Kotitoimisto oli koronavuoden pelastus

Olen tehnyt töitä pääasiassa kotitoimistolta käsin viimeiset kuusi vuotta, niin kauan kuin olemme asuneet Virossa. Kunnon työskentelyolosuhteet kotona nousivat koronavuonna arvoon arvaamattomaan.

Jo silloin kun ostimme mieheni kanssa talon Virosta, päätimme, että siellä on oltava meille molemmille kunnon työtilat eli omat työhuoneet. Onneksi näin. Molemmat pystyivät koronasta huolimatta sujuvasti jatkamaan töitään, eikä tarvinnut riidellä siitä, kumpi saa keittiönpöydän työpisteekseen.

Vuosi kotitoimistolla ei ollut aina näin idyllinen.

Se, että oli työhuone, jonka oven pystyi työpäivän päätteeksi laittamaan kiinni, muodostui vuoden aikana tärkeäksi asiaksi. Oli edes jonkunlainen asia, jolla pystyi erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan neljän seinän sisällä. Kun ei voinut mennä minnekään, eikä tehdä mitään, tuntui, että päivät ja viikot seurasivat tosiaan yhtenä puurona.

Kun kotitoimistosta ei pääse pois

Toki kotitoimistolla työskentelyn vastapainoksi oma työni oli aikaisemmin ollut hyvinkin liikkuvaa. Toimittajana minulla oli usein tapaamisia muiden ihmisten kanssa, juttukeikkoja ja -matkoja eri puolille Viroa ja Suomea ja välillä muihinkin maihin. Lisäksi oli työmatkoja Tallinnan ja Helsingin välillä. Tallinnan laivat ovat viime vuosina tulleet tutuiksi, sillä Helsingissä tuli käytyä asiakastapaamisissa ei nyt ihan viikoittain, mutta useamman kerran kuukaudessa. Tämä kaikki loppui koronan myötä kuin seinään ja se oli omalta osaltani viime vuoden suurin muutos.

Alkuun kotonaolo tuntui oikeastaan tosi hyvältä. Työnteko tehostui, kun menot ja tapaamiset loppuivat. Tuntui, että työpäivään tuli tunteja lisää. Moni asia hoitui puhelimellakin tai Teams-palaverissa. Mutta aika pian alkoi ahdistaa, kun kotitoimistolta ei päässytkään pois. Sosiaaliset kontaktit typistyivät omaan mieheen, jonka naama rehellisyyden nimissä alkoi ärsyttää.

neljän seinän sisällä

Työ ja tapaamiset siirtyivät koronan myötä verkkoon.

Aluksi oli hauskaa kippistellä kuohuviiniä kavereiden kanssa Teamisissa ja viettää vappupiknikiä Zoomissa, mutta jossain vaiheessa webinaarien ja videokokousten ja -seminaarien määrä alkoi kyllästyttää. Jatkuva istuminen neljän seinän sisällä puudutti ja keskittymiskyky oli kuin hamsterilla.

Ja kun työn ja vapaa-ajan välinen ero oli todella häilyvä, niin töitä tuli myös tehtyä ihan liikaa. Jos piti valita Netflixin tuijotuksen tai töiden väliltä, niin valinta osui usein töihin.

Koti kuntoon!

Ensimmäisen koronakevään aikana ryhdyimme mieheni kanssa kunnostamaan kotia. Kaikki viisi vuotta korjaamista tai kunnostamista odottaneet asiat laitettiin kuntoon. Kun sisähommat oli tehty ja sää salli, siirryttiin pihalle. Leikkausta odottanut kuusiaita sai kyytiä ja pian pihalla oli kasassa noin 30 tavallisen joulukuusen kokoista kuusenlatvaa. Seuraavaksi ryhdyimme tyhjentämään autotallia, jossa oli reilusti edelliseltä asukkaalta perittyä roinaa.

Onneksi Wolt toi myös kukkia kotiin!

Kaiken puuhaamisen ajan takaraivossa kyti ajatus, että kohta on kesä ja virus on siihen mennessä saatu taltutettua. Silti poikkeustila Virossa vain jatkui ja jatkui. Lopulta toukokuun lopulla siirryttiin poikkeustilasta hätätilaan ja maailma aukeni hiukan. Kesäkuussa oli taas mahdollista matkustaa Suomesta Viroon ja meillekin saapui kauan odotettuja vieraita juhannukseksi. Tuli tunne, että tästä selvittiin ja voimme nauttia vapaudesta vastuullisesti.

Kesä meni ja lomaillakin ehdittiin. Maailma palaili jotenkin entiselleen, ja aurinkoisilla terasseilla istuessa koronaviruksen ehti jo melkein unohtaa. Tuli syksy ja elämä jatkui normaalina. Tallinnan laivat kulkivat tuttuun tapaan edestakaisin Suomenlahtea, ja tuli reissattua Tallinnan ja Helsingin väliä lähes normaaliin tapaan, mitä nyt käsiä pesi useammin.

Paluu neljän seinän sisälle

Ja sitten maailmalta alkoi taas tihkua tietoa viruksen uudesta leviämisestä, tartuntamäärät lähtivät kasvuun, matkustaminen loppui ja tuli maskipakko. Epätoivo valtasi mielen, tämän piti loppua ja nyt se tuntuu entistä pahemmalta. Kaikki kiva, mikä oli siirtynyt seuraavalle vuodelle, tuntui karkaavat vain kauemmas, ehkäpä tavoittamattomiin. Rokotteista maalailtiin nopeaa ratkaisua ongelmiin, kunnes selvisi, etteivät rokotetehtaan pysty tuottamaan lupaamiaan määriä rokotetta.

Moni ei ottanut koronavirusta enää vakavissaan Virossa. Ihmiset eivät välttäneet sosiaalisia kontakteja, eikä maskeja käytetty, vaikka voimassa oli maskipakko. Joulunpyhinä matkusteltiin eri puolille maata ja jopa ulkomaille. Tämän seurauksena maaliskuussa 2021 Viron koronatilanne on yksi Euroopan pahimpia.

Poikkeustila tyhjensi Tallinnan kadut keväällä 2020 ja uudestaan maaliskuussa 2021.

Elo neljän seinän sisällä jatkuu. Tuleva kesä tuntuu olevan vain kivulias muistutus siitä, että monet viime kesältä siirtyneet asiat, kuten kirjoitusretriitti Ranskassa, eivät todennäköisesti toteudu tänäkään vuonna. Uusia suunnitelmia en halua tehdä, koska tuntuu, etten kestä enää yhtäkään peruutuksen aiheuttamaa pettymystä.

Kotikaupungin stayactioneista ei ole enää hyötyä ja ystävien kasvot videopuheluissa tuntuvat siltä, kuin joku pyörittäisi veistä haavassa. Se saa vain miettimään, kuinka kauan vielä kestää ennen kuin voimme tavata fyysisesti.

 

Multipasking – Miten meni niin kuin omasta mielestäsi?

mustipasking

Twitteristä se alkoi, niin kuin moni muukin asia nykyään. Nimittäin uuden multipasking-termin leviäminen.

Sanan määritelmä kuuluu näin: ”Tehdä samanaikaisesti montaa asiaa paskasti. Uuvuttaa tekijänsä, mistään ei tule valmista ja se keskeneräinenkin on ihan paskaa.”

Uusi sana on tietenkin johdettu multitasking-sanasta, joka tarkoittaa monen asian tekemistä samaan aikaan.

Joskus multitasking oli ihailtu tehokkuuden merkki, kunnes aivotutkijat totesivat, ettei ihmisen aivoja ole luotu sellaiseen työskentelyyn. Kun häslää montaa asiaa yhtä aikaa, eikä keskity mihinkään kunnolla, ei jälki ole hyvää. Yleensä lopputulos on paskaa.

Tästä onkin sitten helppo johtaa uusi termi sille, että tekee samaan aikaan montaa asiaa huonosti. Käsi ylös, joka ei ole tähän koskaan syyllistynyt!

Korona-ajan termi

Viime aikoina itselläni multipasking on liittynyt erityisesti erilaisiin Teams-palavereihin ja webinaareihin. Kun aihe tai sen esitystapa ei kiinnosta tarpeeksi, ryhdyn siinä ohessa tekemään jotain muuta, kuten selaamaan somea, päivittämään kalenteria tms. En keskity yhteenkään asiaan kunnolla, joten merkkaan kalenteriin vääriä asioita, en saa webinaarista mitään irti ja niin edelleen. Hukkaan heitettyä aikaa kaikkien tekemisten osalta.

Samaa totesi Twitterissä HOK-Elannon toimialajohtaja Lassi Juntunen, jonka mukaan multipasking on nimenomaan Teams-arjessa vaaniva ansa.

”Samaan aikaan kokouksessa, sähköpostissa, muissa viestimissä… Vaatii itsehillintää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.”

Juuri näin, vaikka me kaikki tiedämme, että multitasking on aivoillemme mahdottomuus.

Multipasking ei ole mikään uusi termi

Helsingin Sanomissa ilmestyneen jutun mukaan multipasking-termi ei ole mikään uusi juttu. Sitä on käyttänyt ensimmäisen kerran jo vuonna 2017 toimittaja Toivo Haimi. Nyt termin käyttö on kuitenkin yleistynyt huimasti.

Termistä ovat puhuneet Twitterissä myös hyvinvointivalmentaja ja somevaikuttaja Joni Jaakkola, joka totesi multipaskingin myös uuvuttavan tekijänsä.

”Mistään ei tule valmista ja se keskeneräinenkin on ihan paskaa.”

Niinpä. Kun ei keskity tekemisiinsä, niin jälki vaatii yleensä muokkaamista tai pahimmassa tapauksessa koko homman uudelleen tekemistä. Multitaskingissä ja multipaskingissa ei siis ole mitään järkeä ja silti jatkamme sitä. Miksi?

Moni väittää syyksi kiirettä, mutta tosiasiahan on, että multipasking vaan lisää sitä. Se, että tekee hommat huonosti ei auta kiireeseen, jos joutuu tekemään saman työn kahteen kertaan.

Toinen syy multipaskingin jatkamiseen, joka on astetta uskottavampi, on korona-aika, joka pakotti meidät toimistolta kotiin ja loputtomien Teams-palaverien putkeen. Kotona on töiden ohessa huomioitava puoliso, lapset ja lemmikit ja se jos jokin vaatii multitaskingia.

 

Bujoiluvuoteni – Vinkit Bullet Journalin aloittamiseen

Vinkit Bullet Journalin aloittamiseen

Track the past, organize the present, and plan for the future.

Yhtenä päivänä tuli mieleeni, että lupasin jo aikoja sitten kirjoittaa blogiin jatkojutun omasta Bullet Journalin käytöstä, kunhan olen siitä kerännyt enemmän käyttökokemuksia ja antaa myös vinkkejä bujoilun aloittamiseen.

Vuosi 2021 on minulle jo neljäs bujoiluvuosi, sillä aloitin ensimmäisen Bullet Journalini helmikuussa 2017. Kiinnostuin tästä muistikirjan, kalenterin ja to do -listojen yhdistelmästä, kun kännykän sähköinen kalenteri ei enää pitänyt ajankäyttöäni hallinnassa, eikä paperikalenterin ja post it -lappujen yhdistelmäkään tuntunut toimivan.

Niinpä loin itselleni omanlaiseni Bullet Journalin, monipuolisen muistikirjan, jonka kansien välissä mukanani kulkivat niin kalenteri, kokousmuistiinpanot, to do -listat, muistettavat asiat kuin unelmat ja haaveetkin.

Bullet Journalin plussat ja miinukset

Minulla taitaa olla menossa jo neljäs tai viides Bullet Journal, joten nyt on hyvä aika listata sen käytön hyvät ja huonot puolet sekä antaa vinkit Bullet Journalin aloittamiseen, jos bujoilu teistä jotakin kiinnostaa.

Neljän vuoden aikana olen jo oppinut, mitkä asiat bujoilussa sopivat minulle ja mitkä eivät. En esimerkiksi kaipaa vuosikalenteria vaan minulle riittävät kuukausi- ja viikkotason kalenterit. Kiireisinä aikoina useamman viikon voi muistikirjaan tehdä etukäteen valmiiksi, vaikka osa bujoilun ideasta onkin tehdä sitä vain viikko kerrallaan ja siirtää sitten tehtäviä ja töitä tarpeen vaatiessa eteenpäin.

Myöskään Bullet Journalin yletön koristelu ei kiinnosta minua. Olen tyyliltäni enemmän minimalisti, mutta paperikauppa Putingista ostamani tarrat, joilla listoja ja näkymiä voi koristella, ovat kyllä kiva ja helppokäyttöinen lisä bujoiluun.

Ensimmäinen Bullet Journalini oli Leuchtturm1917-brändin nimenomaan bujoiluun tarkoitettu muistikirja, jossa olivat valmiina sekä sivunumerointi että sisällysluettelo. Lisäksi siinä oli tietoa ja ohjeita bujoiluun. Käyttöä helpottivat kolme kirjanmerkkinauhaa, joilla pystyi merkkaamaan kuluvan kuukauden ja viikon ja vaikka to do -listan paikan muistikirjassa.

Ensimmäinen oma Bullet Journalini.

Bujoilun aloittaminen oli sen avulla helppoa, sillä moni asia oli tehty valmiiksi ja tarvittava tieto Bullet Journalin tekemisestä ja käytöstä oli samojen kansien välissä.

Tarvitset vain kynän ja muistikirjan

Kun ensimmäinen Bullet Journalini täyttyi, yritin löytää Suomesta samanlaisen Leuchtturmin puolivalmiin Bullet Journalin siinä onnistumatta. Niinpä ostin käyttööni Leuchtturm1917-brändin perusmuistikirjan ja rakensin Bullet Journalini siihen itse.

Bullet Journalia varten on hyvä olla muistikirja, jossa on pilkutetut sivut. Pilkutetut sen takia, että niitä on helppo jakaa kynän ja viivoittimen avulla erilaisiin osiin tarpeen vaatiessa. Lisäksi muistikirjassa on hyvä olla valmiiksi 31 riviä, jolloin yhdelle sivulle saa tehtyä yhden kuukauden kalenterin. Valmiit sivunumerot ovat myös kiva lisä. Oikeastaan muuta vaatimusta ei ole.

On makuasia, ryhdytkö tekemään Bullet Journalia täysin tyhjillä sivuilla varustettuun muistikirjaan vai haluatko käyttöösi viivoitetut tai pilkutetut sivut. Käyttöä helpottaa ohutteräinen kynä ja pieni viivoitin, joiden avulla sivuja voi jakaa haluamiinsa osiin ja tehdä tarvittavat merkinnät sekä viikoille ja kuukausille omat sivunsa.

Jokainen voi luoda Bullet Journalista juuri itsensä näköisen muistikirjan ja kalenterin yhdistelmän.

Koska Bullet Journalin idea on yhdistää muistikirja, kalenteri ja muistiinpanot, on tärkeää, että sinne kirjoitettu tieto löytyy helposti. Niinpä muistikirjan alkuun kannattaa varata muutamia aukeamia sisällysluettelolle. Sen avulla löydät helposti käynnissä olevan viikon tai tarvitsemasi asiat, jos muistikirjastasi puuttuu kirjanmerkkinauha.

Tehtävät, tapahtuma ja muistiinpanot

Bullet Journalin toimintatapa perustuu muutamaan yksinkertaiseen merkkiin, joilla esimerkiksi tekemistä odottavat tehtävät, tulevat tapahtumat tai muistiinpanot merkitään kalenteriin tai listoihin. Kun tehtävä on tehty tai sen on siirretty syystä tai toisesta eteenpäin, käytetään myös tiettyä symbolia.

Merkit ovat amerikkalaisen toimittajan Ryder Carrollin käsialaa, joka on kehittänyt koko Bullet Journal -konseptin. Merkeistä ja niiden käytöstä voit lukea lisää täältä.

Lisäksi ideana on käydä läpi joka viikko tehdyt ja tekemättömät työt ja niiden pohjalta aina suunnitella seuraavan viikon ajankäyttöä. Kun asioita kirjoittaa käsin ylös, niin ainakin itselleni ne myös jäävät paremmin mieleen. Samalla oman ajankäytön suunnitteluun tulee keskitettyä paremmin ja kirjattua asiat ylös, niin etteivät ne unohdu tai huku jonnekin.

Eikä erilaisten listojen tekemistä Bullet Journaliin kannata ottaa stressiä. Jokainen listaa itselleen tärkeitä asioita. Itse seuraan viikkotasolla peruskalenterin lisäksi blogini päivittymistä ja hyvinvointiini vaikuttavia asioita, kuten liikkumista. Lisäksi listaan kirjoittamista odottavia juttuja, hyviä kirjoja ja elokuvia, omia haaveita ja unelmia, blogin juttuideoita sekä arkeen kuuluvia pakollisia hoidettavia asioita.

Keskittymiskyky paranee huomattavasti, kun kaikkea tätä ei tarvitse koittaa muistaa, vaan sen voi listata bujoon muistiin. Eikä ole pelkoa hukkuvista muistilapuista, kun kaikki muistettava on yksien kansien välissä!

Vinkit Bullet Journalin aloittamiseen

Virallisen Bullet Journal Method -sivuston vinkit Bullet Journalin aloittamiseen löydät täältä.

Värikästä inspiraatiota bujoilun aloittamiseen tarjoaa 17-vuotiaan Emma Ollilan kirjoittama Bujoilijan inspiraatiokirja (Minerva Kustannus 2021), jossa annetaan ideoita oman Bullet Journalin elävöittämiseen, neuvoja kalligrafiaan, teemaideoita ja neuvoja bujon kuvaamiseen someen. Myös Instagramista löytyy upeita koristeltuja Bullet Journaleita, jotkut niistä ovat kuin taideteoksia!

Parasta Bullet Journal -metodissa on mielestäni sen muunneltavuus. Jokainen voi luoda itsensä näköisen muistikirjan ja kalenterin yhdistelmän, joka palvelee juuri hänen tarpeitaan. Joku luo Bullet Journalistaan taideteoksen piirroksilla ja kuvituksilla, minimalistille riittää vähempikin. Minulle Bullet Journal on ennen kaikkea tapa järjestää nykyisyyttä ja suunnitella tulevaa.

“It’s journaling at the speed of life.”

 

Tartu kynään – Tänään on käsin kirjoittamisen päivä

käsin kirjoittamisen päivä

Tammikuun 23. päivä on kansainvälinen käsin kirjottamisen päivä (National Handwriting Day). Voisi luulla, että merkkipäivä on uusi keksintö, sillä aivan viime vuosina on herätty huomaamaan ihmisten käsin kirjoittamisen taidon heikkeneminen. On jopa herännyt pelko siitä, että kirjoitustaito katoaa digitaalisessa maailmassa kokonaan, kun laitteiden puheohjaus koko ajan kehittyy.

Toisaalta samaa huolta kannettiin jo 1400-luvulla, kun kirjapainotaito keksittiin sekä silloin, kun kirjoituskone keksittiin. Eikä kirjoitustaito tai käsin kirjoittaminen ole mihinkään kadonnut, vaikka tekniikka onkin kehittynyt.

YLE tietää kuitenkin kertoa, että käsin kirjoittamisen päivä sai alkunsa jo vuonna 1977 ja missäpä muualla kuin Yhdysvalloissa. Merkkipäivän taustalla oli kirjoitusvälineiden valmistajien yhdistys, joka halusi juhlistaa kirjoittamisen riemua vuosittain. Väittäisin, että tavoitteena oli myös myydä lisää kyniä.

Tarttumalla kynään huolehdit aivoistasi

Työni puolesta tartun edelleen kynään lähes päivittäin. Teen pääosan kokous- ja haastattelumuistiinpanoista kynällä muistikirjana tai paperille. Nauhuria käytän harvoin ja vaikka olen koittanut opetella muistiinpanojen tekemistä ottamalla kuvia kännykän kameralla, ei se oikein tunnu luontevalta.

Käsin kirjoittaminen on minulle myös tapa muistaa asioita. Samasta aiheesta kirjoitin blogiin jo vuonna 2015.

Kun kirjoitan käsin asian muistikirjaani tai kalenteriin, se jää paremmin mieleeni. Näin on ollut jo kouluajoista lähtien. Muistiin kirjoitettuja asioita ei tarvinnut kerrata kokeeseen niin montaa kertaa, kuin pelkästään luettuja aiheita.

Kirjoittaminen on hidasta, joten kaikkea ei ehdi kirjata ylös. Silloin pitää osata tiivistää. Se taas pakottaa miettimään, mikä asiassa on olennaista. Se laittaa aivot töihin.

Aivotutkijoiden mukaan käsin kirjoittaessa aivoissa aktivoituvat sekä kielialueet että käden motorisen alueet. Tieto sanan kirjaimista kulkee aivoihin käden liikkeen kautta. Kun taas kirjoittaa tietokoneen näppäimistöllä, aivojen motoriset alueet aktivoituvat niukemmin. Aivot pääsevät helpommalla ja laiskistuvat.

Kynä auttaa keskittymään

Käsin kirjoittaminen auttaa myös keskittymään. Palavereissa tykkään sen takia kirjoittaa muistiinpanot käsin, sillä jos näppäilen niitä koneelle, keskittyminen herpaantuu ja harhaudun yleensä tekemään koneella jotain muutakin.

Kauniit muistikirjat inspiroivat minua kirjoittamaan.

Käsin kirjoittamisen merkitys keskittymiselle on huomattu myös kouluissa. Espoolaisopettaja teki asian tiimoilta testin omien oppilaidensa kanssa ja huomasi, kuinka suuri vaikutus käsin kirjoittamisella oli oppilaiden keskittymiseen ja ennen kaikkea oppimistuloksiin.

Myös piirtely tai neulominen auttaa tutkimusten mukaan opiskelijoita keskittymään paremmin luennolla. Ehkäpä tässä olisi hyvä syy nostaa käsin kirjoittamisen päivä yleiseen tietoisuuteen myös Suomessa?

Jos käsin kirjoittaminen on vuosien saatossa unohtunut ja käsiala rapistunut, niin ei hätää, taidon voi kyllä oppia uudestaan. Aikaa se kyllä vaatii ja päivittäistä harjoittelua, mutta se puolestaan kasvattaa kärsivällisyyttä ja lisää luovuutta.

 

Viisi vuotta myöhemmin – Missä sinä olet silloin?

*Kirja saatu blogin kautta

Viisi vuotta myöhemmin

Vuodenvaihde on monille uusien suunnitelmien aikaa, mutta mitä jos suunnitelmat eivät toteudukaan?

Jouluviikolla postilaatikossa odotti yllätys. Otava oli lähettänyt minulle luettavaksi ennakkokappaleen keväällä 2021 ilmestyvästä Rebecca Serlen uutuuskirjasta Viisi vuotta myöhemmin. Tällaista yllätystä arvostaa erityisesti korona-aikana, kun kaikki kiva tekeminen on kiellettyä ja erilaiset rajoitukset ovat taas jumahduttaneet elämän kotiin, neljän seinän sisälle. Kyseessä on Rebecca Serlen ensimmäinen suomennettu teos, joka on saanut paljon palstatilaa kansainvälisessä mediassa, kuten Marie Clairessa, New York Timesissa ja Oprah Magazinessa.

Kirja tuntui heti pelkästään nimensä perusteella erityisen sopivalta lukemiselta juuri ennen vuoden vaihetta. Silloinhan moni miettii, minkälainen vuosi on takana ja minkälainen vuosi odottaa seuraavaksi. Moni tekee listoja tavoitteista, toiveista ja unelmista, joita kohti haluaa matkata. Niin olen itsekin monena vuonna tehnyt. Koronavirus pisti kuitenkin viimeisimmän vuoden 2020 listani täysin uusiksi. Väliin jäivät niin kirjoitusretriitti Ranskassa kuin unelmien matka Frida Kahlon kotimuseoon Meksikoon. Ehkäpä koronavuoden suurin opetus on ollut se, että kaikkea voi suunnitella, mutta suunnitelmien toteutuminen onkin sitten toinen juttu.

Missä sinä olet viiden vuoden päästä?

Hiukan sama teema on myös Rebecca Serlen kirjassa, joka kertoo nuoresta Danniesta. Jo pikkutytöstä asti hän on suunnitellut elämänsä huolella ja myös toteuttanut asettamansa haaveet ja tavoitteet. Alle kolmikymppisenä Danniella tuntuu olevan kaikki kunnossa: on unelmien työpaikka lakifirmassa ja kihlat täydellisen poikaystävän kanssa. Viihtyisästä asunnosta New Yorkin arvoalueella puhumattakaan. Mutta sitten kaikista tarkoista suunnitelmista huolimatta elämä puuttuu peliin ja kaikki muuttuu.

Eräänä yönä todellisuuttakin realistisempi uni näyttää Dannielle, missä hän on viiden vuoden päästä. Eikä mikään näytä menneen hänen suunnitelmiensa mukaan. Uni ei jätä nuorta naista rauhaan ja hän koittaa entistä enemmän toteuttaa omia suunnitelmiaan, etteivät unen tapahtumat toteutuisi. Päättäväisesti Dannie yrittää uhmata kohtaloaan, vaikka unessa tapahtuneet asiat tapahtuvat yksi kerrallaan myös tosielämässä.

Kirjan päähenkilössä on paljon nuoruuden ehdottomuutta. Asioiden pitää mennä tietyllä tavalla, siten kun on lapsesta asti haaveillut, muuta vaihtoehtoa ei ole. Totuus on kuitenkin se, että jokainen meistä muuttuu iän myötä ja erilaiset elämänkokemukset ja tapahtumat muuttavat meitä. Voikin olla, etteivät lapsuuden haaveet tunnu enää saavuttamisen arvoisilta aikuisena. Silloin tarvitaan rohkeutta luoda uusia unelmia ja tavoitella niitä, vaikka turvallisemmalta tuntuisi jatkaa itse itselleen suunnittelemaa polkua pitkin. Pelottavalta voi tuntua myös se, ettei aikuisena yhtäkkiä tiedäkään, mitä haluaa ja mistä haaveilee. Eikä ole harmainta aavistusta siitä, missä on viiden vuoden päästä ja kenen kanssa.

Chick lit -kirjallisuutta parhaimmillaan

Wikipedian mukaan Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naiset elämän ongelmia humoristisesti ja kevyesti. Sen tarinat sijoittuvat yleensä maailman suuriin metropoleihin ja päähenkilönä on usein 20-30–vuotias sinkkunainen. Ei siis epäilystäkään, etteikö Viisi vuotta myöhemmin -kirja kuulu tähän kategoriaan.

Omaan makuuni varsinkin kirjan alku oli jotenkin liian maireaan tyyliin kirjoitettu, vaikka vaivatonta ja kevyttä viihdekirjallisuutta tykkäänkin lukea. Kun kirjan tapahtumat hiukan etenivät, tuli siihen tarvittavaa draamaa, joka vei liialta makeudelta sopivasti kärjen pois ja sai minut jatkamaan lukemista. En viitsi sen enempää kirjan juonesta kertoa, etten pilaa lukunautintoa muilta, mutta sen voin sanoa, että juoni ja tapahtumat menevät ihan toiseen suuntaan, kuin aluksi luulisi.

Joululomalla parasta tekemistä on lukeminen!

Kun googlettelin muita Chick lit -kirjoja ja -kirjailijoita, niin tajusin, että monet teokset olen itseasiassa nähnyt vain tv-sarjoina tai elokuvina. En ole esimerkiksi lukenut Candace Bushnellin Sinkkuelämää, Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan, enkä Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjoja. Kokemukseni mukaan moni kirja on kuitenkin parempi, kuin siitä tehty tv-sarja tai elokuva. Täytyypä ottaa nämä klassikot lukulistalle mitä pikimmin.

 

Stayacation Tallinnassa

stayacation

Tänä vuonna pimeä marraskuu vei voimat tehokkaammin kuin koskaan ennen. Liekö syynä ollut korona, jonka toinen aalto lopetti sosiaalisen elämän ja matkustamisen jo toisen kerran tänä vuonna.

Kun koti on myös työpaikka, on sieltä joskus vaan päästävä pois. Niinpä päätimme mieheni kanssa suunnata joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorokauden mittaiselle minilomalle naapurikuntaamme Tallinnaan juhlimaan yhteisen yrityksemme pikkujouluja.

Tällainen ”stayacation” eli kotikaupungissa tai sen lähistöllä vietetty loma nousi jonkinlaiseksi trendiksi jo kymmenen vuotta sitten, mutta korona-aika on nostanut ne uuteen suosioon. Kun ulkomaille ei voi matkustaa, voi kuitenkin leikkiä turistia kotikaupungissaan. Näin mekin päätimme tehdä.

Testissä Tallinnan uusin hotelli

Varasimme huoneen Hotel L´Embitusta, joka on Tallinnan uusin neljän tähden hotelli. Se avasi ovensa lokakuussa. Hotelli sijaitsee aivan Tallinnan keskustassa lähellä Solaris-keskusta. Vanhaan kaupunkiin sieltä kävelee reilussa viidessä minuutissa. Nimensä hotelli on saanut 1200-luvulla eläneeltä virolaiselta sotapäälliköltä Lembitulta, jonka mukaan on nimetty myös hotellin naapurissa oleva puisto.

Valitsimme deluxe-huoneen omalla saunalla. Meitä onnisti ja saimme käyttöömme ainoa hotellin historiallisessa osassa sijaitsevan deluxe-huoneen. Tilaa huoneessa oli yllin kyllin, myös kylpyhuoneen puolella ja sisustuksen artdeco-yksityiskohdat ja modernit kalusteet miellyttivät silmää. Muhkeissa sängyissä nukkui kuin tukki!

Hotel L´Embitu koostuu kolmesta eri rakennuksesta, joten kaikki sen 125 huonetta ovat hiukan erilaisia. Huoneiden koko ja muoto riippuvat siitä, missä rakennuksessa huone sijaitsee. Kaikki huoneet ovat comfort-tasoa eli niiden perusvarustukseen kuuluvat kahvikone sekä kylpytakit ja tossut.

Moderni hotelli on luopunut turhasta paperista, joten perinteisen hotellikansion sisältö löytyy huoneen televisiosta ja pahviset Älä häiritse -kyltit on korvattu ovenpielessä sijaitsevilla diginäytöillä. Jokaisessa huoneessa on myös oma ovikello!

Hotellin erikoisuuksia ovat viiniautomaatti ja huikea näköala

Saavuimme hotelliin jo varhain lauantaina iltapäivällä ja onnistuimme saamaan huoneen heti käyttöömme. Emme suinkaan olleet hotellin ainoat vieraat vaan sinne saapui samaan aikaan myös useita virolaisia pariskuntia ja ystäväporukoita.

Veimme tavarat huoneeseen ja päätimme sen jälkeen juoda lasit viiniä hotellin wine & tapas -baarissa ja suunnitella stayacationin ohjelmaa. Hotel L´Embitun viinibaarissa on käytössä hauska itsepalveluun perustuva viiniautomaatti. Aulabaarista voi hakea käyttöönsä kortin, jolle ladataan rahaa. Kortilla voi sitten ostella automaatista puna- ja valkoviinejä sekä vahvoja alkoholijuomia. Viinejä on tarjolla 5, 10 ja 15 cm annoksina.

Piipahdimme myös katsomassa hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaa näköalaravintola Roofia, jossa tarjoillaan aamiainen. Viihtyisä ravintola tarjoaa välimerellistä menua ja upean näköalan Tallinnan kattojen yli.

Stayacation – Turistina omassa kotikaupungissa

Mitäpä sitä turisti Tallinnassa muuta tekisi joulukuussa, kun menisi tietenkin Tallinnan tunnelmalliselle joulutorille. Oli hilkulla, ettei toria tänä vuonna järjestetty koronan takia ollenkaan, mutta lopulta Tallinnan kaupunki päätti kuitenkin avata sen normaalia pienempänä.

Joulutorilla joimme lämmikkeeksi minttukaakaot ja minä ostin itselleni uudet nahkahanskat. Sitten lähdimme kuljeskelemaan pitkin vanhan kaupungin katuja ja nauttimaan jouluvalojen luomasta tunnelmasta.

Illan päätteeksi piipahdimme vielä Tallinnan sataman D-terminaalin naapurissa sijaitsevassa Happy Cigars -sikariloungessa, jonka yhteydessä toimii myös viihtyisä viinibaari. Olimme ainoat asiakkaat ja saimme viettää rattoisat pari tuntia hyvien sikareiden ja viinien merkeissä. Sitten olikin jo aika palata hotellille.

Koronaturvallinen stayacation

Koska koronavirus on Tallinnassa loppuvuoden aikana levinnyt hurjalla vauhdilla, päätimme jo etukäteen, että stayacation on mahdollisimman helppo ja turvallinen. Niinpä matkustimme hotellille ja takaisin kotiin taksilla maskit päällä. Maskeja käytimme myös aina hotellin julkisissa tiloissa liikkuessamme.

Vaikka Hotel L´Embitussa on ihana spa-alue, jossa on sekä suomalainen sauna että höyrysauna ja sisäuima-allas, japanilainen allas ja kylmäallas, varasimme kuitenkin käyttöömme hotellihuoneen, jossa oli oma sauna. Jätimme span testaamisen seuraavaan kertaan ja saunoimme oman huoneen rauhassa. Pieni sauna muuten tarjosi uskomattoman kipakat löylyt!

Jätimme myös illallisen hotellin viihtyisässä Roof-ravintolassa väliin ja tilasimme ruokaa huoneeseen Woltilla. Samoin tilasimme myös aamiaisen huoneeseen.

stayacation

Olihan se vähän erilainen loma, mutta kuukausia kestäneen kotona olemisen jälkeen yksikin vuorokausi muissa maisemissa piristi mieltä kummasti!

 

Luovuuden lähteillä – Miten olla luova

luova

Aava ulappa on aina inspiroinut minua.

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, mikä minua inspiroi ja miten olla luova? Mietteiden taustalla on muutamakin kirjaprojekti, joita työstän päivätyöni ohessa. Niiden etenemisen kannalta olisi ratkaisevaa tunnistaa omalle luovalle prosessille tärkeät asiat, jotka inspiroivat minua ja vievät projekteja eteenpäin.

Lisäksi projektit vaativat itsensä johtamista. Kun kukaan ulkopuolinen ei aseta aikatauluja ja tavoitteita, on minun huolehdittava asioiden etenemisestä itse. Voisi luulla, että se on yrittäjälle helppoa. Aikataulun kirjaaminen exeliin ja ajan varaaminen kalenterista sujuukin ongelmitta, mutta miten huolehtia inspiraation ja luovuuden ylläpidosta niin, ettei projekti tyssähdä heti alkuunsa.

Taiteilijoiden mielimaisemat

Olen katsonut YLE Areenasta sarjaa, joka kertoo taiteilijoiden mielimaisemista. Sarjassa pohditaan sitä, miksi taiteilija inspiroituu tietyssä ympäristössä, minkälainen on taiteilija ja ympäristön välinen suhde ja miten sekä ympäristö että taide saattavat muuttua täysin toistensa vaikutuksesta. On järjettömän kiinnostavaa päästä näkemään sellaisten taiteilijoiden, kuten Georgia O’Keeffe, Yves Saint Laurent ja Henri Cartier-Bresson, mielimaisemia.

Kun on lapsuutensa mökkilomat viettänyt Itäisen Suomenlahden rannikolla, on oma mielimaisema muodostunut merestä, aavasta ulapasta ja kallioisista saarista. Se on maisema, jossa olen luova. Rannatonta ulappaa, jossa meri ja taivas tuntuvat yhtyvän, voisin katsella aina. Haaveena olisikin päästä joskus kirjoittamaan jonnekin ulkosaaristoon, kauas kaikesta.

Voisinko olla luova ruohokattoisessa hobitti-mökissä?

Dokumenttisarjan myötä ryhdyin miettimään, miten paljon maisema voi vaikuttaa luovan työn lopputulokseen. Minkälaista tekstiä syntyisi merenrannan sijaan Uuden Meksikon autiomaassa, Marrakeshissa tai Intiassa? Ensi vuoden kesäkuussa, jos koronatilanne helpottaa, pääsen itse kokemaan, miten aurinkoinen Lounais-Ranska vaikuttaa kirjoittamiseeni.

Tuttu ja turvallinen mielenmaisema

Mikä sitten on mielenmaisema? Monelle se on paikka, jonne mieli vaeltaa kiireisen arjen keskellä kaivatessaan rauhaa. Mielenmaisema voi olla aito tai kuviteltu sielun tyyssija, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Paikka, joka antaa voimaa ja johon menneet tapahtumat ovat jättänet jälkensä.

Se voi olla kaikessa tuttuudessaan luovuuden tyyssija silloin, kun luovuuteen liittyy pelkoa. Sillä joskus uusien asioiden tekeminen, uuden luominen ja vanhojen rajojen rikkominen voi olla pelottavaa. Pelko puolestaan tuhoaa helposti luovuuden, jos sitä ei saa hallintaan. Silloin mielenmaisemakin voi olla reitti luovuuteen.

Maiseman vaihto ylipäänsä tekee hyvää luovuudelle. Itselleni riittää joskus vain siirtyminen yläkerran työhuoneesta alakertaan sohvannurkkaan tai ruokapöydän ääreen. Ja kirjoittaminen sujuu taas ongelmitta.

Mielimaisema vai mielenmaisema? Ehkäpä molempia.

Luova tauko

Kukaan meistä ei pysty olemaan luova ja tuottelias tuntitolkulla. Se on tutkittu fakta. Flow-tilassa ajantaju joskus unohtuu, mutta harvoin se koko päivää kestää. Tauot ovat tärkeitä luovassakin työssä. Kun ajatus takkuaa, eikä tekstiä synny, niin monesti on vaan parempi pitää tauko. Tai tehdä jotain muuta. Jotakin tarpeeksi erilaista, jotakin jossa keho pääsee liikkumaan vastapainona koneen ääressä istumiselle.

Luova tauko on minulle monesti se hetki, kun syvennyn jonkun kiinnostavan henkilön tai taiteilijan tekemisiin, jotka inspiroivat minua. Se voi olla puhutteleva valokuvanäyttely, kiinnostava haastattelu tai Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen Luova tauko -Löydä oma tapasi elää -kirjan lukeminen. Kirjassa 12 eri alan taiteilijaa kertovat omasta luovasta prosessistaan, inspiraation lähteistään ja itsensä johtamisesta. Ja myös siitä, kun kaikki ei suju. Kiinnostavaa ja inspiroivaa luettavaa.

Luen parhaillani myös Eat Pray Love -bestsellerin kirjoittaneen Elizabeth Gilbertin teosta Big Magic – Uskalla elää luovasti. Se rohkaisee lukijaa kohti luovaa arkea ja kertoo Gilbertin omasta luomisprosessista.

Meillä jokaisella on oma tapamme toteuttaa itseämme, eikä ole vain yhtä tapaa olla luova. On vain löydettävä oma tapansa.

 

Hulluna kirjoihin – Puolustuspuhe täysille kirjahyllyille

*Kirja saatu blogin kautta

kirjahylly

Joitakin vuosia sitten törmäsin ensimmäisen kerran uutiseen, jossa jonkun suomalaisen kierrätyskeskuksen edustaja kertoi ongelmajätteestä nimeltä kirjahylly. Niitä ei enää otettu vastaan, koska kukaan ei kuulemma halua enää kirjahyllyä kotiinsa. Siis mitä? Onko sellaisia ihmisiä olemassa, joilla ei ole kirjahylly ainakin yhdessä huoneessa? Näköjään on.

Kirjahyllyistä luopuminen taisi osua samoihin aikoihin KonMari -trendin kanssa, joka innosti monet ihmiset putsaamaan kotinsa kaikesta turhasta tavarasta, mikä ei tuottanut iloa. Idea on hyvä, sillä nykyään monella meistä on nurkat täynnä turhaa tavaraa. Mutta kysyn vain, että koska kirjat eivät muka tuottaisi iloa.

Konmaritus-trendin jälkeen seuraava suuri siivousaalto pyyhkäisi suomalaiskotien yli tänä keväänä, kun koronavirus eristi meidät. Toisaalta nimenomaan korona-aikana monista oman kirjahyllyni aarteista oli taas pitkästä aikaa iloa. Tuli etsittyä ideoita keittokirjoista, luettua uudestaan vanhoja suosikkeja ja löytyihän sieltä hyllyn kätköistä myös pari ihan lukematonta kirjaa.

Tajusin ottaa rumat ovet pois yläkerrassa sijaitsevasta tarpeettomasta kaapista ja sain kerralla monta uutta hyllymetriä tyhjää tilaa kirjoille. Tosin nyt sekin on jo täynnä.

Puolustuspuhe täpötäysille kirjahyllyille

Annie Austenin uutuuskirja Hulluna kirjoihin (Minerva kustannus 2020) on kaivattu puolustuspuhe tällaisille kirjojen rakastajille ja täpötäysille kirjahyllyille. Pelkkä kirjan nimen näkeminen sai minut tarttumaan siihen heti. Kevyesti ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu kirja on juuri sopivaa luettavaa tällaiselle kirjafanille, jolle oman kirjahyllyn konmaritus on lähes mahdoton tehtävä.

Kirjassa on monia osuvia ajatuksia ja lainauksia tunnetuilta kirjailijoilta kirjoihin liittyen. Kuten vaikka salapoliisi Sherlock Holmesin luoneen kirjailija Arthur Conan Doylen lausahdus:

”Ihmisen on hyvä hankkia elämänsä alkutaipaleella muutama todella hyvä, ikioma kirja.”

Lausahdus tuo mieleen jo edesmenneet ukkini ja mummini, jotka rakensivat ensimmäisen kirjahyllynsä raakalaudoista ja tiiliharkoista. Kirjoja siihen hyllyyn ostettiin omilta vanhemmilta salaa, mutta ostettiin kuitenkin, vaikka raha oli tiukassa. Ei ole ihme, että omaan kirjahyllyyni on pelastettu sekä mummin ja ukin että kummitädin kirjahyllyjen aarteet.

Lisäksi Austenin kirja paljastaa, minkälaista luettavaa löytyy tunnettujen ihmisten, kuten Osama bin Ladenin tai ja Marilyn Monroen kirjahyllystä. Olisitko uskonut, että bin Ladenin hyllystä löytyisi urheiluravitsemuksen opas kamppailulajien harrastajille. Tai tiesittekö, mikä oli libyalaisdiktaattori Muammar Gaddafin lempikirja? No Hiljaiset sillat, josta tehtyä elokuvaa tähdittivät Clint Eastwood ja Meryl Streep.

Kirjahylly kertoo, kuka olet

Annie Austenin mukaan kirjahylly ei ole pelkästään paikka, jossa säilytät kirjojasi. Se on sisäinen mielenmaisemasi ja omaelämäkertasi. Se on totta. Kirjahyllystä voi lukea ihmisen kiinnostuksen kohteista, harrastuksista ja luonteesta. Joka kerta, kun vierailen jonkun uuden ihmisen kotona, yritän aina jossain vaiheessa päästä vilkaisemaan hänen kirjahyllynsä sisältöä. Se kertoo niin paljon.

Mitä minun kirjahyllyni kertoo minusta? Ainakin sen, että tykkään laittaa ruokaa, olen kiinnostunut taidehistoriasta, luen runoja ja jos tykästyn johonkin kirjailijaan oikein kovasti, niin ostan mahdollisuuksien mukaan kaikki hänen kirjansa. Viroon muuton jälkeen kirjahyllyyni on ilmestynyt myös useita Viroa käsitteleviä kirjoja ja virolaisen kirjallisuuden antologioita. Lisäksi hyllyissä on paljon tietokirjoja, jotka ovat monesti toimittajan työni peruja.

Alakerran tiikkikirjahyllyn olen perinyt kummitädiltäni. Tyhjänä se vaikutti ihanan isolta, mutta täyttyi hetkessä, kun purin muuttolaatikoiden sisällön sinne.

Kuinka järjestää kirjahylly?

Oma kirjakokoelmani on sen verran pieni, puhuisin sadoista kirjoista, en tuhansista tai kymmenistä tuhansista, että sen järjestäminen ei ole koskaan aiheuttanut kovin suurta päänvaivaa. Toisaalta en ole kyllä sen järjestämisellä kovin paljon päätäni vaivannut.

Tapanani on järjestää kirjan pääasiassa aiheen mukaan eli yhdessä hyllyssä ovat runokirjat, yhdessä keittokirjat, yhdessä dekkarit ja niin edelleen. Saman kirjailijan teokset laitan vierekkäin, mutta muuten en ole ryhtynyt kirjoja järjestämään aakkosten, nimen tai tekijän, koon, kustantajan tai nykyään niin trendikkäästi värin mukaan.

Tällä systeemillä halutut kirjat löytyvät yleensä ilman suurempia ongelmia. Ainoa asia, joka nykyään aiheuttaa ongelmia, on tilan puute. Alakerran iso kirjahylly on täynnä. Siitä on jo viety kirjoja yläkerran hyllykköön, joka muuttui vähän vahingossa tarpeettomasta kaapista kirjahyllyksi. Lisäksi kirjoja löytyy työhuoneen ikkunalaudalta ja vaihtelevan kokoisina pinoina yöpöydältä.

En ole tainnut koskaan julkaista shelfietä eli somessa jaettua kuvaa omasta kirjahyllystäni. Harrastan enemmän näitä pinokuvia uusista kirjoista.

Kirjat ovat minulle käyttöesineitä, mutta rakkaita sellaisia. Eli jos lainaan kirjan sinulle, toivon sen myös saavani takaisin. Viinilasi, teemuki tai namikulho ovat mainiota seuraa kirjalle. En kuitenkaan halua, että kirjani välistä löytyy liiskaantunut ja sivut toisiinsa liimannut toffee. Koirankorvia kirjoistani kyllä löytyy eli niitä pieniä taitettuja sivujen kulmia. Anteeksi siitä.

Täältä löydät lisää vinkkejä lukemisen arvoisista kirjoista.

 

Yrittäjänä unelmien työpäivästä voi tehdä päivittäin totta

Unelmien työpäivä

Tiesitkö, että tänään on unelmien työpäivä? Kyseinen tapahtuma järjestetään nyt jo neljättä kertaa peräkkäin. Unelmien työpäivän taustalta löytyvät työhyvinvointiverkosto Work goes happy ja terveysjärjestöjen yhteinen Yksi elämä -terveystalkoot. Ideana on kannustaa rikkomaan arjen rutiineja työpaikalla sekä jakaa työntekoon liittyviä unelmia.

Juuri sinä voit tänään järjestää työpaikalla työhyvinvointia edistävän teon tai tehdä muille tavanomaista paremman työpäivän. Eikä haittaa, jos olet etätöissä omassa keittiössä. Tee silloin omaa työhyvinvointiasi edistävä teko tai kutsu kollegat unelmien työpäivä -teemaisille kahveille Teamsiin. Kahvittelun ohessa voitte suunnitella, mitä kivaa sitten tehdään, kun kaikki ovat takaisin toimistolla.

Tavoitteena on se, että niistä pienistä arkisista teoista, jotka kehittävät työyhteisön arkea parempaan suuntaan, tulisi uusi rutiini, jonka ansioista yhä useampi meistä voisi paremmin.

Elämä ei ala vasta työpäivän jälkeen

Tosiasia on se, että suurin osa meistä viettää työn parissa, työpaikalla tai kotona, vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Päälle voivat tulla vielä työmatkat. Työ on aika iso osa arkeamme ja vie aikaamme, halusimme sitä tai emme. Eikö siis olisi mukavampaa, jos työn parissa työpaikalla vietetty aika olisi mahdollisimman mukavaa? Kaikkiin asioihin ei itse työyhteisössä voi vaikuttaa, mutta aika moneen kuitenkin voi. Eikä mikään asia muutu, ellei joku ota sitä puheeksi ja tee edes ehdotusta muutoksesta.

Jos hyvä kahvi ja kävelykokoukset tekisivät sinun työpäivästäsi paremman, niin mitä jos ehdottaisit niitä työpaikalla muillekin. Eihän sitä koskaan tiedä, jos joku vaikka innostuu. Ja pomolle tiedoksi, että hyvä ilmapiiri työpaikalla näkyy ulospäin asiakkaille ja kumppaneille ja sillä on kiistaton yhteys myös hyviin tuloksii.

Onko yrittäjällä aina unelmien työpäivä?

Olisipa kiva sanoa, että kyllä, mutta tuskin kenelläkään meistä on aina unelmien työpäivä. Ei työntekijöillä, eikä yrittäjillä. Paitsi niillä täydellistä Instagram-elämää elävillä tyypeillä, joilla ei koskaan ole huonosti nukuttuja öitä, järkyttäviä deadline-sumia ja kirjoitusblokkeja 😊

Toki yrittäjyyden etuja on se, että aika monesta omaan työhyvinvointiin vaikuttavasta asiasta voi päättää itse, eikä tarvitse kysellä muiden mielipidettä.

Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että tärkeitä palavereja ei pidetä aikaisin aamulla, kalenterista varataan säännöllisesti päiviä pelkkään kirjoittamiseen, töitä voi tehdä myös sängyssä ja kesken työpäivän on täysin sallittua lähteä kävelylle, pestä pyykkiä, täyttää tiskikonetta tai imuroida. Lisäksi tarjolla on aina tummapaahtoista kahvia ja omenia, jotta työteho pysyy tasaisena, sekä kauniita muistikirjoja, joihin voi kirjoitella kuolemattomia ideoita tai aina ajankohtaisia to do -listoja.

Aikaisemmin minulla oli tapana kirjata to do -listoille vain niin sanotusti pakolliset ja arkiset asiat. Nyt korona-aikana, kun töiden määrä on vähentynyt, on ollut enemmän aikaa miettiä asioita, jotka parantaisivat omaa työhyvinvointia ja jaksamista myös silloin kun on kiire. Tulin siihen tulokseen, että arkista aherrusta jaksa paremmin, kun tehtävälistoilla on myös jotain kivaa. Niinpä kalenterissani lukee nykyään perjantaina kohdalla ”osta kukkia kotiin” ja lauantain kohdalla ”leipominen & ruoanlaitto”. Lisäksi olen varannut keskiviikkoaamut eräälle kirjoitusprojektille, jonka lopputuloksesta ei vielä ole tietoa, mutta joka tuottaa minulle iloa viikoittain.

Minkälainen on unelmieni työpäivä?

Olin merkannut tämän vuoden unelmien työpäivän kalenteriin jo hyvissä ajoin ja päättänyt julkaista aiheesta postauksen blogissani. Olin myös päättänyt miettiä etukäteen, mitkä asiat kuuluvat unelmieni työpäivään ja toteuttaa niitä tänään.

Mutta kuten niin monesti, arki astui kuvaan ja sotki suunnitelmat. Miettiminen jäi tähän aamuun. Päätin kuitenkin aloittaa unelmieni työpäivän jo hyväksi havaitulla tavalla: iso mukillinen maitokahvia, verkkainen lukuhetki ja kirjoitustuokio ennen sähköpostin avaamista ja töihin ryhtymistä. Lisäksi tarkoitus on iltapäivällä mennä kävelylenkille nauttimaan kauniista syysilmasta.

Se mikä tästä unelmieni työpäivästä puuttuu, on inspiroiva kohtaaminen toisten ihmisten kanssa. Syynä on koronavirus, joka on taas lähtenyt leviämään vauhdilla. Omalla kohdallani se on vähentänyt työmatkustusta Suomeen ja saanut välttämään isoja tapahtumia sekä kasvokkain kohtaamisia. Niitä kaipaisin vielä unelmieni työpäivää täydentämään.

Kerro kommenttiboksissa, minkälainen on sinun unelmien työpäiväsi!