Tammikuun 23. päivä on kansainvälinen käsin kirjottamisen päivä (National Handwriting Day). Voisi luulla, että merkkipäivä on uusi keksintö, sillä aivan viime vuosina on herätty huomaamaan ihmisten käsin kirjoittamisen taidon heikkeneminen. On jopa herännyt pelko siitä, että kirjoitustaito katoaa digitaalisessa maailmassa kokonaan, kun laitteiden puheohjaus koko ajan kehittyy.

Toisaalta samaa huolta kannettiin jo 1400-luvulla, kun kirjapainotaito keksittiin sekä silloin, kun kirjoituskone keksittiin. Eikä kirjoitustaito tai käsin kirjoittaminen ole mihinkään kadonnut, vaikka tekniikka onkin kehittynyt.

YLE tietää kuitenkin kertoa, että käsin kirjoittamisen päivä sai alkunsa jo vuonna 1977 ja missäpä muualla kuin Yhdysvalloissa. Merkkipäivän taustalla oli kirjoitusvälineiden valmistajien yhdistys, joka halusi juhlistaa kirjoittamisen riemua vuosittain. Väittäisin, että tavoitteena oli myös myydä lisää kyniä.

Tarttumalla kynään huolehdit aivoistasi

Työni puolesta tartun edelleen kynään lähes päivittäin. Teen pääosan kokous- ja haastattelumuistiinpanoista kynällä muistikirjana tai paperille. Nauhuria käytän harvoin ja vaikka olen koittanut opetella muistiinpanojen tekemistä ottamalla kuvia kännykän kameralla, ei se oikein tunnu luontevalta.

Käsin kirjoittaminen on minulle myös tapa muistaa asioita. Samasta aiheesta kirjoitin blogiin jo vuonna 2015.

Kun kirjoitan käsin asian muistikirjaani tai kalenteriin, se jää paremmin mieleeni. Näin on ollut jo kouluajoista lähtien. Muistiin kirjoitettuja asioita ei tarvinnut kerrata kokeeseen niin montaa kertaa, kuin pelkästään luettuja aiheita.

Kirjoittaminen on hidasta, joten kaikkea ei ehdi kirjata ylös. Silloin pitää osata tiivistää. Se taas pakottaa miettimään, mikä asiassa on olennaista. Se laittaa aivot töihin.

Aivotutkijoiden mukaan käsin kirjoittaessa aivoissa aktivoituvat sekä kielialueet että käden motorisen alueet. Tieto sanan kirjaimista kulkee aivoihin käden liikkeen kautta. Kun taas kirjoittaa tietokoneen näppäimistöllä, aivojen motoriset alueet aktivoituvat niukemmin. Aivot pääsevät helpommalla ja laiskistuvat.

Kynä auttaa keskittymään

Käsin kirjoittaminen auttaa myös keskittymään. Palavereissa tykkään sen takia kirjoittaa muistiinpanot käsin, sillä jos näppäilen niitä koneelle, keskittyminen herpaantuu ja harhaudun yleensä tekemään koneella jotain muutakin.

Kauniit muistikirjat inspiroivat minua kirjoittamaan.

Käsin kirjoittamisen merkitys keskittymiselle on huomattu myös kouluissa. Espoolaisopettaja teki asian tiimoilta testin omien oppilaidensa kanssa ja huomasi, kuinka suuri vaikutus käsin kirjoittamisella oli oppilaiden keskittymiseen ja ennen kaikkea oppimistuloksiin.

Myös piirtely tai neulominen auttaa tutkimusten mukaan opiskelijoita keskittymään paremmin luennolla. Ehkäpä tässä olisi hyvä syy nostaa käsin kirjoittamisen päivä yleiseen tietoisuuteen myös Suomessa?

Jos käsin kirjoittaminen on vuosien saatossa unohtunut ja käsiala rapistunut, niin ei hätää, taidon voi kyllä oppia uudestaan. Aikaa se kyllä vaatii ja päivittäistä harjoittelua, mutta se puolestaan kasvattaa kärsivällisyyttä ja lisää luovuutta.

Aava ulappa on aina inspiroinut minua.

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, mikä minua inspiroi ja miten olla luova? Mietteiden taustalla on muutamakin kirjaprojekti, joita työstän päivätyöni ohessa. Niiden etenemisen kannalta olisi ratkaisevaa tunnistaa omalle luovalle prosessille tärkeät asiat, jotka inspiroivat minua ja vievät projekteja eteenpäin.

Lisäksi projektit vaativat itsensä johtamista. Kun kukaan ulkopuolinen ei aseta aikatauluja ja tavoitteita, on minun huolehdittava asioiden etenemisestä itse. Voisi luulla, että se on yrittäjälle helppoa. Aikataulun kirjaaminen exeliin ja ajan varaaminen kalenterista sujuukin ongelmitta, mutta miten huolehtia inspiraation ja luovuuden ylläpidosta niin, ettei projekti tyssähdä heti alkuunsa.

Taiteilijoiden mielimaisemat

Olen katsonut YLE Areenasta sarjaa, joka kertoo taiteilijoiden mielimaisemista. Sarjassa pohditaan sitä, miksi taiteilija inspiroituu tietyssä ympäristössä, minkälainen on taiteilija ja ympäristön välinen suhde ja miten sekä ympäristö että taide saattavat muuttua täysin toistensa vaikutuksesta. On järjettömän kiinnostavaa päästä näkemään sellaisten taiteilijoiden, kuten Georgia O’Keeffe, Yves Saint Laurent ja Henri Cartier-Bresson, mielimaisemia.

Kun on lapsuutensa mökkilomat viettänyt Itäisen Suomenlahden rannikolla, on oma mielimaisema muodostunut merestä, aavasta ulapasta ja kallioisista saarista. Se on maisema, jossa olen luova. Rannatonta ulappaa, jossa meri ja taivas tuntuvat yhtyvän, voisin katsella aina. Haaveena olisikin päästä joskus kirjoittamaan jonnekin ulkosaaristoon, kauas kaikesta.

Voisinko olla luova ruohokattoisessa hobitti-mökissä?

Dokumenttisarjan myötä ryhdyin miettimään, miten paljon maisema voi vaikuttaa luovan työn lopputulokseen. Minkälaista tekstiä syntyisi merenrannan sijaan Uuden Meksikon autiomaassa, Marrakeshissa tai Intiassa? Ensi vuoden kesäkuussa, jos koronatilanne helpottaa, pääsen itse kokemaan, miten aurinkoinen Lounais-Ranska vaikuttaa kirjoittamiseeni.

Tuttu ja turvallinen mielenmaisema

Mikä sitten on mielenmaisema? Monelle se on paikka, jonne mieli vaeltaa kiireisen arjen keskellä kaivatessaan rauhaa. Mielenmaisema voi olla aito tai kuviteltu sielun tyyssija, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Paikka, joka antaa voimaa ja johon menneet tapahtumat ovat jättänet jälkensä.

Se voi olla kaikessa tuttuudessaan luovuuden tyyssija silloin, kun luovuuteen liittyy pelkoa. Sillä joskus uusien asioiden tekeminen, uuden luominen ja vanhojen rajojen rikkominen voi olla pelottavaa. Pelko puolestaan tuhoaa helposti luovuuden, jos sitä ei saa hallintaan. Silloin mielenmaisemakin voi olla reitti luovuuteen.

Maiseman vaihto ylipäänsä tekee hyvää luovuudelle. Itselleni riittää joskus vain siirtyminen yläkerran työhuoneesta alakertaan sohvannurkkaan tai ruokapöydän ääreen. Ja kirjoittaminen sujuu taas ongelmitta.

Mielimaisema vai mielenmaisema? Ehkäpä molempia.

Luova tauko

Kukaan meistä ei pysty olemaan luova ja tuottelias tuntitolkulla. Se on tutkittu fakta. Flow-tilassa ajantaju joskus unohtuu, mutta harvoin se koko päivää kestää. Tauot ovat tärkeitä luovassakin työssä. Kun ajatus takkuaa, eikä tekstiä synny, niin monesti on vaan parempi pitää tauko. Tai tehdä jotain muuta. Jotakin tarpeeksi erilaista, jotakin jossa keho pääsee liikkumaan vastapainona koneen ääressä istumiselle.

Luova tauko on minulle monesti se hetki, kun syvennyn jonkun kiinnostavan henkilön tai taiteilijan tekemisiin, jotka inspiroivat minua. Se voi olla puhutteleva valokuvanäyttely, kiinnostava haastattelu tai Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen Luova tauko -Löydä oma tapasi elää -kirjan lukeminen. Kirjassa 12 eri alan taiteilijaa kertovat omasta luovasta prosessistaan, inspiraation lähteistään ja itsensä johtamisesta. Ja myös siitä, kun kaikki ei suju. Kiinnostavaa ja inspiroivaa luettavaa.

Luen parhaillani myös Eat Pray Love -bestsellerin kirjoittaneen Elizabeth Gilbertin teosta Big Magic – Uskalla elää luovasti. Se rohkaisee lukijaa kohti luovaa arkea ja kertoo Gilbertin omasta luomisprosessista.

Meillä jokaisella on oma tapamme toteuttaa itseämme, eikä ole vain yhtä tapaa olla luova. On vain löydettävä oma tapansa.

Kirsty Mitchellin valokuvan siivin katse kohti uutta ja tuntematonta vuosikymmentä.

Ensi yönä vaihtuvan uuden vuosikymmenen kunniaksi vietin joululomalla päivän verran Facebookin uumenissa ja muistelin, mitä kaikkea viimeisen kymmenen vuoden aikana on oikein sattunut ja tapahtunut. Ja huh, onpa sitä tosiaan tapahtunut kaikenlaista.

Olen muuttanut kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla yhteen mieheni kanssa ja toisella kerralla yhdessä toiseen maahan. Virosta ostimme yhdessä talon, molempien ensimmäisen omistusasunnon. Virossa myös perustin oman yrityksen, jossa mieheni on nykyään yhtiökumppaninani.
Yritys toi uuden työpaikan matkailuaiheisen verkkolehden päätoimittajana. Otti hetken aikaa, ennen kuin printtilehtien tekijästä tuli verkkolehden toimittaja. Nyt pitäisi vielä opetella sujuvasanaiseksi videotoimittajaksi.

Blogeja, konsertteja ja matkoja

Oman työni lisäksi olen ehtinyt perustaa kolme erilaista blogia. Mökkiblogi kertoi rakkaasta Pyötsaaren mökistä, jota ei enää ole. Ruokablogi puolestaan oli hauska harrastus miehen kanssa. Toimistotyötä ja työelämää käsittelevä Toimistossa-blogi on enää ainoa, joka on vielä voimissaan.

Olen kokenut hienoja elämyksiä huippubändien keikoilla. Viime vuosina on tullut nähtyä muun muassa Red Hot Chili Peppers, Foo Fighters, Stevie Wonder, U2 ja monta muuta.

Vuosikymmen on pitänyt sisällään myös menetyksiä. Rakas kummitätini kuoli ja viime kesänä menetin isäni. Toisaalta raikkaiden kummilasteni joukko on kasvanut ihanalla kummitytöllä.

Työn puolesta ja vapaa-ajalla olen saanut matkustaa Saksassa, Tanskassa, Kiinassa, Espanjassa, Ranskassa, Venäjällä ja eri puolilla Viroa. Matkoilla olen saanut tavata hienoja ihmisiä ja olen onnistunut saamaan myös uusia ystäviä.

Yrittäjyys Virossa on tuonut enteen ihan uusia työmahdollisuuksia ja -tilaisuuksia. Olen päässyt auttamaan virolaisfirmoja saamaan näkyvyyttä Suomen markkinoilla, ryhtynyt mainion yhteistyökumppanin kanssa järjestämään suomalaisbloggareille matkoja Viroon, järjestämään seminaareja ja koulutustapahtumia, tekemään mieheni kanssa mainosvideoita ja perustamaan uuden urheilukaupan ammattilehden Suomeen.

Toiveet, haaveet ja unelmat

Kaiken koetun jälkeen en oikein osaa toivoa uudelta vuosikymmeneltä mitään, sillä tämän kaiken olen jotenkin onnistunut saamaan itselleni ilman sen suurempia suunnitelmia.

Monista kokemistani ja saavuttamistani asioista en olisi edes osannut haaveilla. Ehkä onkin parempi jättää tulevaisuus avoimeksi ja antaa sattumalle mahdollisuus. Katso, mitä uusi vuosikymmen tuo tullessaan. Kunhan muistaa sanoa kyllä mahdollisimman monelle asialle.

Jos jotain pitää toivoa niin, ehkäpä uusi vuosikymmen voisi tuoda pientä armollisuutta itseään kohtaan. Kaikkea ei tarvitse jaksaa ja tehdä itse, apuakin voi pyytää. Ja joskus voi sanoa myös ei. Ja sitä, että sama, jo 15 vuotta rinnalla pysynyt vappuheila pysyy siinä edelleenkin.